Näytetään tekstit, joissa on tunniste täytetty. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste täytetty. Näytä kaikki tekstit

Täytetyt herkkucroissantit

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

 

Kaapistani löytyy lähes aina purkillinen valmista croissant-taikinaa. Siitä teen nopeasti täytettyjä croissanteja, kun kaipaan jotain herkkua aamiaiselle/brunssille/iltapalalle. Ruokakaapista löytyy myös aina jotain sopivaa täytettä. Tietysti voisarvet voi täyttää vasta paistamisen jälkeen. Mutta kun laittaa juustotankoja niiden sisään niin juusto sulaa kivasti uunissa.

Tässä käytin voimakasta Hilmaa, joka kuuluu Herkkujuustolan valikoimaan. Se sopii nimenomaan gratinoimiseen ja racletteen. Muita täytteitäni olivat: vihreät säilötyt tomaatit, tuoreet tomaatit, ilmakuivattu kinkku, sinappi ja rosmariini.

Tästä postauksesta voit lukea lisää Sastamalan Herkkujuustolasta, jos se on jäänyt lukematta. 

Maalaisbistro: Herkkujuustola: juustoparatiisi Sastamalassa (forrecuisine.blogspot.com)




Leikkasin juustosta paksuja tankoja, sivelin pohjalle hieman ranskalaista Dijonsinappia, sitten ilmakuivattua kinkkua, tomaatteja, tuoretta rosmariinia ja mustapippuria. Voitelin sarvet kananmunalla ja raastoin vielä päälle juustoa.
Paistoin täytettyjä sarvia 200 -asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, annoin niiden jäähtyä ja sitten ne kyllä upposivat nopeasti vatsaamme.
 










Kvinoatäytteiset paprikat

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020



Täytetyt paprikat ovat paitsi kauniita, myös terveellisiä ja käteviä, ja täytteeksi voit laittaa vaikka pelkkiä kasviksia. Tämänkertainen täyte sisältää kvinoaa, porkkanaa, valkosipulia, maissia, vihreitä papuja ja sipulia. Plus mausteita oman maun mukaan. Kvinoan voit korvata riisillä tai ohralla vaikka. Ruoka on vegaaninen ja sopii pääruoaksi (salaattipedillä) tai lisukkeeksi.

Ainekset:
4 isoa punaista tai keltaista paprikaa, puolitettuna ja ilman siemeniä
noin 5 dl keitettyä kvinoaa
2-3 rkl oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä, hienonnettuina
1 iso porkkana, kuutioituna
noin 100 g pakastemaissia
noin 100 g vihreitä papuja, paloitettuina
1 keltasipuli, kuutioitu
(kurkumaa, chiliä, yrttisekoitusta)
suolaa
mustapippuria




1. Kuumenna iso paistinpannu keskilämmöllä. Lorauta siihen 2 rkl oliiviöljyä ja lisää porkkana, sipuli, pavut, maissi ja valkosipuli ja mausta reilusti suolalla ja pippurilla. Suosittelen lisäämään jotain kivaa mielimaustetta, kuten vaikka yrttisekoitusta, chiliä tai kurkumaa. Paista vihanneksia noin 5 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä.

2. Nosta lämpöä ja lisää keitetty kvinoa. Sekoita kunnolla. Paista vielä noin 2 minuuttia sekoittaen.

3. Täytä putsatut ja puolitetut paprikat kvinoatäytteellä ja laita ne 180-asteiseen uuniin 25-30 minuutiksi. Ota pois uunista kun paprikat ovat pehmeitä, muttei lössöjä. Koristele yrteillä tai kukilla.













Kalkkunatäytteiset paprikat

torstai 16. tammikuuta 2020



Täytetyt paprikat ovat paitsi herkullisia myös muuntautumiskykyisiä. Täytteeseen voi laittaa pelkästään kasvisjämät jääkaapista tai yhdistää kasvikset lihaan, lintuun tai kalaan. Tämä otos on viime kesältä kun löysin kauniita kaksivärisiä paprikoita kaupasta. 

