Näytetään tekstit, joissa on tunniste hauki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hauki. Näytä kaikki tekstit

Aasialaiset kalaburgerit nuudelisalaatilla

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

 

Valmistin raikkaat ja mehukkaat kalapihvit lahdestamme pyydystetystä komeasta hauesta. Näihin burgereihin voi käyttää muutakin valkoista kalaa, mutta mielestäni hauki sopii erinomaisesti aasialaiseen maustamiseen. En ole nuudeleiden suurkuluttaja, mutta mausteinen dippikastike teki tästä nuudelisalaatista jännän makuisen. Reseptit löytyivät ruotsalaisesta Tasteline-sivustosta.

Kalapihvit:
600 g haukifilettä/muuta valkoista kalaa
noin teelusikallinen suolaa
1 kananmuna
1 tl kalakastiketta
1 limetti, kuori ja mehu
1/2 ruukkua korianteria
2 cm punaista chilipippuria tai maun mukaan
3 maustemittaa mustapippuria
1 valkosipulinkynsi
1 rkl tuoretta inkivääriä
5 cm purjosipulia
rypsiöljyä

1. Paloittele kalafileet. Huuhtele ja pilko purjo ja kuori ja pilko inkivääri ja valkosipuli. Huuhtele ja pilko chili. Laita ainekset monitoimikoneeseen ja lisää korianteri. Jätin sen pois koska sitä ei nyt ollut kotona.
2. Raasta limetin kuori ja purista mehu. Lisää myös kalakastike, kananmuna, suola ja pippuri ja miksaa tasaiseksi taikinaksi.
3. Muotoile 8 pihviä kosteilla käsillä. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista pihvejä keskilämmöllä noin 3 minuuttia per puoli, kunnes ne saavat kullanruskean paistopinnan. Alenna sitten lämpöä kunnolla ja anna pihvien tekeytyä.






Riisinuudelisalaatti:
1 paketti soijapapuja, sulatettuina (vaihdoin ne nippuun vihreää parsaa)
100 g suolattomia cashewpähkinöitä
10 cm purjosipulia
1 tl suolaa
1 punainen paprika
1 paketti riisinuudeleita
1/2 ruukkua korianteria

1. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele niitä sen jälkeen kylmällä vedellä ja siirrä ne kippoon.
2. Huuhtele ja viipaloi paprika ja purjo. Pilko pähkinät ja korianteri. Sekoita nuudeleiden joukkoon ja lisää soijapavut/keitetty parsa.


Dippikastike:
1 rkl raastettua inkivääriä
1 limetti, kuori ja mehu
2 rkl rypsiöljyä
3 cm chilipippuria
3 rkl soijaa, mieluummin japanilaista
1 rkl kalakastiketta
1 rkl hunajaa

1. Kuori ja raasta inkivääri ja huuhtele ja raasta limetin kuori. Huuhtele ja pilko chili hienoksi. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset.
2. Lisää kastike nuudelisalaatin joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää hieman suolaa jos haluat. Tarjoa kalaburgerit nuudelisalaatilla.










Graavattu jouluhauki Jaakko Kolmosen tapaan

torstai 17. joulukuuta 2020



Puuttuuko joulun kalapöydästä jotain uutta ja jännää? Suosittelen kokeilemaan tätä Jaakko Kolmosen reseptiä; graavattu hauki yllättää vielä sinut. Moni ei pysty arvaamaan että graavattu kala on juuri haukea. Yhtä hyvin se voisi olla vaikka siikaa värinsa puolesta. Huippuhyvää joka tapauksessa ja luulenpa että hauen vastustajat myös tykkäävät tästä. 
Itsepyydystetty hauki nostaa tietysti nautinnon vieläkin korkeammalle!

Graavattu hauki säilyy jääkaapissa ainakin viikon verran.




Ainekset:
400 g nahatonta haukifileetä
2 rkl karkeaa merisuolaa
valkopippurirouhetta
1 keskikokoinen punasipuli (laitoin itse enemmän)
1 dl silputtua tilliä
rypsiöljyä

1. Pakasta haukifileet. Ota jäinen kala sulamaan ja ripottele pintaan merisuola. Anna suolautua ja sulaa jääkaapissa 8 tuntia.
2. Pyyhi suola kalan pinnalta. Leikkaa annosviipaleiksi. Rouhi kalojen pintaan valkopippurirouhetta. Silppua sipuli ja tilli.
3. Nosta kalapaloja kerroksittain tillin ja sipulin kanssa purkkiin, kaada päälle rypsiöljyä niin että kalat peittyvät. Anna maustua kylmässä kaksi päivää ennen tarjoilua. Nauti herkusta voilla sipaistulla saaristolaisleivän, ruisleivän tai näkkileivän päällä. Keitetty ja viipaloitu kananmuna sopii myös hyvin graavatun hauen kanssa.












Piparjuurihauki ja ponzukasvikset

torstai 9. heinäkuuta 2020



Hauen asema on muuttunut tässä huushollissa. Siitä on pikku hiljaa kehkeytynyt varsinainen suosikkikala. Varmaan osin siksi, että meidän lahtemme vilisee niitä. Verkoissa on aina muutama hauki aiheuttamassa sotkua. Hauesta saa tehtyä vaikka mitä; vilkaisepa aikaisempia haukireseptiäni "hauki" -tägin alta, jos kiinnostaa.
Tämänkertainen ohje tulee Glorian ruoka & viinilehdestä 5/20. Erittäin herkullinen yhdistelmä ja pisteenä i:n päälle misomajoneesia, jota rakastan. Lisäsin vielä valmiin kalan päälle raastettua piparjuurta, koska sitä saa aina olla reilusti.




Misomajoneesi:
1 dl majoneesia
1 rkl vaaleaa misotahnaa

Mausta majoneesi misotahnalla. Sekoita tasaiseksi ja laita viileään odottamaan.

Piparjuurihauki, 4 annosta
600 g ruodotonta haukifileetä
150 g kirkastettua voita eli gheetä
30 g piparjuurta
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/2 tl suolaa

1. Laita haukifilee leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin. Poista y-ruoto leikkaamalla terävällä veitsellä, ruotoja tunnustellen, viilto ruotorivin molemmille puolille. Poista ruotorivi. Kuivaa kalan pinta. (Suolasin palat tässä vaiheessa.) Kuori piparjuuri ja ota siitä lastuja kuorimaveitsellä.
2. Sulata kirkastettu voi pannussa, lisää piparjuurilastut ja kuumenna, kunnes ne muuttuvat kullankeltaisiksi. Lisää haukipalat ja paista keskilämmöllä koko ajan piparjuurivoilla valellen 3-4 minuuttia molemmin puolin. Siirrä kalat pois pannusta (jätin ne pannuun), mausta suolalla ja pippurilla ja pidä folion alla.
Tarjoiluhetkellä raastoin piparjuurta niiden päälle, koska lastuissa ei ollut toivomani voimakkuutta.

Vinkki: Tee kirkastettu voi sulattamalla 200 g voita kattilassa. Anna voin levätä huoneenlämmössä 15 minuuttia ja valuta kirkas osa toiseen astiaan. Käytä pohjalle painunut hera esimerkiksi leivonnassa.




Wokkikasvikset:
1 nippu retiisiä
1 nippu pieniä varhaisporkkanoita
100 g sokeriherneenpalkoja
2 rkl öljyä paistamiseen
3-4 dl sokeriherneitä
1 ruukku lehtipersiljaa (vaihdoin tämän tilliin)
2,5 dl ponzua/sitruunasoijakastiketta (Kikkoman)

1. Irrota varret retiiseistä ja porkkanoista. Huuhtele kasvikset. Puolita retiisit ja halkaise paksut porkkanat. Puolita herneenpalot.
2. Wokkaa retiisit, porkkanat ja sokeriherneenpalot kuumassa öljyssä pannussa nopeasti napakoiksi, 3-4 minuuttia. Siirrä pannu pois liedeltä ja lisää herneet. Hienonna persilja/tilli ja lisää se kasvisten joukkoon. Valuta päälle ponzukastiketta. Jos haluat voit keittää ponzua kokoon kattilassa ensin, kunnes puolet on jäljellä. Hyppäsin tämän vaiheen yli.

Tarjoilin myös keitettyjä varhaisperunoita lisukkeena.
Puolitin reseptin, koska meitä oli vain kaksi syöjää.


















RobinsonMicken superhyvät kalapullat

torstai 14. toukokuuta 2020



Ahvenanmaalainen kokki Micke Björklund on varmaan tuttu melkein kaikille ruoanlaitosta kiinnostuneille. Monet muistavat hänet Strömsö-ohjelman kokkina. Micke omistaa Smakbyn (ravintolakonsepti Ahvenanmaalla) ja ravintola Hejmin Vaasassa. Aikaisemmin hän on voittanut Vuoden kokkikisan kerran Ruotsissa ja kerran Suomessa. Arvokkaissa Bocuse d'Or maailmanmestaruuskilpailuissa hän sijoittui viidenneksi. Aikamoinen kokki siis. Micke itse sanoo että hän rakastaa kilpailemista ja tällä hetkellä hän on mukana Ruotsin Robinsonissa Fidjillä. Ohjelma esitetään parhaillaan Svt4-kanavalla. Mickeltä lähti pari etuhammasta viime kilpailussa, mutta se ei miehen vauhtia haitannut ja hän selätti kaikki muut viime kilpailussa. Kaikki kilpailijat rakastavat Mickeä; hän on nöyrä, iloinen ja tekee kaikille gourmet-ruokaa kookoksesta ja cassavasta. Micke on kirjoittanut liudan keittokirjoja ja äskettäin hän on myös oppinut käyttämään Instagramia. Sen lisäksi hänellä on Youtube-kanava, missä hän opettaa tekemään helppoja herkkuruokia. Juuri sieltä poimin tämän herkullisen kalapullareseptin. Pullien koostumus on täydellinen ja paistaminen on todella helppoa. 



Yhteen satsiin pullia (20-30) tarvitset:

noin kilon verran kalafilettä, valkoista kalaa kuten haukea tai turskaa (käytin haukea)
1 rkl suolaa
hieman rääppeitä savustetusta lohesta
1 hienonnettu keltasipuli, hienonna se juuri ennen käyttöä, koska muuten färssin maku on kitkerä
mustapippuria
2 dl kermaa
2 kananmunaa
3 rkl tilliä, hienonnettua
voita paistamiseen


Tee näin:

1. Leikkaa fileet paloiksi ja suolaa ne yhdellä ruokalusikallisella suolaa noin 10 minuuttia.
2. Laita palat monitoimikoneeseen ja surauta pari minuuttia. Lisää sipuli ja lohenpalat. Anna koneen käydä pari minuuttia ja kaada sitten vähitellen kermaa sekaan koneen käydessä.
3. Lisää kananmunat yksitellen ja viimeiseksi tilli. Aja suht'koht sileäksi massaksi, muttei liian kauan. Mausta pippurilla ja lisää suolaa tarpeen vaatiessa.
4. Sulata voi paistinpannulla. Täytä pieni kippo kylmällä vedellä ja kasta ruokalusikka siihen joka kerta ennen kuin otat nokareen färssiä. Näin pulla irtoaa lusikasta helposti. Paista pullia keskilämmöllä pari-kolme minuuttia per puoli.





Tarjoile kalapullat kylminä tai lämpiminä tartarkastikkeella tai sitruunamajoneesilla. Kuvan oranssinvärinen kastike on srirachamajoneesi.







Hauki, kananmuna, anjovis, rakuuna - luksusateria

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020



Olen kääntänyt kelkkani ja nykyään lasken hauen luksuskaloihin. Tuon lapsuuteni inhokkikalan pienine ruotoineen! Sitä oli hankalaa syödä. Ruotokasa on nyt saanut väistyä ruodottomien fileiden tieltä. You tubesta löytyy monta videota, mistä voi katsoa mallia, miten hauen saa ruodottomaksi. Se ei ole kovin monimutkaista, kun sen oppii ... sanoo "puutarhurini", joka myös kalastaa ja fileoi kaikki kalat minulle. Siksi yritän parhaani mukaan tarjota hänelle erilaisia kalaherkkuja. Tämänkertainen luomus sai häneltä arvosanan 10+... ja minultakin.

Ainekset kahdelle:

2-3 keskikokoista haukifilettä
suolaa
mustapippuria
voi-öljysekoitus paistamiseen
2-3 keitettyä kananmunaa
1 pieni purkki anjovista
tuoretta ranskalaista rakuunaa tai tilliä/persiljaa/kirveliä/ruohosilpulia
ranskankermaa

1. Aloita suolaamalla fileet kevyesti. Anna seistä 15 minuuttia, niin että suola imeytyy lihaan.

2. Keitä kananmunat. Pilko keitetyt munat ja osa anjoviksista. Jätä muutama kokonainen anjovisfilee koristeluun.

3. Paista fileet voi-öljyseoksessa (Culinesse esim.), pippuroi, lusikoi ranskankermaa fileiden ympäri, laita päälle muna-anjovisseos sekoitettuna rakuunaan. Viimeistele pippurilla ja muutamalla anjovisfileellä, jos olet hulluna anjovikseen, kuten minä. Ellet pidä anjoviksesta, jätä se pois ja käytä sen sijaan hieman enemmän suolaa. Jos haluat, voit sekoitta pienen määrän anjovislientä ranskankerman joukkoon.








