OMENAJÄLKIRUOKA A LA MAALAISBISTRO

keskiviikko 28. syyskuuta 2016


Olen hyödyntänyt kaapeista löytyviä aineksia tähän jälkkäriin...ei ole niin "noko nuukaa". Aloita voitelemalla piirakkavuoka kookosöljyllä/voilla.





Kuvassa kuivattuja korianterin siemeniä.

Tarvitset seuraavia aineksia:
noin 10 kpl happamia omenia lohkoina, ei kuorittuja(omia ekologisia)
2 rkl murskattuja korianterin siemeniä
raastettua inkivääriä maun mukaan/tai pulveria
2 rkl kookossokeria/fariinisokeria
1,5 dl whiskyä/calvadosta/sitruunamehua(vähemmän sitruunamehua)

Sekoita kaikki ainekset ja anna vetäytyä 5-10 minuuttia.


1/2 tankoa mantelimassaa, raastettuna tai ohuina siivuina
1-2 dl karkeaksi hakattuja pähkinöitä
1/2 dl mantelijauhoja

Peitä mantelimassalla, pähkinöillä ja mantelijauholla. Sirottele hiukan ylimääräistä sokeria paistoksen päälle.


Vuole voita ohuesti päälle ja laita 200-asteiseen uuniin noin 30 minuutiksi kunnes väri miellyttää silmää.


Tarjoile vaniljakastikkeen, jäätelön tai kuohukerman kera. (Alpro soya vaniljakastike on maidoton, kuuluu suosikkeihin.)


Tämä jälkiruoka on gluteeniton jos käytät mantelijauhoja. Voit myös lisätä vähän kookosjauhoja jos haluat. Käytäthän ekologisia kotimaisia omenoita niin kauan kuin niitä on! Terveellinen jälkiruoka...se loppuu yleensä kesken alta aikayksikön, joten tee tarpeeksi! Tämä määrä pitäisi riittää neljälle.


Omenat sisältävät kuituja, flavonoideja ja C-vitamiinia ja ovat anti-vanhenemisruokaa. Ne sisältävät pektiiniä, kuitua, joka poistaa ruumiin kuona-aineita. Pektiini saa myös hyvät bakteerit kukoistamaan suolistossa ja yhdessä kversetiinin kanssa edesauttaa pitämään kolesteroliarvot alhaalla. Omenat sisältävät myös omenahappoa, joka lieventää reumatismia ja niveltulehdusta ja edesauttaa energiantuotantoa. C-vitamiini vahvistaa immuunijärjestelmää ja korkea vesimäärä kosteuttaa ruumista. Tiedot kirjasta "Mat som håller dig ung".




SIENIEN ROLLS-ROYCE - UKONSIENI

sunnuntai 25. syyskuuta 2016



Näyttelijäkokki Per Morberg kutsuu tätä luksussieneksi ja olen ihan samaa mieltä. Tein kokeilumielessä sienikastiketta pelkistä ukonsienistä ja kastike vei kielen mukanaan. Kolme tähteä sienikirjoissa. Jalan ympärillä oleva ohut ja sitkeä rengas syödään raakana vaikka poimintavaiheessa...maistuu makealle ja pähkinälle. Sieni kasvaa muhevalla maaperällä puutarhoissa, piennar- ja hakamailla, metsänlaiteilla ja lehdoissa. Nuorten sienten lakit ovat munanmuotoisia kuten kuvassani. Mielestäni nämä ovat paremman makuisia kuin vanhemmat leveät hatut. Moni tosin tykkää paistaa "pihvejä" näistä leveistä hatuista. Jalat voi kuivata ja murustella keittoihin tai kastikkeisiin.

Kastikkeeseen tarvitset:
noin 10-12 pientä ukonsientä paloina
2 hakattua salottisipulia
runsaasti voita
noin 1 dl kuivaa valkoviiniä
noin 2-3 dl kermaa
hiukan yrttiöljyä

Sulata voi paistinpannussa ja lisää sienet. Paista keskilämmöllä kunnes "kuivahtavat", aika paljon voita tarvitaan. Lisää loppuvaiheessa sipuli ja 1 dl kuivaa valkoviiniä(minulla oli Gewürtztramineria, jota myös nautittiin annoksen kera) ja noin 2 dl kermaa(15%) ja anna hautua muutama minuutti. Lisäsin myös hiukan vettä.

Yrttiöljyyn tarvitaan:
kourallinen rakuunaa
kourallinen timjamia(tai muita sopivia mieliyrttejä)
1 valkosipulinkynsi
Maldonsuolaa
noin 2 dl hyvää oliiviöljyä

Hienonna yrtit huhmareessa valkosipulin, suolan ja oliiviöljyn kanssa. Lisää öljyä vähitellen kunnes yrttiöljy on kauniin vihreä ja sopivan paksu.

