HAUKITIMBAALIT JA ÄYRIÄISKASTIKE

keskiviikko 22. helmikuuta 2017


Kaunis keväinen kala-annos hauesta. Viimeisen kalaretken jäljiltä löytyi vielä haukifilettä pakastimesta. Olin ajatellut täyttää ison savariini-vuoan murekkeella mutta päädyin sittenkin pieniin timbaaleihin. Äyriäiskastike on piste i:n päälle. Ravun tai katkaravun kuorista kannattaa aina keittää fondi ja pakastaa litran kokoisissa rasioissa tulevia keittoja ja kastikkeita varten.

Ainekset 6 hengelle:
Timbaalit
noin 500 g haukifilettä
5 dl kuohukermaa
5 valkuaista
valkopippuria
suolaa
Huomioi että kaikkien aineiden on oltava jääkaappikylmiä!
Kuutioi haukifileet pieniksi paloiksi ja jauha monitoimikoneessa tasaiseksi massaksi. Lisää suolaa ja pippuria. Kaada kerma ohuena nauhana joukkoon ja lisää viimeisenä valkuaiset. Anna koneen käydä vielä kunnes mureke on tasaista. Täytä voidellut pienet vuoat mureketaikinalla. Peitä vuoat foliolla ja kypsennä kuumassa vesihauteessa 80-100 asteisessa uunissa noin tunnin verran. Kokeile kypsyyttä hammastikulla.

Timbaalit matkalla uuniin. Sain tästä satsista yhteensä 8 timbaalia. 2 joutuivat toiselle pellille.


Äyriäisfondin resepti (ainoastaan ruotsiksi) löytyy blogin aikaisemmasta postauksesta, kuten myös kastikkeen ohje.
http://forreliini.blogspot.fi/2016/08/fond-pa-kraftskal.html
http://forrecuisine.blogspot.fi/2016/08/ayriaiskastike.html

Koristele timbaalit mädillä, katkaravuilla, ravunpyrstöillä ja tillillä. Tarjoile jumalaisen kastikkeen ja keitettyjen perunoiden tai riisin kera.


4 kommenttia:

  1. Kiitos! Ja mitä parasta ... annoksen maku vastasi täysin ulkonäköä. Kastikkeesta tulee niin mahtava kunhan näkee vähän vaivaa!

    VastaaPoista
  2. Kuola valuu pitkin näppistä, mä niin pidän kalasta ja haukikin tuttu kala, varsinkin kesäisin kun sitä meidän"merestä" nousee. Ihan pakko testata tämä ohje, kiitos. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  3. Timbaalihan on aika miedon makuinen mutta se kastike on piste i:n päälle. Kokeile ja kerro sitten! Aurinkoista viikonloppuna sinullekin!

    VastaaPoista