Tarjoilin keitettyä perunaa ja broccoliinia kalan seuraksi. Tätä ruokaa voisi ehkä kutsua tuunatuksi versioksi hauesta kananmunakastikkeessa?

Jos tekee mieli vilkaista muut haukireseptiäni, niin ne löytyvät "hauki" tägin alta.

Hyvää ruokahalua!




Kalaonnea: Hauki à la Homburg

perjantai 20. maaliskuuta 2020




Tykkään tästä lämpimästä talvesta monestakin syystä. Eräs tärkeä syy on jäätön meri Maalaisbistron kotilahdessa. Koira-assarini pääsee uimaan jokaikinen päivä ja verkot voi ongelmitta laittaa veteen. Bany-koira on hyvällä tuulella ja minä olen onnellinen kun kala tarttuu verkkoon. Kahden päivän aikana saimme 5 sopivan kokoista haukea, pari lahnaa, hieman silakkaa ja ison ahvenen. Hauki on mainio kala (pidän kyllä kaikista kaloista), josta voi tehdä todella maistuvia ruokia kunhan oppii fileoimaan se ruodottomaksi. Onneksi mieheni on oikea fileointitaituri. Pakastin muutaman fileen tehdäkseni kvenellejä ja timbaaleja sitten kun hyvällä omallatunnolla voi kutsua ystäviä syömään taas. Siis koronapidemian jälkeen...
Äitini teki usein Hampurin haukea, koska meillä oli melkein aina tuoretta haukea kotona, johtuen isäni kalastusharrastuksesta. Äiti käytti enemmän juustoa ja voita kuin minä. Haukihan on vähärasvainen kala, joten jos haluat, voit lisätä juuston ja voin määrää. Kannattaa laittaa fileet ensin suolaliemeen muutamaksi tunniksi, sillä tavalla ne suolaantuvat tasaisesti. Suosittelen tätä menetelmää kaikille kaloille. 



Tarvitset:
noin 1 - 1,5 kg haukifilettä
suolaliemeen: sekoita 0,35 dl hienoa suolaa 1/2 litraan kylmää vettä

1 munankeltuainen
3-4 rkl raastettua juustoa (käytin Präst, 17%)
2-3 rkl voita
2-3 rkl korppujauhoja
2 dl kermaa (käytin chili kaurakermaa)
1-2 rkl tomaattipyrettä

1. Kaada suolaliemi fileiden päälle ja laita kylmään muutamaksi tunniksi (omani olivat yön yli suolaliemessä, mutta niistä tuli hieman liian suolaisia).

2. Sekoita munankeltuainen, raastettu juusto ja voi. Levitä seos kuivattujen fileiden päälle. Sirottele päälle korppujauhoa. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

3. Sekoita kerma ja tomaattipyree. Kaada suurin osa kalan päälle. Jatka paistamista uunissa vielä noin 10 minuuttia. Lisää loput kermaseoksesta loppua kohden.

4. Koristele tillillä ja syötävillä kukilla. Nautimme Hampurin hauesta voissa paistetuilla sokeriherneillä ja perunalumella. Älyttömän hyvää!







HAUKITIMBAALIT JA ÄYRIÄISKASTIKE

lauantai 20. lokakuuta 2018


Kaunis keväinen kala-annos hauesta. Viimeisen kalaretken jäljiltä löytyi vielä haukifilettä pakastimesta. Olin ajatellut täyttää ison savariini-vuoan murekkeella mutta päädyin sittenkin pieniin timbaaleihin. Äyriäiskastike on piste i:n päälle. Ravun tai katkaravun kuorista kannattaa aina keittää fondi ja pakastaa litran kokoisissa rasioissa tulevia keittoja ja kastikkeita varten.

