Näytetään tekstit, joissa on tunniste teriyakikastike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teriyakikastike. Näytä kaikki tekstit

Kauriin filee & juuresnuudelit teriyakiliemessä

sunnuntai 6. tammikuuta 2019




Upea japanilaisinspiroitu riistaruoka sai kunnian päättää tämänvuotisen jouluateriamme … siis ennen jälkiruokaa. Käytin kauriin filettä, mutta peura ja hirvi sopivat tietysti ihan yhtä hyvin. Suosittelen keittämään oman riistaliemen, jos olette niin onnekkaita että saatte haltuunne luita. Tutuilta metsästäjiltä kannattaa kysyä. Itse keitin ison satsin (noin 30 tuntia) ja pakastin sitten liemen puolen litran muovipusseissa. Resepti tulee Lena Holmsäterin kirjasta "Riista".

Neljälle hengelle:
400-600 g hirven, peuran tai metsäkauriin fileetä tai välikyljystä
öljyä ja voita
6 dl riistalientä (tai 2 rkl riistafondia, 1 rkl kasvisfondia ja 6 dl vettä)
2 rkl japanilaista soijakastiketta (Kikkoman-tyyppistä)

noin 500 g valkoisia juureksia: mustajuurta, maa-artisokkaa, juuripersiljaa, palsternakkaa
vastaraastettua inkivääriä
noin 8 sokerihernettä

1. Leikkaa liha noin 3 X 4 cm:n paloiksi. Ruskista palat öljyssä ja voissa, kunnes ne saavat vähän väriä. Kiehauta lihaliemi yhdessä soijakastikkeen kanssa. Keitä lihapaloja liemessä muutama minuutti, nosta ne reikäkauhalla kattilasta ja kääri voipaperiin.
2. Kuori juurekset (käytin maa-artisokkaa, juuripersiljaa, palsternakkaa ja porkkanaa) ja suikaloi ne pitkittäin juustohöylällä tai mandoliinilla. Laita juurekset lihaliemeen ja anna kiehua pari minuuttia, kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Nosta juurekset reikäkauhalla liemestä ja jaa lämmitetyille lautasille.
3. Laita muutama lihapala joka lautaselle, kaada hieman lientä päälle ja raasta pinnalle inkivääriä. Älä missään tapauksessa jätä inkivääriä pois, juuri se tuo annokseen japanilaista taivaallista makua. Leikkaa sokeriherneet pitkiksi suikaleiksi ja asettele päällimmäiseksi. Kata ruokailijoille veitsi, haarukka ja lusikka.






Kuten riista yleensä, tämäkin ruoka vaatii täyteläistä punaviiniä seurakseen. Kuvassa näkyvä ranskalainen luomuviini esimerkiksi sopii hyvin. Voit lukea lisää viinistä täältä

Jos olet kiinnostunut riistaruoista, löydät muut riistareseptini "riista" etiketin alta.


Aasialainen lohinuudelibowl

perjantai 7. joulukuuta 2018



Kulhollinen riisinuudeleita, lohta ja nopeaa aasialaistyylistä kastiketta lämmittää kehon ja mielen tehokkaasti. Haaveilen tämän tyyppisistä ruoista varsinkin kylmillä keleillä. Hapanimelää, väkevää ja lämmintä. Rakastan aasialaisia makuja, mikä ei varmaan tule yllätyksenä kenelläkään blogiani seuranneelle. Tämän koukuttavan kulhon valmistukseen ei myöskään mene hirveästi aikaa.

Noin 4 annosta:
600 g nahatonta lohifilettä
suolaa
öljyä


Kastike:
1,5 dl teriyakikastiketta (pullosta)
1,5 dl sweet chilikastiketta
1,5 rkl raastettua inkivääriä
3 isoa raastettua valkosipulin kynttä
pilkottua korianteria
1-2 kpl tuoreita punaisia chilejä, hienonnettuja
1-2 limen mehu
hieman aasialaista fondia + 1-2 dl vettä (jos haluat löysähkön kastikkeen)

(riisi)nuudeleita

1. Lorauta hieman öljyä uunivuoan pohjalle, suolaa lohi ja siirrä se vuokaan. Paahda 175 asteisessa uunissa 15 minuuttia.

2. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset.

3. Ota lohi uunista ja kaada kastike sen päälle. Laita vuoka uudestaan uuniin noin viideksi minuutiksi.



Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaisesti. Rakenna annos näin: nuudeleita kulhon pohjalle, sitten muutama pala lohta ja joku keitetty vihannes ja viimeiseksi kastike. Kalan syöminen puikoilla voi olla haasteellista … käytin itse haarukkaa ja lusikkaa kuvaa uhmaten.





Blogista löytyy toinen kulhoruoka, joka sisältää härkistä, riisiä ja kasviksia.


Mukavaa viikonloppua ja hauhau rakkaalta assariltani, jonka uimakausi jatkuu kunnes meri jäätyy!

