Liemi ravunkuorista

lauantai 2. syyskuuta 2017


Kerään aina talteen rapujen kuoret, koska niistä tulee ihanan maukas liemi. Kuoria, vihanneksia, mausteita ja vettä...muuta et tarvitse. No tietysti iso kattilakin on hyvä olla. Ellet jaksa ryhtyä liemen keittoon heti rapujuhlien jälkeen, niin voit hyvin pakastaa  kuoret ja keittää niistä liemen myöhemmin. Jääkaapissa ne säilyvät parisen päivää. Tällä kertaa tein näin:


noin 1-1,5 kg rapujen kuoria
2 sellerin vartta
3 keltaista sipulia
2 porkkanaa
1 rkl fenkolin siemeniä
15 kokonaista mustapippuria
1 dl omenasiideriviinietikkaa
2-3 litraa vettä
3 tl merisuolaa
tillinoksia


Murskasin kuoret. Laitoin ne isoon kattilaan pilkottujen vihannesten kanssa. Freesasin kaikki muutaman minuutin sekoittaen koko ajan. Lisäsin sitten omenasiideriviinietikkaa. Peitin vedellä. Annoin liemen kiehua ja kuorin vaahdon pinnalta. Alensin lämpöä ja lisäsin mausteet. Annoin kiehua hiljaa  noin 3 tuntia, jotta kaikki maut irtoaisivat. Sitten siilasin liemen ja annoin jäähtyä ennen kuin kaadoin sen purkkeihin, jotka menivät pakastimeen tulevia keitoksia varten.








5 kommenttia:

  1. Me myös aina keitetään ravunkuoret. Tosin lykätään ne ensin uuniin paahtumaan puoleksi tuntia "Juuri nyt" kirjan ohjeistuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäkin olen kyllä tehnyt ... mutta kun vanhempana on tullut laiskaksi niin tämä on kätevämpi! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
    2. Kiitos samoin! Matkalla toisiin rapujuhliin jo tälle viikonlopulle.

      Poista
  2. Tässä asiassa pitäisi viikonloppukokkilassa kunnostautua! Jospa seuraavalla kerralla keräisin ravut talteen. Laitetaanko liemivärkiksi kaikki mitä jää, vai pelkät kuoret vaan?

    VastaaPoista
  3. Jotkut laittaa vaan kuoret, mutta minä kyllä laitan kaikki! Suosittelen keräämään kuoret talteen, koska pitkään kiehuneesta liemestä tulee aivan ihana pohja kastikkeille ja keitoille.

    VastaaPoista