Ainekset 6 hengelle:
Timbaalit
noin 500 g haukifilettä
5 dl kuohukermaa
5 valkuaista
valkopippuria
suolaa
Huomioi että kaikkien aineiden on oltava jääkaappikylmiä!
Kuutioi haukifileet pieniksi paloiksi ja jauha monitoimikoneessa tasaiseksi massaksi. Lisää suolaa ja pippuria. Kaada kerma ohuena nauhana joukkoon ja lisää viimeisenä valkuaiset. Anna koneen käydä vielä kunnes mureke on tasaista. Täytä voidellut pienet vuoat mureketaikinalla. Peitä vuoat foliolla ja kypsennä kuumassa vesihauteessa 80-100 asteisessa uunissa noin tunnin verran. Kokeile kypsyyttä hammastikulla.

Timbaalit matkalla uuniin. Sain tästä satsista yhteensä 8 timbaalia. 2 joutuivat toiselle pellille.


Äyriäisfondin resepti (ainoastaan ruotsiksi) löytyy blogin aikaisemmasta postauksesta, kuten myös kastikkeen ohje.
http://forreliini.blogspot.fi/2016/08/fond-pa-kraftskal.html
http://forrecuisine.blogspot.fi/2016/08/ayriaiskastike.html

Koristele timbaalit mädillä, katkaravuilla, ravunpyrstöillä ja tillillä. Tarjoile jumalaisen kastikkeen ja keitettyjen perunoiden tai riisin kera.


Haukikvenellit rapukastikkeessa - ranskalainen klassikko

perjantai 19. lokakuuta 2018



Hauki on todella hieno ja monipuolinen kala, jota arvostetaan enemmän esimerkiksi Ranskassa kuin täällä pohjoisessa. Lapsuudessani syötiin harva se päivä haukea erilaisissa muodoissa, koska isäni harrasti kalastusta vuoden ympäri. Silloin hauki ei kuulunut suosikkikaloihini, mutta iän myötä tulee näköjään viisaammaksi. Näitä munanmuotoisia haukipalleroita ei ole järin vaikeata tehdä, kunhan seuraa reseptiä ja muistaa että kaikkien ainesten on oltava jääkaappikylmiä. Koostumuksesta tuli herkullisempi ja pehmeämpi kun seoksessa ei ollut lainkaan jauhoja. 

Sopivan kokoinen hauki tarttui verkkoon, mieheni fileoi sen tyypilliseen tapaansa ilman yhtäkään ruotoa, ja tehtäväkseni jäi valmistaa kvenellejä. Monitoimikone veitsellä varustettuna sopii mielestäni parhaiten tähän prosessiin. Muutama pieni ruoto ei haittaa, kone kyllä murskaa ne. Haukikvenellien kotipaikka on ilmeisesti Lyon, keittiötaiteen Mekka. Täältä frenchcountryfood.com/recipes/fish-or-seafood/quenelles.html voit lukea lisää haukikvenelleistä ja niiden kastikkeista.

Ainekset noin 20 kvenelliin:
noin 500 g haukifilettä ( minulla oli 460 g)
1 munan keltuainen
1 kokonainen kananmuna
40-50 g sulatettua voita, jonka pitää olla kylmää
noin 2,5 dl kuohukermaa
suolaa ja pippuria

HUOM! Kaikkien ainesten on oltava jääkaappikylmiä.

Kalaliemeen, jossa keität kvenellit, tarvitset:
1,5 - 2 litraa vettä + kalaliemikuutioita tai kalafondia


1. Leikkaa haukifileet paloihin. Aja monitoimikoneessa massaksi.

2. Lisää munat, voi, suola ja pippuri ja jatka miksaamista vielä vähän aikaa.

3. Lisää kylmää kermaa vähitellen ja anna koneen käydä koko ajan. Lisää niin paljon kermaa että massa on tasainen ja sopivan paksu. Maista ja lisää suolaa ja pippuria jos tarve vaatii. Mielestäni massa saa olla aika suolainen. Ellet heti ryhdy tekemään kvenellejä, voit säilyttää massan  hetken jääkaapissa. 

4. Kiehauta kalaliemi. Muotoile kvenellejä kahden ison lusikan avulla (kasta ne välillä lämpimään veteen, niin massa irtoaa paremmin). Hauduta kvenellit kalaliemessä, muutama kerrallaan, noin 7-10 minuuttia. Käännä ne välillä. Nosta ne reikäkauhalla talouspaperille valumaan. Pidä lämpiminä.

5. Kaada lämmin kastike kvenellien päälle ja koristele ravun pyrstöillä ja tillillä.






Rapukastikkeeseen tarvitset:
noin 4 dl rapufondia (tai ostettu)
noin 1 dl valkoviiniä
2-3 dl kermaa
2 rkl kala- tai hummerifondia (pullosta)
(2 tl kalakastiketta)
pippuria
Maizenaa suurustukseen


ravunpyrstöjä, käytin Pirkan 300 g purkin (lisätään vasta tarjoiluvaiheessa)
tilliä (tillin sijasta käytin suosikkiani nasturtumia; syötävä krassi)

Kiehauta rapufondi ja viini. Anna kiehua muutama minuutti. Lisää osa kermasta ja mausta. Keitä pari-kolme minuuttia. Lisää kermaa, jos haluat kermaisen kastikkeen. Suurusta kastike Maizenalla; sekoita jauhe pieneen määrään kylmä vettä. Tarjoilin kvenellit perunalumella ja pinaattitimbaaleilla. Laseissa pitää olla kuivaa valkoviiniä, mieluummin Ranskasta … tämä italialainen oli myös hyvä valinta.

HUOM! Voit jättää kerman kokonaan pois kastikkeesta, jos haluat siitä kevyemmän. Täältä löytyy ehdotus ja samalla hyvä resepti haukitimbaaleille jos haluat tehdä sellaisia.












GRILLATTU HAUKI AFRIKKALAISEEN TAPAAN

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017



Verkot olivat meressä pääsiäisenä ja saalistakin tuli: pari haukea ja muutama iso siika + läjä puoleksi syötyjä lahnoja. Ilmeisesti hylje  oli nälkäinen, mutta onneksi siiat säästyivät! Hauki on tuttu kala jo lapsuudesta lähtien. Isäni oli kova kalamies ja saalis sen mukainen: aika usein syötiin kalaa eri muodoissa. Äitini bravuuri oli hauki à la Homburg. Itse olen tehnyt kaikenlaista hauesta, mm. aasialaisia pihvejä, wokattua haukea pekonin ja sipulin kanssa, savustettua haukea, keitettyä haukea piparjuuri- ja munakastikkeella ja haukitimbaaleja http://forrecuisine.blogspot.fi/2017/02/haukitimbaalit-ja-ayriaiskastike.html. Hauki on todella hieno kala, jota muuten ranskalaiset osaavat arvostaa, mutta me  suomalaiset pelkäämme niitä pieniä ruotuja jotka helposti jumiutuvat kurkkuun. Kannattaa syödä varoen! Tässä tulee vanha resepti jostain takavuosien lehdestä. Olen testannut aikaisemmin ja muistakseeni se oli hyvä, jännä ja hiukan erilainen haukiresepti. Muistin oikein!


Eteläafrikkalainen hauki (snoek) on rasvaisempi kuin suomalainen serkkunsa. Alkuperäisessä reseptissä käytettiin aprikoosihilloa mutta korvasin sen omalla oranssinvärisellä chilihillollani tällä kertaa http://forrecuisine.blogspot.fi/2016/12/chilihillo-paprikalla-limella-ja.html . Chilihillo toimi loistavasti.

Tarvitset:
1-1,5 kg haukifilettä
suolaa
valkopippuria
50 g voita
3 dl aprikoosihilloa/chilihilloa
1 dl (makeata) valkoviiniä
+ joku jännä mauste oman maun mukaan

Mausta haukifilee suolalla ja pippurilla. Sulata voi ja sekoita joukkoon aprikoosihillo. Notkista sose valkoviinillä. Voitele haukifileen nahaton pinta voi-aprikoosisoseella. Aseta haukifilee grilliritilälle nahkapuoli ritilää vasten. Halsteri on oiva apu kalafileen grillaamisessa. Anna fileen kypsyä jonkin aikaa nahkapuolelta ja käännä se sitten , niin että voideltu pinta saa väriä. Voitele vielä lopulla voi-aprikoosisoseella heti kun otat fileen grillistä. Anna hiukan jäähtyä.




Tarjoilin grillatut haukifileet vihreän wokin kanssa. Se sisälsi viherkaalia, fenkolia, pinaattia, sipulia, valkosipulia, kalakastiketta, seesamikastiketta ja pimentónia/chilipulveria. Muisti pettää mausteiden suhteen, mutta superhyvää siitä tuli!

Lasillinen kuivaa kuohuviiniä istui hyvin kala-annoksen kanssa. Valinta oli De Bortoli Sparkling Brut, joka tulee Australiasta. Tuoksussa kypsiä hedelmiä ja sitrusta. Maku on omenainen ja valkoherukkainen. Ei valittamista.