Japanilainen alkuruoka: tonnikalaceviche & pikkelöity kurkku

keskiviikko 22. tammikuuta 2020



Japanilainen ravintola Karu Turussa antoi inspiraation tähän alkuruokaan. Olin ajatellut tehdä pieniä amuse bouche-annoksia, mutta niistä tulikin oikein kunnon alkuruokia. Karu on valittu Suomen parhaaksi japanilaiseksi ravintolaksi, enkä yhtään ihmettele. Heidän maistelumenunsa ovat jumalaisia … suosittelen käyntiä siellä, kun käyt Turussa. Ravintola on auki ainoastaan iltaisin.
Tarjoilin tätä alkuruokaa ennen kuin kävimme aasialaisen noutopöydän kimppuun.

Tonnikalaceviche kuudelle:

noin 300 - 400 g tuoretta, niin sanottua sushitonnikalaa (pakastettu tonnikala ei oikein sovellu tähän)
yuzuponzua tai soijaa + sitruunamehua
puristettua limeä tai sitruunaa
suolaa
mustapippuria
riisiviinietikkaa

Leikkasin tonnikalan pieniksi kuutioiksi ja maustoin ne suolalla ja mustapippurilla. Lisäsin yuzuponzua, hieman puristettua limeä ja riisiviinietikkaa. En pysty antamaan tarkkoja mittoja … maistamalla saa parhaan tuloksen.
Sitten laitoin tonnikalan jääkaappiin. Se valmistuu puolessa tunnissa mutta itse jätin sen sinne kahdeksi tunniksi. Tarkistin maun tunnin jälkeen ja lisäsin hieman suolaa ja pippuria.



Pikkelöity kurkku, eli mummon kurkut aasialaisittain:

2-3 pientä kurkkua
1 punainen chili (tai enemmän riippuen voimakkuudesta)
noin 6-7 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl hienoa sokeria
1,5 tl seesamiöljyä
suolaa

Kuori ja leikkaa kurkut pieniksi kuutioiksi. Poista siemenet chilistä ja hienonna se. Sekoita chili, viinietikka, sokeri, seesamiöljy ja suola ja kaada tämä seos kurkkujen päälle. Anna maustua pari tuntia.

Annostelin suurin piirtein yhtä paljon kurkkua ja tonnikalaa kulhoihin. Lisäsin nokareen wasabimajoneesia ja hieman leikattua noria. Vielä mustapippuria myllystä ja herkullinen alkuruoka oli valmis nautittavaksi. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti