Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannusruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannusruoka. Näytä kaikki tekstit

Tagliata - italialainen nautinto kultasateen alla

tiistai 22. kesäkuuta 2021

 

Meillä on valtavan ihana kultasade, joka kukkii runsaasti joka toinen vuosi. Silloin pitää muistaa nauttia kauniista keltaisista kukinnoista, koska kukkaloisto kestää korkeintaan pari viikkoa näillä helteillä. Päätin ikuistaa tämän kaunokaisen kuumana kesäiltana, kun aurinko oli siirtynyt sopivaan kulmaan puiden taakse. Illalla puhalsi sopiva tuuli, jonka ansiosta kukinnot tanssivat viettelevästi. Niin kaunista!



Sinä iltana matkasimme Italiaan. Tagliata on ruoka, joka koostuu grillatusta viipaloidusta pihvistä (usein entrecôte), tarjoiltuna rucolan ja parmesanin kanssa. Hyvin onnistunut yhdistelmä, johon lisäsin makeita uunipaahdettuja tomaatteja. Klassisen balsamico-oliiviöljykastikkeen sijaan valmistin yrttiöljyn, jota tarjoilin sekä lihan, perunalohkojen että sipulien kanssa.
Italiassa levitetään tarjoiluvadille ensin rucolaa, sen päälle lorautetaan balsamicoa ja oliiviöljyä ennen kuin viipaloitu liha lisätään. Lopuksi höylättyä parmesania. Toinen tapa on aloittaa lihalla, sitten rucola, kastike ja parmesani. Valinta on sinun!



Kuvan toiselta tarjoiluvadilta löytyy grillattua munakoisoa ja halloumia, sipulinvartta ja paahdettuja tomaatteja. Italialainen ruoka vaatii ilman muuta italialaista viiniä. Lasissa on Brunello di Montalcinoa - oma punaviinisuosikkini jo ensimmäisen Italianmatkani ajoilta.



Tagliataan tarvitset:

paksuja entrecôtepihvejä
suolaa ja mustapippuria
rucolaa
parmesania
balsamicoa ja oliiviöljyä

Otin pihvit jääkaapista tuntia ennen grillausta ja suolasin ne kevyesti. Grillasin pihvejä 2 min/puoli oikein kuumalla grillillä suoralla lämmöllä. Sitten mustapippuria myllystä ja 2-3 minuuttia lepoa ennen viipaloimista. Lisäsin myös hieman sormisuolaa tässä vaiheessa.




Leikkasin kahdesta munakoisosta sentin paksuja viipaleita ja maustoin ne suolalla ja pippurilla. Halloumista tein hieman paksumpia siivuja. Laitoin munakoiso- ja halloumiviipaleet grillin kautta vadille ja päälle vihreää sipulinvartta ja paahdettuja tomaatteja.

Yrttiöljyä varten laitoin huhmareen tuoretta ranskalaista rakuunaa, timjamia, oreganoa, basilikaa ja persiljaa. Lisäsin hieman sormisuolaa ja kaksi valkosipulinkynttä ennen kuin tein "yrttitahnan", johon lisäsin oliiviöljyä vähän kerrallaan ja sekoitin sopivaksi. Lisäsin myös lorauksen hunajaa ja valkoista balsamicoa. Sain sopivan hapon öljyyn lisäämällä sitruunamehua. Annoin yrttiöljyn levätä ja maustua tunnin verran. 



Näissä tunnelmissa toivotan lukijoilleni 

KAUNISTA JUHANNUSTA

Silliherkku lasissa

sunnuntai 22. joulukuuta 2019



Joulu kolkuttaa jo ovelle ja monien kokema stressi sen kun voimistuu. Mutta … ota rauhallisesti … tässä sinulle suussa sulava, nopea ja helppo silliherkku. Tarjoile se pienistä laseista, niin se on houkuttelevan näköinen vaikka joulupöydässä. 

