Näytetään tekstit, joissa on tunniste marinadi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marinadi. Näytä kaikki tekstit

Tataki ja teriyakimajoneesi

maanantai 1. maaliskuuta 2021

 

Nyt kävi niin, että tämä japanilainen tataki pääsi jo ensi yrittämällä perheemme top kolme listalle! Salaisuus piilee umamisessa marinadissa, joka sisältää yuzua, seesamiöljyä, tuoretta inkivääriä, hunajaa ja teriyakia. Liha pariloidaan, jäähdytetään ja marinoidaan ennen kuin se viipaloidaan ohuiksi siivuiksi. Käytin naudan ulkofilettä, mutta mikäli et syö lihaa, voit aivan mainiosti käyttää lohta tai tonnikalaa. Tatakia tarjoillaan yleensä alkuruokana teriyakimajoneesilla ja vihanneksilla/salaatilla. Valitsin tatakin seuraksi japanilaisen okonomiyakin. Match made in heaven! Pääruoaksi riittänee kevyempi vaihtoehto, koska tämä alkuruoka on aika runsas.



4-6 annokselle tarvitset:

400 g naudan ulkofilettä
1 1/2 rkl furikakea/sesame togarashia/mustia ja valkoisia seesaminsiemeniä
mustapippuria myllystä
suolaa
seesamiöljyä ja rypsiöljyä paistamiseen
1/2 dl teriyakimarinadia (resepti alempana)

1. Taputa furikakea ja mustapippuria lihaan. Suolaa liha kauttaaltaan.
2. Kuumenna paistinpannu ja lisää hieman seesami- ja rypsiöljyä. Paista lihaan nopeasti molemmin puolin (noin 2 minuuttia per puoli) kaunis pinta. Ota liha pois pannulta ja anna sen jäähtyä.
3. Laita liha muovipussiin ja kaada päälle 1/2 dl teriyakimarinadista. Laita jääkaappiin 2-3 tunniksi.
4. Ota liha marinadista ja viipaloi erittäin ohuiksi siivuiksi. Koneella homma hoituu parhaiten.

Teriyakimarinadi:

1 dl Kikkoman Teriyakimarinadia
1 tl seesamiöljyä
1-2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1 tl yuzua
1 tl hunajaa

Raasta inkivääri pieneen kulhoon. Sekoita siihen muut marinadin ainekset. Tämä satsi riittää 800-900 g lihaan.




Teriyakimajoneesi:

1 dl majoneesia
3 tl teriyakimarinadia (pullosta)
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
muutama tippa tabascoa

Sekoita majoneesi, teriyaki ja inkivääri. Mausta tabascolla.









Raikasta maustehyllysi!

tiistai 24. marraskuuta 2020

 

Rakastan uunipaahdettuja kasviksia monesta eri syystä: ne ovat tärkeitä terveydellemme, valmistustapa on nopea ja riippuen käytetyistä mausteista saadaan joka kerta uusi makuelämys. Kesällä käytän paljon tuoreita yrttejä maustamiseen, mutta nyt kun suurin osa yrteistäni on lakannut hengittämästä, turvaudun ADD:WISEn ekologisiin mausteisiin. Kuten kuvasta näkyy lasipullojen läpi voi ihailla houkuttelevaa sisältöä. Suola- ja pippurimyllyt ovat kauneutensa lisäksi käytännöllisiä. Uutuksia ilmantuu harva se päivä ja täältä voit tarkistaa Suomen jälleenmyyjät 
Jälleenmyyjät | textilkompani . Tuoteperheeseen kuuluvat myös mm. öljyt, dressingit,  juomat, marmeladit ja kukkaströsselit. ADD:WISE on ruotsalainen yhtiö ja täältä löydät kaikki sen korkeatasoiset tuotteet www.addwise.nu

Kaupallinen yhteistyö Textilkompani:n www.textilkompani.fi kanssa.