Kun sienikastike on valmis lisäät siihen noin 1 rkl tätä yrttiöljyä. Maista ja tarkista suola.
Keitä pastaa lisukkeeksi. Valitse oma suosikkisi. Itse käytän usein tätä mustapapu-luomuspaghettia. Todella hyvää ja terveellistä. Keitetään 5 minuuttia.
Syödessä lusikoidaan loput yrttiöljystä annoksen päälle ja sitten syödään heti...tämä ei maistu hyvälle kylmänä! Ja parmesaanilastuja päälle, jos haluaa...sopivat hyvin...unohdin ne kuvatessa. Ja muutama kierros mustapippurimyllystä.


Olemme nauttineet viimeisestä aurinkoisesta syyskuun sunnuntaista koko perheen voimin.

GLUTEENITTOMIA BANAANI-CHIA LETTUJA

perjantai 23. syyskuuta 2016

Herkullinen ja todella helppo letturesepti. Kaiken lisäksi terveellinen ja lapset kuulemma rakastavat näitä. Sopii erinomaisesti brunssiin tai välipalaksi. Resepti otettu "Leilas supermat" ohjelmasta (ricotta hot cakes). Omat muutokseni ovat sulkujen sisällä.

Näitä tarvitset 8 pieneen lettuun tai 4 isoon:
2 kypsää banania
2 ekologista munaa
2 rkl chiansiemeniä
1 veitsenkärjellinen vaniljapulveria
sormisuolaa
0,5 dl ricottaa/rahkaa
1 rkl kookosöljyä(hiukan enemmän)

Tarjoiluun:
tuoreita/pakastettuja marjoja
agave- tai vaahterasiirappia

Tee näin:
Survo banaaneita hiukan. Lisää munat ja vispaa kuohkeaksi haarukalla(käytin sähkövatkainta). Lisää chiansiemenet, vaniljapulveri, suola ja ricotta (anna turvota 5-10 minuuttia niin pysyvät paremmin koossa). Paista letut kookosöljyssä(miedolla lämmöllä, sillä palavat helposti) ja tarjoile marjojen ja siirapin kera.

Marjoina käytin musta- ja punaherukoita puutarhasta...ovat kivasti happamia ja sopivat erinomaisesti vaahterasiirapin kanssa. Päällimmäiseksi muutama mangonpalanen. Letut upposivat hyvin! Kannattaa kokeilla!

"THAILASAGNE"

keskiviikko 21. syyskuuta 2016



Tämä on niin kutsuttu feelisruoka eli jokainen laittaa omat suosikkimausteensa ja aivan niin paljon kuin sielu sietää! Perheeni rakastaa maustettua ruokaa, joten käytän yleensä paljon erilaisia mausteita. Kellari pursuaa vielä kesäkurpitsoista ja vihannesmaalta löytyy mangoldia ja porkkanoita joten päätin tehdä ison satsin tätä terveellistä herkkua. Voi pakastaa pari-kolme viikkoa.

2-3 isohkoa kesäkurpitsaa
suolaa

Mandoliinin avulla saat kätevästi 2-3 cm paksuisia siivuja. Varo kuitenkin sormenpäitä! Laita siivut leikkuulaudalle tai paperille ja ripottele suolaa päälle. Itketä niitä 30 minuuttia. Sillä aikaa voit valmistaa kastikkeen.

Jauhelihakastikkeeseen tarvitset:
runsas kilo jauhelihaa
paketti pekonia
4 isoa valkosipulikynttä
3 isoa sipulia
4 tlk sambal oelekia
2 pakkausta murskattuja tomaatteja ja chiliä (Mutti à 375 gr)
(chipotle) chilijauhetta/tuoretta pilkottua chiliä
mustapippuria
2 rkl kalakastiketta
noin 1 dl soijaa
1 dl kookosjauhetta/1 purkki kookosmaitoa

Ruskista jauheliha, pilkotut sipulit ja valkosipulit öljyssä. Lisää sambalia, chiliä, murskattuja tomaatteja, kookosjauhetta/maitoa, kalakastiketta, soijaa ja mustapippuria. Tarkista että saat itsellesi sopivan tulisuuden. Anna kiehua hiljalleen 15 minuuttia.


