Karhunlaukkamuusi

keskiviikko 30. toukokuuta 2018



Karhunlaukka kasvaa villinä Eteläisessä Ruotsissa ja Euroopassa, mutta Suomessa sitä on vaikeaa saada talvehtimaan. Nyt onnistuimme kuitenkin täällä lounaisessa saaristossa ja toivottavasti karhunlaukka leviää nopeasti. Täältä voit lukea lisää karhunlaukasta https://fi.wikipedia.org/wiki/Karhunlaukka
Maku muistuttaa valkosipulia. Tein viikonloppuna aivan ihanan makuista karhunlaukkamuusia … parasta perunamuusia mitä olen koskaan syönyt!

Ainekset:
noin 4 Rosamunda-perunaa tai 10-12 puikula-perunaa
10-12 karhunlaukkalehteä
150 g chèvre tuorejuustoa (levityskelpoinen)
suolaa
mustapippuria

Kuori perunat ja leikkaa paloiksi. Keitä pehmeiksi suolatussa vedessä. Pilko karhunlaukka krouvisti. Ota perunat kattilasta ja kaada vesi pois. Laita tuorejuusto ja karhunlaukka kattilaan, lisää perunat ja muussaa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Nautimme karhunlaukkamuusin kanssa kuhafileitä suolaheinä-pinaattimuhennoksella. Taivaallinen päivällinen sireenien huumavassa tuoksussa.










Täältä tilasimme karhunlaukkasipulit:

Parsaa huijauskohokkaassa

sunnuntai 27. toukokuuta 2018




Parsahulluus on aika kiva tauti, vai mitä? Joka kerta kun ostan parsaa yritän keksiä uusia valmistustapoja sille, vaikka  keitetty/grillattu parsa on kuitenkin suosikkini. Tämä fuskukohokas sisältää paljon parsaa, kananmunia, kermamaitoa, parmesaania, suolaa ja pippuria. Eikä lainkaan jauhoja. Unohdin sekoittaa mukaan kermamaidon, siksi kohokkaistani tuli hieman kuivanlaisia, mutta kuitenkin maukkaita. Ainoa hankala asia on paistamisen ajoittaminen niin että voi tarjota kohokkaat heti, kun ne tulevat uunista ulos.

Ainekset kuuteen annosvuokaan:
1 kg parsaa
3 kananmunaa
50 g raastettua parmesaanijuustoa
noin 0,5 dl kermamaitoa
suolaa
valkopippuria

1. Keitä kuorittu ja pilkottu parsa suolavedessä noin 2-3 minuuttia al denteksi. Kaada vesi pois ja kuivaa parsanpalat. Viritä uuni 180 asteeseen. Voitele annosvuoat.
2. Sekoita keltuaiset, kermamaito ja parmesaani kulhossa tasaiseksi seokseksi, suolaa ja pippuroi.
3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita varovasti keltuais-juustoseokseen. Lisää parsanpalat ja jaa seos kuuteen pieneen uuninkestävään annosvuokaan.
4. Laita vuoat uuniin ja paista noin 20 minuuttia kunnes kohokkaat ovat kohonneet ja saanet väriä. Älä avaa uuniluukkua ennen kuin otat vuoat pois uunista. Tarjoile heti.





Koristeomenapuu viihtyi hyvin kuumuudessa … nyt kukinto on jo ohi.


 Transparente blanche - Valkea Kuulas




Vino mutta tuottoisa puu.



Pidän peukkuja että tänä vuonna saataisiin hyvä päärynäsato. Viime vuosi oli aika surkea.

Nopea seesamitonnikala + viinivinkki

perjantai 25. toukokuuta 2018



Pientä luksusta kiiren keskellä? Minulle tämä ruoka on nimenomaan sitä. Valmistin annoksen itselleni, kun olin viikonlopun yksin kotona pari viikkoa sitten. Kylkeen poreilevaa jääkylmää valkoviiniä ja terassille nauttimaan ihanuudesta. Resepti löytyy Jamie Oliverin "5 aineksen ateriat" kirjasta. Olen tainnut kohta kokata koko kirjan läpi.

Ainekset kahdelle:
1 kukkurainen rkl miso-tahnaa
2 tonnikalapihviä (à 150 g, paksuus mieluiten 2 cm)
4 rkl seesaminsiemeniä
8 kevätsipulia
150 g sokeriherneitä

1. Laita iso tarttumattomaksi käsitelty paistinpannu korkeahkolle lämmölle. Peitä tonnikalapihvit miso-tahnalla yltä päältä ja taputtele pintaan myös seesaminsiemenet. Laita yksi ruokalusikallinen oliiviöljyä pannulle, lisää pihvit ja paista niitä puolitoista minuuttia molemmin puolin, niin pinnasta tulee kauniin kullanruskea ja sisuksesta hieman punertava. Siirrä pihvit leikkuulaudalle lepäämään. Pyyhi pannu nopeasti talouspaperipallolla ja vie pannu takaisin kuumalle liedelle.

2. Siisti kevätsipulit ja leikkaa ne vinottain sokeriherneiden pituisiksi paloiksi. Lisää muutama tilkka punaviinietikkaa sekä ripaus merisuolaa kuumalle pannulle ja paista kevätsipulia sekä sokeriherneitä sekoitellen kaksi minuuttia, kunnes ne saavat pintaansa kevyesti väriä ja paistojälkiä. Leikkaa seesamitonnikalapihvit viipaleiksi ja nosta ne kasvispedille. Valuta pintaan yksi teelusikallinen ekstra-neitsytoliiviöljyä ja tarjoile.