Lahjavinkki: Jos sinulla on kokkailusta ja ympäristöstä kiinnostuneita ystäviä/sukulaisia luulen että paketti, joka sisältää näitä tuotteita, olisi enemmän kuin tervetullut.




Kukkakaali kuuluu suosikkikasviksiini. Annan hyvän neuvon kaikille: älkää heittäkö vihreitä lehtiä kompostiin, koska niissä on runsaasti ravinteita. Tällä kertaa laitoin ne osittain kukkakaalin alle ennen kuin vuoka meni uuniin.

Kukkakaalin maustaminen:

ADD:WISE merisuolaa ekologisilla yrteillä (basilika, oregano, timjami, rosmariini, ruiskaunokki) maun mukaan
runsas rkl ADD:WISE vietnamilainen tähti (merisuola, chili, valkosipuli, roosa ruiskaunokki)
2 tl kurkumaa
mustapippuria
noin 1 dl rypsiöljyä

Sekoita kaikki ainekset ja tarkista suola. Höyrytä kukkakaalia kunnes se tuntuu al denteltä kun pistelet sitä veitsenkärjellä (siis kukkakaalin päätä). Höyrytin myös lehtiä pari-kolme minuuttia. Sivele kukkakaali mausteseoksella ja paahda sitä 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Laita lisää mausteita jos haluat voimakkaamman maun.




Porkkanoiden maustaminen:

noin 1 dl rypsiöljyä
1 rkl ADD:WISE Mex maustetta (chili, juustokumina/jeera, sipuli, paprika, korianteri, valkosipuli, mustapippuri, timjami, kaneli)
ADD:WISE suola ja pippurisekoitus maustemyllystä maun mukaan

Sekoita mausteet öljyn kanssa ja kaada porkkanapalojen päälle.

Kesäkurpitsan mausteseos:

1/2 dl rypsiöljyä
1/2-1 rkl ADD:WISE chimichurrimaustetta (persilja, chili, merisuola, valkosipuli, oregano, roosa ruiskaunokki)
suolaa maun mukaan

Sekoita ainekset ja lorauta kesäkurpitsatankojen päälle. Voit laittaa ne samalle pellille porkkanoiden kanssa, jos mahtuu. Älä kuitenkaan laita kasviksia päällekkäin. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Käytä ylälämpöä saadaksesi paremman värin kasviksille. Itse tarjoilen uunikasvikset puolilämpiminä/kylminä, koska vasta silloin maut tulevat oikeuksiinsa.







Kanan maustaminen ja marinointi:

500 g kanan paistileikettä sopivina paloina
1 dl rypsiöljyä
2 isoa krouvisti hakattua valkosipulinkynttä
1 rkl ADD:WISE sitrusyrttejä (basilika, persilja, oregano, timjami, rosmariini, valkosipuli, sitruunankuori)
1 rkl ADD:WISE lakritsisuolaa
mustapippuria 

Sekoita marinadi ja lisää kana siihen. Annoin kananpalojen olla marinadissa noin 30 minuuttia. Sen jälkeen wokkasin ne ja lisäsin hieman chiliä ja noin 1/2 dl smetanaa. Leikkasin vielä päälle kevätsipulia. Hurjan hyvää!










Lisäsin tähän loppuun vielä muutaman vanhan postauksen, joista löydät enemmän tietoa näistä mausteista ja vinkkejä miten käyttää niitä ruoanlaitossa:










Lampaan kyljykset, kurpitsamuusi & viinivinkki

keskiviikko 5. helmikuuta 2020



Viime viikolla sain aikaan täydelliset lampaan kyljykset melkeinpä vahingossa. Tulin siihen tulokseen että marinadilla oli suurin osuus onnistumiseen, mutta minttuöljylläkin oli sormensa pelissä. Kivan värisen muusin tein selleristä, myskikurpitsasta ja valkosipulista  ja  lisukkeeksi vihreitä herneitä sekoitettuina pitkiin oransseihin sieniin (cordyceps). Toimivia väripareja ja loistavia makuelämyksiä. Mikrovihreät tulevat muuten omasta viljelmästä.