Porkkana/mangoldisekoitukseen tarvitset:
3-4 isoa porkkanaa sopivina tikkuina
8-10 isoa mangoldinlehteä, myös varret
1 rkl murskattuja korianterinsiemeniä(tai enemmän)
osterikastiketta
vettä

Wokkaa porkkanatikut ja mangoldin varret öljyssä korianterisiementen kanssa muutama minuutti. Lisää pilkotut mangoldin lehdet, sekoita ja paista kunnes pehmenevät. Kaada joukkoon noin 1/2 dl osterikastiketta ja 3/4 dl vettä, sekoita ja maista. Laita sivuun.

Öljyä sopivia uunivuokia.(Käytin foliovuokia pakastimeen menevään osaan.) Kuivaa kesäkurpitsasiivut. Aloita kesäkurpitsakerroksella, sitten jauhelihakastiketta ja porkkanasekoitusta. Voit laittaa paistettua revittyä pekonia kerrosten väliin jos haluat. Lopeta kastikekerroksella ja ripottele juustoraastetta päälle jos tykkäät.
Laita 200-asteiseen uuniin noin 30 minuutiksi. Tarkista väri. Anna jäähtyä hiukan ennen tarjolle viemistä.

Infoa mangoldista: sisältää paljon rautaa ja on tärkeä antivanhenemisravinnossa. Sisältää myös C-vitamiinia joka ehkäisee hiustenlähtöä. Korkeat B-vitamiiniarvot ja mineraalit kuten magnesium, kalium ja kalsium suojaavat sydäntä.

Tulista satoa odotellessa!

CALVADOSLIEKITETTY CAMEMBERT

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kun haluat tehdä vaikutuksen, niin tämä pieni juustoannos on napakymppi! Tiedän, että moni varmaan ajattelee hyi sehän haisee pahalle, mutta voin taata, että uunin lämpö tekee ihmeitä tälle Camembertille. Ja tietysti calvados on kuningas mitä liekitykseen tulee...kokeilin kerran whiskyllä mutta ei toiminut. Älkää vaihtako Camembertia johonkin muuhun juuston...Brie esim. on aivan liian mitäänsanomaton. Yleensä tarjoilen tätä pientä juustoihanuutta jälkiruokana tai ranskalaisittain ennen makeata jälkiruokaa.
Tarvitset:
kokonainen Camembertjuusto puulaatikossa
2-3 luomuomenaa, hiukan happamia ja mieluummin punaisia
1/2 dl calvadosia

Näin teet:
Poista omenoista kodat ja pilko ne lohkoiksi. Nosta juusto pois puulaatikosta ja poista muovi sen ympäriltä. Upota puulaatikko veteen viideksi minuutiksi, jotta se kostuu. Leikkaa juustoon muutamia viiltoja, nosta se kostutettuun laatikkoon ja paista 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Nosta juusto pois uunista, valuta päälle lämmitetty calvados ja sytytä. (Ei liesituulettimen alla ja varo hiuksia ja kulmakarvoja!) Anna alkoholin palaa loppuun ja dipatkaa omenalohkoja lämpimään juustomassaan. Jos haluaa voi myös dipata leipää. Bon appétit!




Karhunvatukat ovat mukana ainoastaan koristelumielessä...eivät maistu hyvältä juuston kanssa. Omenalohkot voi laittaa juuston ympärille jos se tapa miellyttää silmää enemmän!
Kuten tarkkasilmäiset huomaavat saimme vähän lisämaustetta...palannut voipaperi. Olin vuorannut puurasian sillä...älkää olko yhtä tyhmiä!

ANKKA - HELPPO JA HERKULLINEN

keskiviikko 14. syyskuuta 2016


Ankka kuuluu Maalaisbistron kestosuosikkeihin. Helppo laittaa, onnistuu aina ja löytyy usein tarjouksesta: pakastettuna tai tuoreena. Kätevä ruokalaji esimerkiksi silloin, kun sinulla on liha-arkoja vieraita samaan aikaan kuin lihaan hullaantuneita. Sopii kaikille! 

Teen suurin piirtein näin saadakseni täydellisiä ankanrintoja:
Viillä ankanrintaan rasvapuolelle kevyesti ristikkäiset viillot(yksi rinta riittää kahdelle). Mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripottele paistinpannulle hieman suolaa ja laita ankanrinnat rasvapuoli alaspäin kylmälle pannulle. Nosta lämpöä. Kun rasva alkaa sulaa kaada osa siitä kulhoon ja säästä.(Siinä voi paistaa perunoita esimerkiksi.) Paista rasvapuoli rapeaksi, käännä rintapalat ja paista vielä hetki.
Kypsennä vielä 180-asteisessa uunissa kunnes lihamittari näyttää 56 astetta(rosee). Anna rintojen levätä foliossa kymmenen minuuttia ennen viipaleiksi leikkaamista.(Kuvan siivut ovat hiukan liian paksuja; kannattaa leikata ohuemmat)


Tavallisesti teen nopean punaviinikastikkeen näin: foliopaketista linnun mehut, hienoksi silputtua salottisipulia, raastettua valkosipulia, tuoretta/kuivattua timjamia ja loraus punaviiniä keitetään kokoon. Lisää Maizenaa jos haluat paksumman kastikkeen. Ja tietysti suolaa ja pippuria maun mukaan.
Jos sinulla on aikaa teet tietysti oikeanoppisen punaviinikastikkeen ...