Ihastuin kaupassa tämän espanjalaisen valkoviinin pirtsakkaan kalaetikettiin … ja sen hintaan: 8 euroa. Maku on kevyesti pirskahteleva ja kuivahko. Hedelmäinen ja hieman yrttinen maku ja tuoksu. Todellinen kesäviini, josta voi nauttia myös ilman ruokaa. Ruokasuositus: Kesäiset salaatit, vaaleat kalaruoat ja äyriäiset. Tarjoile viini tosi kylmänä!

Charlotte aux fraises

tiistai 22. toukokuuta 2018



Helppo ja hyvännäköinen jälkiruoka mansikkasesonkia ajatellen.  Ranskalainen muunnelma meidän mansikkakakustamme. Helpompi valmistaa kuin luulisi: vuorataan vain sopiva muotti kissankielillä/savoiardikekseillä ja täytetään mansikka-kerma sekoituksella. En edes käyttänyt liivatetta, vaan kakku sai seistä 4 tuntia jääkaapissa ja tunnin pakastimessa. Ohjeen mukaan 4 tuntia jääkaapissa riittää.
Kakku kannattaa syödä kertaheitolla, koska kekseistä tulee muuten liian pehmeitä. 

Ainekset 1 litran vuokaan:
500 g mansikoita
100 g sokeria (tai vähemmän)
2,5 dl kuohukermaa
1 dl vettä
0,5 dl rommia, limoncelloa tai sitruuna-/mansikkamehua
1 paketti kissankieliä, noin 24-30 kpl (savoiardikeksejä, tiramisukeksejä)

1. Laita kulho, jossa aiot vatkata kermaa, jääkaappiin.
2. Vuoraa kulho, jossa aiot tehdä jälkiruoan, muovikelmulla. Kakun kumoaminen helpottuu tällä tavalla.
3. Säästä muutama mansikka koristeluun. Huuhtele loput, kuivaa ne hyvin ja poista vihreä kanta. Jaa mansikat pieniin paloihin. Lisää puolet sokerimäärästä. Laita sivuun.
4. Vatkaa kylmä kerma kylmässä kulhossa. Lisää loppu sokeri (50 g) kun kerma alkaa paksuuntua. Vatkaa kunnes kermavaahto on hyvin kiinteää. Laita sivuun.
5. Sekoita vesi ja rommi. Kastele kissankielet hyvin nopeasti sekoituksessa, yksi kerrallaan. Vuoraa vuoan sivut ja pohja kissankielillä (katso kuvaa).
6. Sekoita vatkattu kerma ja mansikat ja täytä vuoka puoliksi seoksella. Sitten kerros keksejä, loput täytteestä ja viimeiseksi kerros keksejä.
7. Aseta sopivankokoinen lautanen ja paino vuoan päälle, niin että kakusta tulee tiivis. Laita jääkaappiin ainakin neljäksi tunniksi. Jos laitat kakun pakastimeen muutamaksi tunniksi voit nauttia siitä jäätelökakun muodossa.
8. Kumoa kakku, poista muovikelmu ja koristele mansikoilla.

Bon appétit!










Silakkapihvejä joka lähtöön

sunnuntai 20. toukokuuta 2018




Noin viikko sitten laitoimme silakkaverkon mereen ja muutama tunti myöhemmin se oli niin täynnä herkullisia silakoita, että nostaminen oli työlästä. Voi että, mikä saalis … noin 8 kiloa. Mieheni jaksoi puurtaa silakoiden "renssaamisen" kanssa, joten minun piti vaan keksiä miten valmistaa herkkuja näistä. Hän jopa poisti nahan osasta: niistä tuli cevicheä 
ja sinappisilakoita. Osasta silakoista hän teki savusilakkaa ja lopusta tein silakkapihvejä. Arvatkaa, olimmeko tyytyväisiä nauttiessamme silakkamaistelumenyytä ulkona upeassa säässä? Kalaa oli riittävästi...onneksi poikamme oli käymässä ja hänen mukaansa lähti muutama ruokalaatikko. Naapurikin otti mielellään pari kiloa perkaamatonta silakkaa. Olen tullut siihen tulokseen, että pihvit voi täyttää melkein millä vaan. Kokeile vaikka currytahnalla, jos olet aasialaisen ruoan ystävä.



Täyte 1:
Musta Pekka juusto (mustapippurituorejuusto)
suolaa
tuoretta tilliä

Suolasin silakkafileet ja murustelin juustoa ja tilliä päälle. Peitin toisella fileellä ja painoin kädellä kokoon. Käänsin pihvit ruis-suolaseoksessa ja paistoin voissa kullanvärisiksi noin 2 minuuttia/puoli. 

Täyte 2:
piparjuuritahna tuubissa (Felix)
suolaa

Suolasin fileet ja sivelin niitä sopivalla määrällä piparjuurta. Toinen filee päälle ja sama valmistustapa kuin edellisessä.

Täyte 3:
chorizomakkaraa, pienenpieniä paloja
paistettua keltasipulia/salottisipulia
hieman smetanaa
tuoretta tilliä/ruohosipulia
suolaa
mustapippuria

Suolasin ja pippuroin fileet. Paistoin chorizopalat sipulin kanssa ja sekoitin mukaan smetanaa ja tilliä. Annostelin täytettä fileiden päälle ja peitoksi laitoin toisen fileen. Litistin pihvejä hieman. Nämä pihvit mieheni savusti savusilakoiden kanssa.


Tässä savusilakkaa, josta saaristolaiset käyttävät nimitystä böklinki.












Olemme niin ylpeitä venäläisestä Padarak (=lahja) luumupuustamme, joka kukkii paljaalla oksalla ainoastaan muutaman päivän ajan. Keltaisten luumujen satokin on yleensä ylitsevuotavan runsas. Joudun odottamaan pari kuukautta ennen kuin pääsen täyttämään ruokakellarini ja pakastimeni luumuherkuilla.