1 kg lampaan kyljyksiä/kyljysrivi

Marinadiin:
1 punainen hienonnettu chili
1 iso hienonnettu valkosupulinkynsi
noin 1 dl oliiviöljyä
1 rkl kuivattua rosmariinia
1 rkl murskattuja korianterin siemeniä
1/2 rkl murskattuja fenkolin siemeniä
(1/2 rkl ras el hanout -maustetta)
mustapippuria/chilipippuria
1/2 suolaan säilötty sitruuna pieninä paloina + hieman lientä tai sitruunankuorta + sitruunan mehua
1/2 - 1 rkl suolaa

Sekoita marinadi. Laita puhdistetut lampaan kyljykset muovipussiin ja lisää marinadi. Tarkista että kaikki kyljykset ovat marinadin peitossa. Sulje pussi ja laita se jääkaappiin yön yli tai ainakin kahdeksi tunniksi. Jos muistat käy hieromassa pussia välillä.







Ota kyljykset pois marinadista. Älä kuivaa niitä, ruskista voi-öljyseoksessa paistinpannulla aika kovalla lämmöllä, noin 2-3 minuuttia/puoli. Siirrä kyljykset uunipellille, kaada marinadi niiden päälle ja paista 200 -asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.




Kurpitsamuusi:

yhtä paljon myskikurpitsaa ja juuriselleriä (niin paljon kuin mahtuu uunipellille)
1 kokonainen valkosipuli, "hattu" leikataan pois
chimichurrimaustetta/yrttimaustetta
himalayasuolaa
mustapippuria
kuivattua rosmariinia
öljyä

Kuori ja leikkaa selleri ja kurpitsa sopiviksi paloiksi. Ota kurpitsan siemenet talteen, putsaa ja paahda niitä kuumalla pannulla kunnes ne saavat väriä ja haluavat hypätä pois pannulta. Laita kasvikset ja valkosipuli uunipellille, mausta miten haluat ja paahda 250 -asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia tai kunnes palat ovat pehmenneet. Kaada palat monitoimikoneeseen/blenderiin, lisää niin monta valkosipulinkynttä kuin mielesi tekee, lisää hieman öljyä ja surauta (puoli)sileäksi. Tarkista maut. Koristele muusi kurpitsan siemenillä.















Viinivinkki:
Garzón Tannat Reserva 2017 tulee Uruguaysta ja viini on erittäin täyteläinen ja tanniininen. Tuoksu on yrttinen ja savuinen. Maku on roteva ja mausteinen ja siitä löytyy myös vaniljaa ja luumua. Jälkimaku on miellyttävän pitkä ja hivenen pippurinen. Tyylikäs viini tuhdille liharuoille ja suurriistalle. Viini on hurmannut meitä aikaisemminkin ja 15 euroa on jopa edullinen hinta näin laadukkaasta viinistä.



Tuplamarinoitu kanafilee - noutopöytään

keskiviikko 8. elokuuta 2018


Ihanteellinen kylmä ruoka, jonka voit kätevästi tehdä päiviä etukäteen, kun olet järjestämässä kesäjuhlia. Tämä kanaruoka ei vaadi liikoja tekijältään ja kehuja satelee. Maku paranee päivä päivältä kun yrtit ja mausteet tulevat kunnolla esiin. Ensin annoin raakojen kanafileiden maustua yön yli ensimmäisessä marinadissa. Sitten paistoin ne ja sen jälkeen ne saivat olla toisessa marinadissa yön yli. Tarjolla oli myös väkevää chilikastiketta niille, jotka tykkäsivät tulisesta. Kuvassa on tuplasatsi kanaa. Reseptin löysin blogista "Victorias provkök" .