Teriyaki paahtopaistirullat & paahdetut palsternakat

tiistai 9. lokakuuta 2018



Näyttävä ja helppo juhlaruoka vaikka noutopöytään. Ellet ehdi tehdä paahtopaistia tai jääpaistia itse, voit ostaa valmiita viipaleita. Tarvitset myös vihreitä papuja, teriyakikastiketta ja koristeluun seesaminsiemeniä. Minulla oli sopivasti paahtopaistiviipaleita ja papuja omasta maasta pakastimessa. Rullista tuli niin suussa sulavia että ne loppuivat alta aikayksiön. Resepti on peräisin vuoden 2013 Etiketti-lehdestä. Lisukkeeksi tein uunipaahdettuja palsternakkoja, kun niitä vielä löytyi keittiöpuutarhasta. Kierittelin palsternakkaviipaleet ihanassa yrttivoissa ennen uuniin menoa. 

12 rullaan tarvitset:
12 viipaletta kypsää paahtopaistia/jääpaistia
36-48 keitettyä vihreää pitkäpapua
2-3 valkosipulinkynttä
2-3 tl seesamiöljyä
1-2 rkl (kylmäpuristettua ekologista) rypsiöljyä
5-7 rkl teriyaki-kastiketta (tai enemmän jos haluat paljon kastiketta)
seesaminsiemeniä

Viipaloi valkosipulit. Kuullota niitä keskilämmöllä seesami-rypsiöljyseoksessa noin minuutti. Lisää keitetyt pavut ja jatka paistamista käännellen noin minuutti. Lisää teriyaki-kastike ja anna seoksen kiehahtaa. Kääri pavut paistiviipaleisiin. Valuta pannulta teriyaki-kastiketta rullille. Ripottele seesaminsiemeniä päälle ja tarjoile.






Paahdetut palsternakat:

noin 500 g palsternakkaa
noin 30 g gheetä tai tavallista voita
muutama ruokalusikallinen ekologista rypsiöljyä
raastettua valkosipulia oman maun mukaan
1-2 rkl vaahterasiirappia/hunajaa
1-2 rkl murskattuja korianterinsiemeniä
tuoretta timjamia
suolaa
mustapippuria

sitruunaöljyä


Kuori palsternakat. Leikkaa ne neljään osaan pituussunnassa. Sulata voi, lisää muut ainekset paitsi sitruunaöljy. Siirrä palsternakat uunipellille ja sekoita kunnolla voiseoksen kanssa. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria. Paahda 200-225 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarkista veitsen kärjellä että palat ovat kypsiä. Ripottele päälle sormisuolaa. Lorauta päälle hieman sitruunaöljyä, jos haluat.





Palsternakka-polenta ranskalaiset sopisivat myös mainiosti liharullien pariksi. Tai miksei tämä aivan ihana palsternakkasekoitus , joka löytyy ankkareseptin lopussa. Valitettavasti se on jäänyt kuvaamatta.


Mangoankka & teriyakiankka ruusukaalipedillä

tiistai 27. maaliskuuta 2018



Ankka sopii kaikkien lisukkeiden kanssa; kuten hedelmien, marjojen, vihannesten ja juuresten. Ankanrintafileet kuuluvat ehdottomasti suosikkeihini ja valmistan niitä usein. Seuraavat ohjeet kannattaa pitää mielessä ... silloin ei voi epäonnistua! 1) fileet laitetaan aina kylmään paistinpannuun ristiviillelty nahkapuoli alaspäin 2) paahda nahkapuoli kunnes se on oikein rapea ja sitten nopeasti toinen puoli 3) fileet menevät uuniin ruskistamisen jälkeen 4) fileiden pitää saada levätä ainakin 10 minuuttia uunista ottamisen jälkeen.

Ensimmäiseksi tein mangoankkaa, jota en ole aikaisemmin testannut. Ankka rakastaa pientä makeutta ja happoa. Mangojen pitää olla kypsiä, muttei ylikypsiä koska silloin niistä tulee muusia. Inspiraatiota reseptiin sain täältä
http://www.marmiton.org/recettes/recette_canard-aux-mangues_19548.aspx

Ainekset 4-8 hengelle:
4 ankanrintaa
suolaa 
mustapippuria
4 rkl juoksevaa hunajaa
1-2 rkl punaviini- tai valkoviinietikkaa
2 banaanisalottisipulia
4 mangoa

1. Kuori ja hienonna sipuli. Kuori mango ja poista kivi. Leikkaa mango aika paksuiksi viipaleiksi jonkin astian päällä, niin mehu ei valu hukkaan. Sitä näet tarvitaan glaseeraukseen.

2. Freesaa sipuli hitaasti voissa. Valmista ankanrinnat näin

http://forrecuisine.blogspot.fi/2016/09/ankka-helppo-ja-herkullinen.html

mutta lisää hunajaa, viinietikkaa ja mangomehua paistinpannuun, kun fileet ovat ruskistettuja. Glaseeraa fileet tällä sekoituksella ennen kuin ne menevät uuniin. Alkuperäisreseptissä ankanrinnat eivät päässeet uuniin ollenkaan. Testasin sitä menetelmää, mutta mielestäni ankasta tuli liian roosaa ja hieman sitkeää, joten suosittelen uuniin laittamista paahtamisen jälkeen.