Täältä löytyy hieman toisenlainen resepti, missä paprikat täytetään vegetaarisella kvinoatäytteellä.




Ainekset:

6 paprikaa
400 g jauhettua kalkkunaa/kanaa
2 keltasipulia, hienonnettuina
3 valkosipulinkynttä, raastettuina
pala kukkakaalia, pilkottu
pala kesäkurpitsaa, pilkottu
noin 2 rkl kaprista
(1 chili, hienonnettu)
öljyä
soijaa
1 tlk tomaattimurskaa
mustapippuria
suolaa
(ranskalaista) yrttisekoitusta
raastettua juustoa

1. Esipaahda paprikapuolikkaita 225 asteisessa uunissa 5 minuuttia.

2. Paista jauhelihaa öljyssä keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää sipuli, kukkakaali, ksäkurpitsa, chili ja valkosipuli ja paista vielä 5 minuuttia. Lisää yrttisekoitus, mustapippuri, tomaattimurske, suola ja hieman soijaa. Muista että kaprikset, jotka lisätään myöhemmin, sisältävät aika paljon suolaa. Anna muhia miedolla lämmöllä vielä viitisen minuuttia.

3. Lisää kaprikset, tarkista maku ja mausta lisää tarpeen vaatiessa. Täytä paprikapuolikkaat kalkkunaseoksella ja raasta päälle juustoa. Gratinoi 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Tarjoile vaikka vihreällä salaattipedillä.






Friteeratut täytetyt kesäkurpitsakukat, vihanneswok & yrttiöljy

maanantai 30. heinäkuuta 2018



Kesäkurpitsakukat ovat paitsi monikäyttöisiä myös valtavan kauniita. Niitä voi popsia raakoina, salaateissa, lorauksella oliiviöljyä tai uppopaistettuina. Olen tehnyt näitä kaunokaisia parin otteeseen Ottolenghin reseptin mukaan. Meidän kesäkurpitsamme kukkivat hullun lailla, joten ruoka ei tule loppumaan kesken. Pari kikkaa täytyy muistaa, jotta friteeraus onnistuisi: vichyveden on oltava jääkylmää ja öljyn juuri sopivan kuumaa. Silloin saat supermaukkaita kukkia, ja vieraasi yllättyvät taidoistasi. 

Neljään alkuruokaan tarvitset:
1 rkl jauhettua sumakkia (itämainen mauste kirpeistä marjoista)
1 rkl kiehuvaa vettä
noin 50 g ricottaa
noin 50 g pehmeää vuohenjuustoa (chavroux)
1 rkl hienonnettua oreganoa
2 rkl/10 g hienonnettuja saksanpähkinöitä
1 rkl raastettua sitruunan kuorta + leikattuja sitruunan lohkoja
sormisuolaa ja mustapippuria
8-12 kesäkurpitsakukkaa
noin 3,5 dl auringonkukan öljyä uppopaistamiseen
noin 60 g vehnäjauhoja (käytin gluteenittomia)
1/8 tl ruokasoodaa
noin 1 dl jääkylmää vichyä

1. Poimi kukat aamulla, kun ne ovat auki. Muuten on vaikeaa poistaa terä- ja hedelehtiä niistä. Käytä pieniä saksia ja tarkista myös ettei kukista löydy hyönteisiä! Peitä kukat kostealla pyyhkeellä siksi aikaa, kun teet täytteen.

2. Laita 3/4 rkl sumakkia + 1 rkl kiehuvaa vettä imeytymään viideksi minuutiksi. Lisää sitten molemmat juustot, oregano, saksanpähkinät, sitruunan kuori, 1/4 tl suolaa ja mustapippuria. Sekoita hyvin.

3. Täytä aukinaiset kukat noin yhdellä ruokalusikalla täytettä ja paina varovasti täyte tiiviiksi. Tämä onnistuu parhaiten, jos assistentti pitää kukasta kiinni. Sulje sitten paketti kiertämällä kukan lehdet tiiviisti kiinni, niin että täyte pysyy sisällä.

