Näytetään tekstit, joissa on tunniste menuehdotus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste menuehdotus. Näytä kaikki tekstit

Pääsiäispyhien alku- ja pääruoat

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020




Pääsiäinen on ovella. Sen kunniaksi poimin muutamia pääsiäishenkisiä reseptejä blogini arkistosta. Niistä löytyy apua viime hetken pääsiäsmenun suunnittelijalle. Olemme syöneet kalaa yllin kyllin, koska Ahti on ollut antoisalla tuulella. Verkot ovat antaneet  siikaa, kuhaa, haukea ja ahventa runsain mitoin. Pääsiäisen jälkeen on aika laittaa silakkaverkot veteen. Kalastus on mielenkiitoinen ja rattoisa ajanviete kaikille siihen kykeneville. Samalla kun saat huipputuoretta ruokaa, tulee liikuttua raittiissa ilmassa. Me maalla asuvat olemme todellakin erikoisasemassa ja toivoisin että  kaikilla olisi siihen mahdollisuus näinä vaikeina aikoina. Pieni lohtu on kuitenkin että koronapandemia ei iskenyt marraskuussa vuoden pimeimpänä kuukautena, vaan nyt keväällä kun on valoisaa ja aurinkoista.

Klikkaamalla linkit pääset suoraan resepteihin!

Alkuruokaehdotukset:

Parsa kuuluu suosikkeihini ja tässä muutama arkistoresepti:










Alkukuva: helppo pääsiäisasuinen alkuruoka



Herkullinen keitto, jota voi ottaa mukaan termarissa



Thaimaalainen alkuruoka kampasimpukoilla




Muutama kalaisa alkuruoka:









Päääruokaehdotukset:

Ensin muutama hieno kalaruoka:

























Suosikkilammasruoat:






















HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Chèvre salaatti + menuehdotuksia Isänpäivälle

perjantai 9. marraskuuta 2018


Näyttävä ja helppo alkuruoka, jonka lapset pystyvät itse  valmistamaan … kaasupolttimen kanssa he voivat tosin tarvita apua iästä riippuen.

Salaattiin tarvitset:
jäävuorisalaattia/salaattisekoitusta
chèvre/vuohenjuustoa, 2-3 cm paksu rinkula per henkilö
granaattiomenan siemeniä
karhunvatukoita
viikunabalsamicoa/tavallista balsamicoa
ekologista oliiviöljyä/rypsiöljyä
saaristolaislimppua

1. Laita salaattia lautasille.
2. Leikkaa siivuja saaristolaislimpusta ja paista ne voissa tai paahda ne ja levitä voita päälle.
3. Leikkaa vuohenjuustosta rinkuloita ja siirrä ne leipien päälle.
4. Ruskista vuohenjuusto kaasupolttimen avulla tai paista nopeasti pannulla tai uunissa grillivastuksen alla.
5. Lorauta balsamicoa ja oliiviöljyä salaatin päälle. Tarvittaessa hieman sormisuolaa.


Sitten siirrytään Isänpäivän menuehdotuksiin. Niihin sisältyy sekä yksinkertaisempia ruokia, joita lapset/nuoret pystyvät valmistamaan itse, että monimutkaisempia vaihtoehtoja, mihin he ehkä tarvitsevat assarin apua.

Alkuruoat; molemmat ovat suht' koht' helppoja valmistaa:





Pyhäinpäivän aasialainen menu

perjantai 2. marraskuuta 2018



Tänä vuonna ajattelin keskittyä aasialaiseen ruokaan pyhäinpäivänä, koska chili ja muut väkevähköt mausteet pitävät takuulla kaikki pöpöt loitolla. Viihdyn erinomaisesti lieden äärellä sään ollessa surkea, joten ei kun kokkailemaan. Hyvää pyhää kaikille blogin lukijoille!

Ehdotan alkuruoaksi kampasimpukoita. Pääruoaksi joko simpukoita ja kuhaa, pho-keittoa kanalla tai ankkaa kahdella tapaa. Kevyeksi jälkiruoaksi Jamie Oliverin ananascarpaccio tai kahvin seuraksi muhkea suklaachilikakku.

Löydät blogin muut aasialaiset reseptit etiketin aasialainen alla.