Näytetään tekstit, joissa on tunniste taateli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taateli. Näytä kaikki tekstit

Porkkanakakkupallot

keskiviikko 31. tammikuuta 2018



Yleensä nappaan suuhuni palan tummaa suklaata (70 tai 80%) kun mieleeni tekee makeaa. Olen laiska leipuri. Lähinnä siitä syystä, että silloin tulee aina syötyä liikaa sokeria jossain muodossa. Toissa iltana minut valtasi makean himo oikein kunnolla ja onneksi olin just pläräämässä K-kaupan ilmaislehteä K Ruoka. Sieltä söpöt porkkanakakkupallot osuivat sopivasti silmiini ja minulla oli kaikki tarvittavat ainekset kotona. Sekoitin nopeasti massan monitoimikoneessa, muotoilin palleroita ja laitoin ne jääkaappiin. Lisäsin enemmän mausteita kuin mitä reseptissä oli, mutta mielestäni se oli tarpeen. Herkullisen makuisia ja kaurahiutaleissa on kaiken lisäksi kuitua. Sopivat hyvin popsittavaksi koska vaan, kun makean himo iskee. Myös treenin jälkeen. Muutokseni reseptiin ovat sulkujen sisällä.

28 kpl reseptin mukaan (20 kpl, minun palloni olivat ehkä isompia)

200 g porkkanoita
6-8 tuoretta taatelia
2 dl gluteenittomia isoja kaurahiutaleita (normaali koko)
1 dl auringonkukansiemeniä (1/2 dl auringonkukan- + 1/2 dl pinjansiemeniä)
1/4 tl inkivääriä (1 tl)
1/2-1 tl kanelia (1,5 tl)
1/2 tl appelsiininkuorta raastettuna (1/2-1 rkl)
(hieman öljyä)

n. 1 dl kookoshiutaleita pallojen pyörittelyyn

1. Kuori ja raasta porkkanat hienoksi (karkeaksi) raasteeksi. Poista taateleista kivet.


2. Hienonna porkkanaraaste, taatelit, kaurahiutaleet ja auringonkukansiemenet tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella (suosittelen käyttämään monitoimikonetta). Lisää tarvittaessa tilkka öljyä, jos massa on liian kuivaa. Mausta seos inkiväärillä, kanelilla ja appelsiinikuorella.


3. Pyörittele kevyesti vedellä kostutetuin käsin massasta pieniä palloja. Pyörittele pallot kookoshiutaleissa ja anna tekeytyä hetki jääkaapissa. Pallot säilyvät kylmässä pari päivää (ainakin).


Jos tykkäät käyttää taateleita sokerin sijaan, niin täältä löytyy aivan mieletön brownie-resepti.


http://forrecuisine.blogspot.fi/2016/11/brownie-taateleilla-ja-avokadolla.html












Koiralenkillä saimme tänään nauttia auringosta. Jäälle ei kuitenkaan ollut asiaa. Toivottavasti aurinko kultaa sinunkin päivääsi!

BROWNIE TAATELEILLA JA AVOKADOLLA

keskiviikko 23. marraskuuta 2016



Gluteeniton ja ihanasti terveellinen brownie. Sopii piristämään harmaata ja tylsää päivää. Sekoitat ainekset nopeasti monitoimikoneessa. Ei sisällä valkoista sokeria...makeus tulee taateleista ja hunajasta. Avokado tekee siitä mehukkaan. Ainoa haaste tämän brownien valmistamisessa on löytää täydellisen pehmeitä avokadoja! Resepti otettu Lantliv mat & vin lehdestä.


Ainekset:
150 g tummaa suklaata, 60%, murskattu (käytin 70%)
10 taatelia
1 kypsä avokado
3 rkl kookosöljyä
3 kananmunaa
2 dl mantelijauhoja
1/2 dl kaakaota
1 maustemitta suolaa

Avokadokuorrutus:
2 kypsää avokadoa
1/2 dl kaakaota
1/2 dl juoksevaa hunajaa (käytin 1/4 dl hunajaa ja 1/4 dl vaahterasiirappia)
1 rkl kookosöljyä



1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata suklaa vesihauteessa.
2. Poista kivet taateleista ja avokadosta. Laita taatelit ja avokado monitoimikoneeseen ja surauta yhdessä kookosöljyn kanssa taikinaksi. Lisää munat ja surauta kunnes kaikki on sekoittunut  tasaisesti. Lisää mantelijauho, kaakao ja suola ja anna koneen käydä hiukan lisää. Kaada lopuksi sekaan sulatettu suklaa ja sekoita taas hyvin.
3. Kastele ja purista kuivaksi leivinpaperi, joka sopii 21 x 29 cm uunivuokaan. Levitä se vuokaan. Kaada taikina vuokaan ja paista noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä kokonaan.





4. Kuorrutus: Poista kivet avokadoista ja sekoita muiden ainesten kanssa monitoimikoneessa. Sivele kuorrutus kakulle ja leikkaa paloiksi ja tarjoile.