4. Kaada öljyä pinnoitettuun pannuun tai kattilaan, jonka halkaisija on noin 20 cm. Öljyn täytyy yltää kattilassa noin 2 cm korkeuteen. Laita korkealle lämmölle viideksi minuutiksi ja vähennä sitten hieman lämpöä.

5. Sekoita odottaessasi öljyn kuumentumista vehnäjauhot ja ruokasooda keskikokoisessa astiassa. Kaada hitaasti joukkoon jääkylmä vichyvesi ja vatkaa koko ajan, niin että taikinasta tulee paksun lättytaikinan oloinen.

6. Tarkista öljyn lämpöä kaatamalla siihen ihan vähän taikinaa. Jos taikinan ympärillä sihisee voit aloittaa friteerauksen (160-180 astetta).

7. Käännä täytetyt kukat taikinassa niin että peittyvät kokonaan. Upota ne varovasti kuumaan öljyyn. Paista 2-3 kerralla noin 30 sekuntia per puoli kunnes ne ovat kullanruskeita. Nosta ne reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan. Ripottele hieman sormisuolaa ja 1/4 tl sumakkia niiden päälle. Vie heti tarjolle sitruunaviipaleiden kanssa.









Kommentti: Ellei sinulla ole sumakkia maustekaapissasi voit lisätä raastetun sitruunan määrä tai lisätä ihan vähän sitruunamehua. Sumakki tekee täytteestä punertavan. Kukkien lisukkeeksi tein vihanneswokin. Ensimmäisellä kerralla käytin kesäkurpitsaa, sipulia ja pinaattia ja toisella kerralla kesäkurpitsaa, sipulia ja vihreitä papuja omasta maasta. Hyvä moitteeton yhdistelmä!








Yrttiöljy: Poimin erilaisia tuoreita yrttejä (oregano, persilja, timjami, salvia), jotka murskasin huhmareessa sormisuolan ja parin valkosipulikynnen kanssa tahnaksi. Lisäsin kylmäpuristettua rypsiöljyä kunnes sain sopivan koostumuksen ja maustoin mustapippurilla. Lusikoin yrttiöljyä wokin päälle ja friteerattujen kukkien ympärille. Todella ihana kesäinen gourmet alkuruoka! Tätä tarjoilin mm. assistentin 12-vuotis juhlissa.


Onko keittiöpuutarhasi täynnä kesäkurpitsaa? Tässä muutama linkki maukkaisiin kesäkurpitsaohjeisiin, jos tarvetta on:







Täytetty sitruunaruoho - Oua si khai

perjantai 5. tammikuuta 2018



Tästä ruoasta tuli suosikkini kokkauskurssilla Luang Prabangissa. Sitruunaruohon käyttö tällä tavalla oli uutta minulle. Prosessi vaikutti ensi silmäyksellä työläältä, mutta ei se loppujen lopuksi ollut sitä. Päätin että tämä Oua si khai pääsee meidän aasialaiseen joulupöytäämme 2017. Kun valmistin näitä "pullia" kotona aloitin muutama päivä ennen jouluaattoa, koska en ollut varma onnistuisinko. Olin nimittäin tehnyt hieman muutoksia reseptiin. Sitruunaruohoa höyrytetään/keitetään ensin pari minuuttia. Täytteeseen voi laittaa kanan- tai porsaanlihaa + vermicelliä, valkosipulia, kaffirlimen lehtiä, kevätsipulia, tilliä ja chiliä + vähän muuta pientä. Oma versioni sisälsi seuraavia aineksia:

8 pitkää sitruunaruohoa (höyrytettyjä/keitettyjä)

6 dl jauhettua kanaa

4 valkosipulin kynttä
2 tl kaffirlime-pulveria/lehtiä
3/4 bird's eye chiliä
suolaa 
4 kevätsipulia

1 kananmuna
kalakastiketta
sokeria

ruokaöljyä uppopaistamiseen


1. Aloitin keittämällä sitruunaruohoa pari-kolme minuuttia niin, että ne muuttuivat taipuisiksi. Sitten tein viillon (terävällä veitsellä) ruohon paksun valkoisen alaosan läpi (noin 5 cm). Ruohon ohut pää laitetaan siitä läpi kun täyte on paikallaan, niin se pysyy paremmin kasassa. Muitakin vaikeampia tapoja tehdä tätä ruokaa on, mutta unohdetaan ne tällä kertaa.