Pavut jossain muodossa sopivat lisukkeeksi. Keitä muutama minuutti. Sulata hiukan voita pannulla, lisää silputtua sipulia, valkosipulia, ehkä paistettuja kantarelleja ja pavut ja sekoita. Valmista!

Mielettömän ihana lisuke on seuraava PALSTERNAKKASEKOITUS:
n. 600 g palsternakkaa
2 rkl hunajaa
50 g voita
1 dl kanalientä
ripaus suolaa
1/2 tl kokonaisia roseepippureita
1/2 tl kokonaisia mustapippureita
1/2 tl korianterinsiemeniä

Kuori palsternakat ja leikkaa ne pitkittäin neljään osaan. Leikkaa kova keskiosa pois ja pilko jäljelle jääneet osat isohkoiksi lohkoiksi. Sulata voi pannulla ja lisää palsternakat. Kuullota niitä hetki, jotta ne saavat vähän väriä. Lisää hunaja sekä kanaliemi ja hauduta kypsäksi. Jauha mausteet morttelissa hienoksi(käytin 1 tlk jokaista maustetta) ja mausta palsternakat. Jos kanaliemen määrä ei riitä lisää hieman vettä. Tosi nam!
Tähän annokseen olen lisännyt chilimaustetun sokerittoman omenasoseeni. Täydellinen makukombo ankan kanssa vaikkakin kuva väittää muuta!
Bordeaux viini sopii tämän ankan kanssa.

Ankka on todella monikäyttöinen. Aasialaiset mausteet sopivat erinomaisesti... tarvitaan vain hiukan uskallusta niin hyvin menee. Viimeksi käytin za'ataria(itämainen maustesekoitus) ja hyvää tuli. Jos on chili-fani niin suosittelen käyttämään sitä...ankkakin tykkää siitä. Laitetaan joskus toiste kokonaista ankkaa aasialaisittain...kuola melkein valuu kun ajattelen sitä...




Mukavaa päivänjatkoa t. assistentti ja kokki!

KARHUNVATUKOITA - TUMMIA KAUNOTTARIA

sunnuntai 11. syyskuuta 2016


Mieheni hankki pari karhunvatukkapensasta vuosia sitten koska hän rakastaa näitä tummia kaunottaria(hm...) Hän istutti ne ladon taakse nokkosten sekaan ja siellä ne viihtyvät, säteilevät ja lisääntyvät hurjaa vauhtia! Tänä vuonna sato on ollut huima, olen kerännyt ainakin 15 litraa ja tällä lämpimällä syyssäällä satokausi sen kun jatkuu. Ongelmana on että pakastimet alkavat olemaan täynnä kaikista pavuista ja marjoista, joten täytyy keksiä muita keinoja säilöä niitä. Tietysti syömme niitä tuoreina (koirakin tykkää)  niin paljon kuin vatsaan mahtuu: jugurtin ja puuron päällä ne ovat mainio ravintolisä ja niin makeita ja hyviä. Mielestäni pakastetut menettävät osan makeudestaan.



Mainiosta pikku kirjasta "Mat som håller dig ung" (Sarah Merson) olen lainannut seuraavat tiedot:
1) yksi suurimmista rasvattomista E-vitamiini lähteistä
2) tämä edesauttaa neutralisoimaan vapaita radikaaleja, jotka aiheuttavat sydänsairauksia ja ihon ennenaikaista vanhenemista
3) luonnollinen salisylaatti-lähde; aspirinin tehoaine joka auttaa torjumaan infektioita
4) eräät tutkimukset ovat näyttäneet toteen  että salisylaatilla myös on anti-karsinogeenejä vaikutuksia
5) ravintolisät: C- ja E-vitamini, foolihappoa, mangania, salisylaattia, flavonoideja


PIKAROMTOPF KARHUNVATUKOISTA
4 dl sokeria (laitoin 3 dl)
1/2 dl vettä
1/2 sitruuna, lohkoina
1 1/2 dl rommia(halvempi käy hyvin)
2 kanelitankoa
1 vaniljatanko, puolitettu
1 tlk kardemumman siemeniä, murskattuina
1 litra karhunvatukoita

Tarjoiluun:
kermavaahtoa
parapähkinöitä, paistettuja sokerissa

Keitä sokeri, vesi, sitruunalohkot, rommi ja mausteet 5 minuuttia. Anna jäähtyä. Lisää karhunvatukat kylmään liemeen. Anna seistä vuorokauden tai pari. Tarjoile liemineen, mielellä kevyesti vispatun kerman tai hyvän vaniljajäätelön kanssa. Paista parapähkinät sokerin kera kuivalla pannulla.
Resepti on Fredrik Erikssonin käsialaa(Långbro värdshusin ravintoloitsija)
Kommentini: Todella loistava jälkiruoka jossa mausteet ja rommi  saavat aikaan ihanan makusensaation parapähkinöitten kera! Ja kaiken lisäksi valtavan kaunis!



KARHUNVATUKKAMARMELADI
(vähäsokerinen) n.7 dl valmista marmeladia
500 g tuoreita tai pakastettuja karhunvatukoita
250 g hillosokeria
1 sitruuna
1 vaniljatanko(tai vaniljpulveria)

Puhdista marjat. Huuhtele sitruuna ja raasta uloin kuorikerros. Purista muutama lusikallinen sitruunamehua(yksi riittää). Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja keitä 10 minuuttia(poista vaahto pinnasta). Murskaa marjoja hiukan. Laita marmeladi puhtaisiin lasipurkkeihin. Säilytä viileässä.
Kommenttini: Maut tasaantuvat muutaman päivän kuluttua joten kannatta odottaa! Jos pidät makeasta niin lisää sokerimäärä.


RISOTTO AI FUNGHI-SIENIRISOTTO

perjantai 9. syyskuuta 2016




Tuoreet sienet näyttävät monta kertaa kauniimmilta kuin paistetut...siksipä aloitetaan tällä kuvalla. Täytyy myöntää että tämä sienikuva on otettu pari vuotta sitten kun oli valtavan hieno tattivuosi...tänä vuonna en ole löytänyt paljon mitään vielä, mutta toivossa eletään... Onneksi kaapista löytyy erilaisia kuivattuja sieniä kuten herkkutatteja, punikkitatteja, mustatorvisieniä ja suppilovahveroita ja pakastimesta kantarelleja.

Tämä mainio risottoresepti on Antti Vahteran käsialaa kirjasta "Hyvän maun rajoilla" joka on erittäin hyvä keittokirja. Mielestäni tämän risoton tekee upeaksi kuiva valkoinen vermutti jota käytetään valkoviinin sijaan. Tässä resepti.

50 g kuivattuja herkkutatteja tai muita tatteja(tuoreetkin käy)
n. puoli kiloa tuoreita metsäsieniä, kantarelleja tai suppilovahveroita(pienet ukonsienet sopivat mainiosti, itse asiassa kaikki syötävät sienet).
 oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
merisuolaa
mustapippuria
1 sitruunan mehu
3/4 l kanalientä(osa kuivattujen sienten liotuslientä)
100 g voita
1 punasipuli hienoksi silputtuna
250 risottoriisiä
4 cl kuivaa valkoista vermuttia(runsaalla kädellä)
100 g tuoretta raastettua parmesan-juustoa(käytin viimeksi puolet Västerbottenjuustoa)

Paista metsäsienet öljyssä "kuiviksi" jos käytät tuoreita.( Liota kuivatut lämpimässä vedessä 10-15 minuuttia.) Siirrä sivuun odottamaan. Liota tatit ja puserra kuiviksi siivilän läpi.(Säästä liotusvesi.) Paista tatit ja muserrettu valkosipuli kevyesti pannulla.
Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää sitruunan mehu.
Sulata puolet voista ja lisää loraus oliiviöljyä. Kuullota punasipuli. Lisää riisi ja pyörittele kunnes "öljyyntynyt". Lisää kuumaa kanalientä kauhallinen kerrallaan.(Ja liotusliemi)Lisää tatit ja sipulit. Lisää kevyen kiehumisen edetessä edelleen kanalientä kunnes riisi on samettisen märkää "al dente". Muista sekoittaa jatkuvasti! Risoton kuuluu olla aika juoksevaa. Lopuksi lisää metsäsienet, kuiva vermutti, loppu voi ja runsaasti parmesaania. Syö heti!!!

Viinisuositukseksi Pinot noir punaviini ! Namnam!



Ja nyt lähdemme assistentin kanssa biljardia pelaamaan!