Ainekset:
1 kg kanafilettä

Marinadi 1:
1 dl rypsiöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl soijaa
2 raastettua valkosipulin kynttä
1 rkl tomaattipyrettä
2 tl hienoa sokeria

Marinadi 2: 
3 raastettua valkosipulin kynttä
1/2 dl öljyä
1/2 dl sweet chili kastiketta
1 rkl soijaa
1 rkl tomaattipyrettä
2 rkl hienonnettua persiljaa
1/2 rkl tuoretta raastettua inkivääriä

Sekoita kaikki ensimmäisen marinadin ainekset. Upota siihen kanafileet ja jätä marinoitumaan yön yli. Pyyhi liha ja ruskista  paistinpannulla pienessä öljyssä, kunnes se on saanut väriä joka puolelta. Laita liha uunivuokaan ja 150 asteiseen uuniin, kunnes sisälämpötila on 70-72 astetta. Ota fileet uunista ja anna niiden jäähtyä jonkin verran.


Sekoita marinadi kahden ainekset ja lisää siihen paistetut kanafileet. Jätä ne marinoitumaan ainakin muutamaksi tunniksi, mutta mieluummin yön yli tai kauemminkin.

Viipaloi fileet senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi ennen tarjolle viemistä. Asettele viipaleet vadille, lorauta marinadi päälle ja koristele esimerkiksi tuoreilla yrteillä, aurinkokuivatuilla tomaateilla, salaatilla, kukkasilla jne.

Gochujangkastike:
runsas 1/2 dl gochujangtahnaa (korealainen chilitahna) tai srirachakastiketta
2 1/2 rkl hunajaa
2 tl hienoa sokeria
2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl seesamiöljyä
1/2 rkl soijaa

Laita kaikki ainekset pieneen kulhoon ja vispaa yhteen kunnes kaikki on hyvin sekoitettu. Tarjoile marinoidun kanan tai korealaisten kanapullien kanssa. Resepti tulee jossain vaiheessa.





Lammas, kukkakaali, karhunlaukka, musta valkosipuli + viinivinkki

torstai 14. kesäkuuta 2018



Turun kauppahallista on vuosien saatossa tullut suosikkipaikkani piipahtaessani Turussa. Sieltä löytyy ruokapaikkoja joka lähtöön: kala-, vege-, kotiruoka- ja etnisiä ravintoloita. Viime käynnillä söin elämäni parhaan caesarsalaatin tonnikalalla täällä http://www.s-wallin.fi/. Sen jälkeen lammasostoksille Jokisen lihakauppaan https://www.lihaliike.fi/, mistä aina saa huippulihaa. Tällä kertaa lammaskyljyksiä ja lampaankareeta grillausdinneriin. Grillattua kukkakaalia, karhunlaukkakastiketta ja majoneesia fermentoidulla/mustalla valkosipulilla lampaan kavereiksi. Ja kukkona tunkiolla italialainen punaviini Venetosta.

Karhunlaukkakastike:
noin 10 isoa karhunlaukkalehteä tai salaattisipulin varsia + hieman valkosipulia + hieman ruohosipulia
noin 0,5 dl oliiviöljyä
noin 50 g voita
suolaa

Hienonna karhunlaukan lehdet. Lämmitä öljy kattilassa. Lisää sitten karhunlaukka. Sen maku kehittyy paremmin lämpimässä öljyssä. Ole tarkkana ettei se kiehu. Lisää voi ja anna sen sulaa. Lisää suola.

Majoneesi mustalla/fermentoidulla valkosipulilla:
1-2 dl Hellmannsin majoneesia tai kotitekoista
3-4 kynttä mustaa valkosipulia
suolaa

Musta valkosipuli on fermentoitu ja maku on mieto ja makeahko. Niin hyvää, että sitä voi syödä sellaisenaankin. Ostin purkin Ruotsista pari vuotta sitten, mutta ilmeisesti sitä saa nykyään Suomestakin erikoisliikkeistä. Muussaa valkosipuli haarukalla ja sekoita majoneesin joukkoon. Lisää suolaa maun mukaan ja säilytä viileässä.