2. Huhmareessa murskasin valkosipulit, chilin, kevätsipulit, kaffirlimen lehdet ja suolan tahnaksi. Lisäsin sitten kananlihan, munan ja hieman sokeria ja kalakastiketta. (Kurssilla käytimme vermicelliä - silloin ei tarvita kananmunaa - ja tilliä. Siellä höyrytimme pullat, mutta minä laitoin ne nyt uuniin.) Sekoitin kaikki ainekset todella hyvin.

3. Sitten otin käsittelyyn yhden sitruunaruohon kerralla ja muotoilin färssistä pitkulaisia palloja sitruunaruohon alaosan ympärille ja kiinnitin ruohon yläosan viillon läpi. Pullat saivat levätä kylmässä muutaman tunnin, jotta saisivat kivan maun sitruunaruohosta.

4. Sivelin pullat öljyllä ennen kuin ne menivät 120-asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi. Sitten ne saivat taas levätä kylmässä seuraavaan päivään. (Kurssilla uppopaistettiin ne heti höyrytyksen jälkeen.) Dippasin pallot vatkattuun munaan ja uppopaistoin rypsiöljyssä (pari-kolme kerralla ettei öljy jäähtynyt liikaa) kunnes ne olivat kivan värisiä. Käänsin ne kerran. Lopuksi ne saivat kuivua hieman talouspaperilla. 

5. Olivat maukkaita varsinkin Jeow Bong-kastikkeen kanssa, joka myös tulee Laosista. Sitruunaruohoa ei kannata syödä.














Täytetty grillattu mustekala

tiistai 5. joulukuuta 2017



Nykyään monen grilli on kuumana ympäri vuoden. Tämä ehkä hieman kesäinen resepti tuo tuulahduksen Välimeren maista ja jos oikein yrittää, niin voi tuntea auringonpaisteen kasvoillaan. Mustekalan täyte koostuu kalafileestä, sipulista, chilistä ja yrteistä. Tarjoillaan sitruunan ja valkosipuli-yrttiöljyn kanssa. Paul Svensson teki aikoinaan ruoan Strömsö-sarjassa.


Ainekset neljälle hengelle:
15 kpl mustekalan putkiloita (squid)
600 g kalafilettä, esim. kuhaa, siikaa tai lohta
2 kpl salottisipulia, pilkottuja
1 punainen chili, pilkottu
1 valkosipulin kynsi, raastettu
4 rkl lehtipersiljaa, hienonnettu
4 rkl kirveliä, hienonnettu
1 sitruunan mehu
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
mustapippuria

1 dl rypsiöljyä
puolikas valkosipulin kynsi


1. Suolaa kalafilee kauttaaltaan. Hiero siihen vähän oliiviöljyä. Laita se grilliin nahkapuoli alaspäin. Grillaa kunnes kalan liha on valkoista ja kiinteää, noin 5 minuuttia. Grillaa ainoastaan toiselta puolelta ettei neste karkaa.

2. Freesaa sipuli, valkosipuli ja chili pienessä määrässä oliiviöljyä kunnes ne ovat pehmeitä saamatta väriä. Laita kalan liha sipuliseokseen persiljan ja kirvelin kanssa. Mausta oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla.

3. Huuhtele mustekalat, poista kalvot ja sisukset, katkaise lonkerot. Täytä mustekalaputkilot kalafärssillä. Sulje cocktail-tikulla. Grillaa mustekalat ja lonkerot nopeasti kaikilta puolilta kunnes ne tuntuvat kiinteiltä. Varo kuitenkin grillaamasta niitä liika, koska silloin ne sitkistyvät. Grillin on oltava todella kuuma. Puolitoista minuuttia grillissä pitäisi riittää.