3. Paista nopeasti mangoviipaleet paistinpannuun jääneessä soosissa ja tarjoile niitä viipaloidun ankan kanssa. Myllystä muutama kierros mustapippuria päälle. Koristelin  omalla vesikrassilla, joka kasvaa todella hyvin. Sen pippurinen maku soveltuu mainiosti sekä ankan että mangon seuraan.



Teriyakiankka
Resepti löytyi Antti Vahteran keittokirjasta "Viisi vuodenaikaa". Jos aasialainen makumaailma vetää puoleensa, niin ihastut varmasti tähän reseptiin.

Ainekset 2-4 henkilölle:
2 ankanrintaa (150-170 g/henkilö)
200 g ruusukaalia
oliiviöljyä
mustapippuria
Maldon-suolaa

Kastike:
1/2 dl teriyakikastiketta
1/2 dl osterikastiketta
1 limetin mehu ja raastettu kuori
1 rkl silputtua punaista chiliä
1 valkosipulinkynsi
1 dl suikaloitua lehtipersiljaa
mustapippuria
Maldon-suolaa

1. Valmista ensin teriyakikastike: Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja anna makujen tasaantua muutama tunti ennen tarjoilua.

2. Paahda ankanrinnat samalla tavalla kuin ylhäällä (mangoankka). Antti ottaa fileet uunista kun sisälämpötila on 52 astetta, mutta itse annan lämpötilan nousta 54-56 asteeseen. Makuasia.

3. Pese ruusukaalit hyvin ja poista tummuneet pintalehdet. Leikkaa ruusukaalit suikaleiksi ja paista paistinpannulla oliiviöljyssä rapeiksi. Mausta pippurilla ja suolalla.

4. Nosta viipaloidut fileet paistettujen ruusukaalisuikaleiden päälle ja valuta annoksiin teriyakikastiketta.





Tahmea teriyaki-munakoiso

tiistai 27. helmikuuta 2018


Jamie Oliverin kirja "5 aineksen ateriat" on mainio opus. Sieltä nappasin tämänkin reseptin. Tein siihen tosin pieniä muutoksia. Valtavan herkullista siitä joka tapauksessa tuli. Nautimme tätä ruokaa alkuruokana, mutta se on aika täyttävää ja saattaisi sopia paremmin vegetaariseksi pääruoaksi. Munakoiso, kevätsipuli, chili, pähkinä ja teriyaki/hoisinkastike yhdistelmä on todella onnistunut. Siis kaikille aasialaistyylisistä ruoista tykkääville. Nopea herkku kaiken lisäksi. Valokuvauksen aikana se ehti tietysti jäähtyä, mutta itse asiassa vihannesruoat ovat usein hiukan haaleina paremman makuisia. Jamien kirjalla on monta hyvää puolta: kauniita, helppoja ja ravinnerikkaita reseptejä missä nerokkaat yhdistelmät vain viidestä ainesosasta ovat pääosassa. Kaikki reseptit valmistuvat alle puolessa tunnissa. Loistokirja!

2 annosta:

1 iso munakoiso 400 g (käytin 1,5)
4 kevätsipulia
1 tuore punainen ja keltainen chilipaprika
20 g suolattomia maapähkinöitä (käytin suolaisia)
2 rkl teriyakikastiketta (käytin hoisinkastiketta)



1. Laita halkaisijaltaan 26 senttimetrin tarttumattomaksi käsitelty paistinpannu korkealle lämmölle ja kaada sille 2,5 dl vettä (mielestäni 1,5 dl riittää). Puolita munakoiso pituussuunnassa ja tee puolikkaiden pintaan muutama viilto. Aseta puolikkaat pannulle leikkuupuoli alaspäin ja lisää maun mukaan merisuolaa sekä mustapippuria. Peitä pannu ja kypsennä munakoisoviipaleita 10 minuuttia kunnes neste haihtuu ja alkaa tiristä.

2. Siisti kevätsipulit tällä välin. Leikkaa valkoiset osat vinottain kolmen senttimetrin pituisiksi paloiksi ja laita ne sivuun. Poista chilipaprikoiden siemenet ja suikaloi loput ohuesti pituussunnassa kevätsipuleiden vihreän osan kera. Laita molempien suikaleet kulhoon jääkylmään veteen rapeutumaan.

3. Kun munakoisopannulta kuuluu tirisemistä, lisää sekoittaen yksi ruokalusikallinen oliiviöljyä, kevätsipulin valkoiset osat ja maapähkinät pannulle. Lisää tilkka vettä kahden minuutin kuluttua, valuta teriyakikastike joukkoon ja vähennä lämpö miedoksi. Käännä munakoisopuolikkaat, ravista pannua ja anna ainesten muuttua tahmeiksi muutaman minuutin ajan. Ripottele lopuksi valutetut kevätsipulin vihreät osat sekä chilipaprikasuikaleet päälle.