Lammas:
Tein lampaankyljyksille seuraavan marinadin: rosmariinia, öljyä, pimentónia (espanjalainen savupaprika), suolaa, mustapippuria ja hieman sitruunamehua. Jätin kyljykset marinadiin kahdeksi tunniksi. Voivat hyvin olla siinä vaikka yön yli. 
Lampaankareen suolasin ja pippuroin tuntia ennen grillausta.

Kukkakaali:
Leikkasin 4 paksua kiekkoa kukkakaalista ja suolasin, pippuroin ja sivelin öljyllä noin 2 tuntia ennen grillausta.







Grillasin kyljyksiä kovalla lämmöllä noin 3 minuuttia/puoli. Kokonaisen kareen grillausaika oli noin 10 minuuttia/puoli. Ensin pintaväri kovalla lämmöllä ja sitten mieto lämpö kunnes mittari näytti 55 astetta (rosee). Annoin kareen levätä hetki ja leikkasin  sen sitten viipaleiksi luiden välistä. 
Karhunlaukkakastike sai tehdä seuraa kukkakaalille ja kareelle. Majoneesia nautittiin kyljysten kanssa. Hyviä yhdistelmiä.



Elegantti italialainen punaviini, joka maultaan muistuttaa Bordeaux-viinejä: varmaan siksi että molemmat sisältävät cabernet franc rypälettä. Tämä rypäle ei ole kovin yleinen italialaisissa viineissä. Maku on täynnä kuivattua hedelmää, vaniljaa, suklaata ja makeaa mausteisuutta. Viini on täyteläinen ja tasapainoinen. Se sisältää 4 g jäännössokeria, joka antaa viinille pyöreyttä muttei liikaa makeutta. Maku on mehevä mutta samalla hapokas. Jälkimaku on pitkä, intensiivinen ja elegantti. Viiniä suositellaan pataruokien, grilliruokien ja lampaan kumppaniksi. Hinta: 19,49. Huippuviini, joka Viinilehti valitsi vuoden viiniksi 2017.


Nigellan taivaalliset ribsit

sunnuntai 7. tammikuuta 2018



En ole löytänyt tämän reseptin voittajaa mitä ribseihin tulee. Olen kokeillut monenmoisia kikkoja, mutta otsikko ei valehtele: näistä tulee suussa sulavia ja mehukkaita: Nigella kyllä tietää. Meillä nämä valmistetaan jouluksi ja joskus kesälläkin noutopöytään. Taivaallisen maun salaisuus piilee yön yli marinoinnissa ja sitten uuni hoitaa loput kunnes liha irtoaa luista. Menestys ja menekki ovat taattuja. Annan hyvän neuvon: tee ainakin tuplasatsi, kun kerran aloitat. Itse teen aina kolminkertainen määrä ribsejä ja kuitenkaan se ei riitä mihinkään! 


Ainekset:
1 kg paksuja ribsejä
125 ml sweet chilikastiketta
60 ml soijaa
60 ml karpalokastiketta tai hilloa
yhden limen mehu
yhden mandariinin mehu


1. Leikkaa ribsit pienempiin paloihin. Sekoita kaikki ainekset pussissa ja lisää ribsipalat. Marinoi jääkaapissa yön yli (mieluummin pitempään).

2. Säädä uunin lämpötila 175 asteeseen. Kaada ribsit uunivuokaan ja peitä se foliolla. Paista uunissa tunnin verran ja käännä palat 30 minuutin jälkeen.

3. Tunnin jälkeen nosta uunilämpötila 200 asteeseen ja poista folio. Paista vielä 15-30 minuuttia ja valele marinadilla välillä. Kun liha näyttää irtoavan luista, ribsit ovat valmiit.

4. Syö käsin ja muista pyyhkiä kädet välillä.