4. Valkosipuliöljy: Sekoita rypsiöljy ja valkosipuli sauvasekoittimella tai huhmareessa. Lisäsin myös hieman yrttejä.

5. Asettele mustekalat yrttipedille lautaselle ja lorauta päälle valkosipuliöljyä ja sitruunamehua ja rouhi mustapippuria päälle. Sekoita ja tarjoile heti.















Täytetty peuranpaistirulla

keskiviikko 15. marraskuuta 2017



Muutama viikko sitten löysin pakastimesta peuranpaistin, joka oli kaksi vuotta vanha. Ilmeisesti kannattaisi olla hieman tarkkaavaisempi ja todella käyttää sitä vihkoa, jonka olen hankkinut pakastinkirjanpidolle. Paisti oli vakumipakastettu ja näytti ja tuoksui hyvältä sulatettuna, joten päätin täyttää sen. Otin mitä kotoa löytyi ja peurarullasta tuli mahtavan makuinen. Täältä löytyy aikaisempi resepti täytetystä häränfileestä. Siitä voit lukea, miten leikkasin lihan auki ennen täyttämistä http://forrecuisine.blogspot.fi/2016/11/haranfileerulla-taytettyna-pestolla.html. Samasta linkistä löytyy myös punaviinikastikkeen ohje. 


Ainekset:
noin 600 g (peuran)paisti
lipstikkasuolaa  
mustapippuria
kuivattuja mustia torvisieniä
chili tuorejuustoa & levityskelpoista vuohenjuustoa, yhteensä noin 1 dl
2 rkl kermaa
tuoretta timjamia ja rosmarinia
2 raastettua valkosipulin kynttä
5 siivua parmankinkkua tai vastaavaa


1. Poista kalvot lihasta. Leikkaa auki paisti, niin että saat suorakulmaisen lihamaton. Suolaa ja pippuroi molemmat puolet. Sekoita huhmareessa jauhetut sienet juustojen, kerman, valkosipulin ja yrttien kanssa. Levitä sekoitus lihalle. Asettele päälle kinkkuviipaleet. Rullaa tiukasti kokoon ja sido narulla.

2. Ruskista rulla joka puolelta. Ruskistin myös muutaman salottisipulin ja lisäsin hieman vettä ja yrttejä ja keitin kokoon. Valelin rullan sillä ennen kuin laitoin sen 125 asteiseen uuniin. Otin rullan pois uunista lihamittarin näyttäessä 70-72 astetta.  

3. Otettuani rullan uunista annoin sen levätä peitettynä noin 10-15 minuuttia. Tein kastikkeen sillä aikaa. Käytin vuoassa olevan nesteen kastikkeeseen.

4. Paistoin myös peuran ulkofileen, koska pelkäsin että ruoka ei muuten riittäisi. Suolasin ja pippuroin sen ja ruskistin voissa. Sitten laitoin sen 125 asteiseen uuniin ja otin pois uunista, kun lihamittari näytti 52 astetta (medium - ). Annoin levätä foliossa 15 minuuttia ja leikkasin siivuiksi. Ripottelin hieman sormisuolaa ja mustapippuria päälle. Oli tarkoitus laittaa timjamiakin, mutta oli sen verran hässäkkää että timjami unohtui. Poistin narun peurarullasta ja leikkasin sen sopiviin paloihin. 


5. Tarjoilin molemmat lihat punaviinikastikkeen, vihreiden papujen, hasselbackagratiinin ja uunikuivattujen tomaattien kanssa. Vieraat kehuivat vuolaasti kaikkia ruokia ... omastakin mielestä oli oikein onnistunut päivällinen.











Kommentti: Olin tehnyt sekä perunagratiinin että peurarullan edellisenä päivänä ja lämmitin ne uunissa ennen tarjoilua.

Nyt lennän lämpimään nauttimaan aasialaisesta makumaailmasta ja oppimaan uutta, joten blogissa tulee olemaan hiljaista pari viikkoa. Mutta jos haluat voit seurata tekemisiäni instagramissa https://www.instagram.com/anneforsten/ tai tykätä Landebistron/Maalaisbistron Facebook-sivusta https://www.facebook.com/Landebistro/ 
Ruokakuvia ainakin luvassa!

Kuulemisiin! Nautinnollisia kokkauksia!


Aasialainen suolakylpy kanalle

lauantai 14. lokakuuta 2017



Mielestäni on hieman kimuranttia saada k
okonaiset kananpojat sopivan suolaisiksi. Koin positiivisen yllätyksen, kun laitoin kaksi kevätkananpoikaa tähän suolaliuokseen yön yli. Lopputulos oli täsmälleen sopivan suolainen ja aasialaiset maut olivat hennosti imeytyneet kanaan. Tätä menetelmää tulen käyttämään tulevaisuudessakin. Se vaatii toki vähän suunnittelua, mutta toimii pettämättömästi. Täytin kananpojat palsternakalla, kiinalaisella sellerillä, mangoldilla, omenalla, sienillä ja valkosipulilla. 

Suolaliemeen tarvitset:
1 litra vettä
80 g suolaa
80 g sokeria
5-7 siivua tuoretta inkivääriä
1-2 tl jeeraa/juustokuminaa
2-3 tl korianterin siemeniä
1 tl sichuanin pippureita
2 tl kokonaisia valkopippureita


Kiehauta kaikki ainekset ja anna kiehua hiljaa kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet. Jäähdytä liemi ja upota kana (1 iso tai 2 kevätkananpoikaa) siihen. Jätä kana suolaliemeen ainakin yön yli, mieluummin kauemmin.

Täytin kananpojat seuraavanlaisella sekoituksella:
keitettyä palsternakkaa
kiinalaista selleriä
mangoldia
omenaa
valkosipulia
kuivattua mustatorvisientä
Pernod
öljyä
suolaa
pippuria

Valitsin nimenomaan palsternakkaa, selleriä, mangoldia ja omenaa, koska niitä löytyy vielä puutarhasta. Pernod'ta käytin sen anismaisen maun vuoksi. Ajattelin että se sopisi mainiosti aasialaiseen makumaailmaan, ja niin se tekikin. Täyte saa olla aika kostea, koska se kuivuu hieman uunissa. Voit hyvin jättää alkoholin pois kokonaan ja lisätä öljyä ja fondia sen sijaan. Ja muuten voit vapaasti sommitella täytettä oman makumaailmasi mukaan! 





Lämmitin uunin 200-225 asteeseen. Levitin hiukan täytettä voidellun uunivuoan pohjalle ja asetin täytetyt kananpojat sen päälle. Laitoin vuoan uuniin noin 30 minuutiksi kunnes nahka oli rapsakka ja kanat olivat kauniin värisiä. Sitten laitoin muutaman pekoniviipaleen rintapalojen päälle ja paistoin vielä noin 15 minuuttia. Tarkistin kypsyyttä. Otin kananpojat pois vuoasta ja annoin levätä vähän aikaa.







Lisukkeena meillä oli jumalaisia porkkanoita aasialaisittain. Resepti tulossa seuraavassa postauksessa.

Olen aikaisemmin suolannut riistaa samalla menetelmällä, mutta tavallisessa suolaliuoksessa. Jos haluat kokeilla, niin resepti löytyy täältä http://forrecuisine.blogspot.fi/2017/08/konfitoitu-kauriin-jalka.html

Nykyään minulla on myös tapana laittaa kalaa suolaliemeen, ennen kuin se menee paistinpannuun. Siitäkin tulee nimittäin niin paljon mehukkaampaa.
http://forrecuisine.blogspot.fi/2017/04/riimisuolatttu-siika-juuripersiljapyree.html