Neljälle:

1 purkki matjessilliä, noin 150 grammaa
1 punasipuli, pilkottu
1 dl ruohosipulia, pilkottu 
1 dl kermaviiliä
mustapippuria
saaristolaisleipää, noin 150 g
25 g voita

1. Hienonna leipäviipaleet monitoimikoneessa. Maustoin murut murskatuilla fenkolin siemenillä (noin 1 tl). Anis, kumina tai pomeranssi sopivat myös. Paista muruja voissa noin 5 minuuttia.

2. Kaada silliliemi pois, mutta säästä 1 rkl. Sekoita pilkottu silli, sipuli, kermaviili, silliliemi ja pippuri.

3. Annostele seos laseihin. Laita leipämurua päälle ja viimeistele ruohosipulilla tai muulla vihreällä.










Tarjoilin tätä silliherkkua osana tapastarjoilua/alkuruokana Suomen itsenäisyysvastaanottoa seuratessamme. Muut tapakset pöydässä olivat juustopizza mädillä, lohimoussella täytettyjä krustaadeja, lehtitaikinarullia, kanalarbia (coming soon) sekä juustogratinoituja pieniä paprikoita.


Rakas assarini/koemaistajani ja minä haluamme toivottaa 

RAUHALLISTA JOULUA




Ihana tillipesto juhannuspöytään

tiistai 18. kesäkuuta 2019



Tämän peston valmistus käy silmänräpäyksessä ja se sopii erityisen hyvin juhannuspöytään. Varhaisperunat ja savustettu kala ovat mitä parhaita kamuja sille. Toki tillipestoa voi myös sekoittaa pastan joukkoon tai käyttää salaattikastikkeena. Ohjeen löysin Yhteishyvä-sivustosta.

Ainekset noin 3 dl:aan valmiiseen pestoon:
1 tillinippu (noin 60g)
2 valkosipulin kynttä
1 dl parmesaanijuustoa
1 dl kuorittuja manteleita (käytin mantelilastuja)
2 dl rypsi- tai oliiviöljyä (laitoin hieman enemmän)
suolaa ja mustapippuria

Hienonna tilli. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Raasta juusto. Hienonna mantelit kulhossa teho- tai sauvasekoittimella. Lisää tilli, valkosipuli ja juusto. Soseuta hetki. Lisää öljy ja surauta tasaiseksi.
Mausta suolalla ja pippurilla.

HYVÄÄ JUHANNUSTA!









Ehdotuksia juhannusviikonloppuun

maanantai 18. kesäkuuta 2018


Odotettu Juhannus kaikkine perinteineen lähestyy taas pikavauhtia. Ruokaa ja juomaa hamstrataan ja menut lyödään lukkoon. Selaillessani blogin reseptiarkistoa löysin monta kivaa ja kesäistä reseptiä, joista voisi olla hyötyä, jos olet suunnittelemassa juhannus- tai kesäjuhlia. Moni resepteistä soveltuu myös nyyttikesteihin. Ole hyvä, toivon että silmäsi osuu johonkin käyttökelpoiseen reseptiin! 

1. Alkuruoat

forrecuisine.blogspot.com/2017/08/gaspacho-meloni-kookos-lime.html

forrecuisine.blogspot.com/2017/04/silakkaceviche.html

forrecuisine.blogspot.com/2017/06/grillattuja-marinoituja-paprikoita.html

2. Lisukkeet ja vihannekset








3. Kala








5. Liha








6. Jälkiruoka










Ota rauhallisesti siivouksen ja ruoanlaiton kanssa näin juhannuksen kynnyksellä … eihän kaiken ole oltava tip top. Pääasiahan on, että kaikki ovat hyvällä tuulella ja nauttivat hyvästä ruoasta ja juomasta perheen ja ystävien kesken … sää olkoon sitten minkälainen tahansa. Sillehän emme todistetusti mahda mitään.

HYVÄÄ JUHANNUSTA!