GINO - ITALIALAINEN JÄLKIRUOKA

tiistai 28. helmikuuta 2017




Nopea, suussasulava, raikas hedelmä-/marjajälkiruoka, joka sopii parhaiten vaniljajäätelön kanssa. Suklaa palaa helposti kuumassa uunissa, joten valvo jälkkäriä koko ajan. Alkuperäisessä reseptissä käytetään valkosuklaata, mutta olen myös testannut 70% tumman suklaan kanssa (italialaiset paheksuvat). Suosittelen valkosuklaata, jos haluaa makeamman jälkkärin; tumma suklaa tekee siitä hiukan terveellisemmän. Tein tätä ystävien luona eikä minulla ollut kameraa matkassa, siispä mobiilikuvat saavat kelvata tämän kerran.


Valitse suosikkihedelmiä ja -marjoja tai ota mitä löytyy kotoa: kiwi, mansikka, ananas, banaani, mango, vadelma jne.

Ainekset 4-6 hengelle:
200 g valkosuklaata (mieluummin jääkaappikylmänä, helpompi raastaa)
1 litra mansikoita
4 kiwiä
2 kypsää mangoa
1/2 litra mustikoita (mieluummin tuoreita)

Lisäksi:
vaniljajäätelöä (maustettuna suklaamurskalla)



1. Laita uuni päälle: 275 astetta ylälämpö. Raasta suklaa karkeaksi.  Kuori ja viipaloi kiwit ja mangot. Puolita mansikat.
2. Levitä hedelmät ja marjat tasaisesti 4-6 uunikestävälle vadille tai isommalle vadille. Ripottele raastettu suklaa päälle.
3. Aseta lautaset uunin yläosaan. Gratinoi 2-4 minuuttia kunnes suklaa on sulanut, varo ettei se pala. Tarjoile heti jäätelön kera.



Suklaa melkein paloi mutta eipä häirinnyt makua.


NOPEA PEURAPASTA

lauantai 25. helmikuuta 2017



Pakastin on kiva kaveri, kun sieltä aina välillä löytää jotain herkullista, mitä ei yhtään muista laittaneensa sinne. Viimeksi bongasin rasian, joka sisälsi riimipeuraa. Oiva liha nopealle pasta-aterialle. Mieleeni muistui  Aku Ankan kastike, joka sisälsi öljyä, valkosipulia, sipulia ja timjamia. Lisäsin siihen peuran lihat, mausteita ja vähän riistafondia.

Ainekset neljälle:
noin 300-400 g valmista revittyä/pilkottua lihaa
3 salottisipulia
3 valkosipulin kynttä
timjamia
riistamaustetta
yrttimaustetta
oliiviöljyä
riistafondia
vettä
kirsikkatomaatteja
chipotlepulveria
mustapippuria

1 paketti pastaa (käytin orgaanista vihreätä linssipastaa)


Hienonna sipuli ja valkosipuli ja freesaa muutaman minuutin ajan oliiviöljyssä. Lisää liha, mausteet, vesi ja enemmän oliiviöljyä. Tarvitset ainakin 1 dl oliiviöljyä, ehkä enemmänkin. Vettä lisäät niin paljon kuin haluat. Anna kiehua pari-kolme minuuttia: lihahan on kypsä ennestään. Lisää tomaatit loppua kohden ellet halua tomaattikastiketta.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Olen jättänyt taakseni niin sanotun tavallisen pastan koska kaikki papu- ja linssipastat ovat niin paljon parempia: täynnä makuja ja proteiinia.
Sekoita pasta kastikkeeseen ja tarjoile. Très bon appétit!




BATAATTIKEITTO, JOKA POTKAISEE

maanantai 20. helmikuuta 2017

Vihanneskeitto maukkailla lisukkeilla: dukkah, musta sormisuola, parmesaani- ja bataattisipsejä ja salaattiversoja. Sileän pehmeä keitto, josta löytyy potkua. Aivan minun makuuni. Kyssäkaalin voi jättää pois tai vaihtaa sen vaikka lehtiselleriin. Luulisin, että sekin toimii.
Dukkah on egyptiläinen mausteseos, joka sisältää yleensä : pähkinöitä/manteleita, fenkoli-, korianteri- ja seesaminsiemeniä sekä jeeraa/juustokuminaa ja merisuolaa. Kaikilla kokeilla on omat sekoituksensa. Dukkahia voi sirotella melkein kaikkeen: paahdetut vihannekset, pastat, fetajuustot, tuoreet hedelmät ja sekoitettuna oliiviöljyyn dippikastikkeena leivälle. Löytyy valmiina hyvin varustetuista ruokakaupoista.
Ainekset 4-6 hengelle:
2 keltasipulia
3 isoa valkosipulin kynttä
noin 350 g bataattia
noin 180 g palsternakkaa
noin 230 g kyssäkaalia
1 (keltainen) paprika
öljyä
1-2 rkl pilkottua tuoretta inkivääriä
1 tl sinapinsiemeniä
1/2 -1 rkl huhmarissa murskattuja korianterin siemeniä
1/2-1 tl chiliflakesejä
noin 7-8 dl vihanneslientä
(1/2 dl chiavoita/maapähkinävoita)
1 tölkki kookosmaitoa, 400 ml
1-1 1/2 limen mehu
dukkah
sormisuolaa

1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja pilko palsternakka, bataatti ja kyssäkaali. Poista siemenet ja välikalvot paprikasta ja leikkaa paloiksi.
2. Kuumenna öljy isossa katilassa. Freesaa sipuli, valkosipuli, inkivääri, sinapinsiemenet, korianteri ja chiliflakes pari minuuttia pienellä lämmöllä. Varo, etteivät pala.
3. Lisää palsternakka, bataatti, kyssäkaali ja paprika. Lisää liemi ja anna kiehua. Keitä hiljalleen 30 minuuttia.
4. Lisää chiavoita/maapähkinävoita ja surauta sileäksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Löysin sattumalta Urtekramin chiavoita kaupasta. Miellyttävä kokemus. Voi tekee keitosta hiukan sakeamman, mutta se ei ole pakollinen. Lisää lientä jos keitto on liian paksu.
5. Lisää limemehu ja suolaa. Värikontrastin vuoksi käytin mustaa sormisuolaa, jota lisäsin vasta tarjoiluvaiheessa kuten myös dukkahia. Muista, että dukkah sisältää suolaa. Koristele salaatin versoilla tai tuoreella korianterilla.  


Parmesaanisipsit:
100 g karkeaksi raastettua parmesaania
2 rkl hakattuja tuoreita yrttejä
Uunilämpö 200 astetta. Sekoita yrtit ja juustoraaste ja laita pieniä kekoja uunipellille. Paista uunin keskitasolla 7-10 minuuttia kunnes juusto on kullanvärinen. Anna jäähtyä pellillä. Sipsit syödään sellaisinaan tai murustetaan keittoon (syödessä) antamaan tekstuuria.

Bataattisipsit:
Tee ohuita siivuja mandoliinilla. Sekoita öljy-suola-pippuriseokseen ja laita uunipellille 175-200 asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi. Palavat helposti. Tarkkaile niitä ja ota pois uunista kun ovat kullankeltaisia ja rapeita. Ovat muuten tosi hyviä!


KVINOAPAPRIKAT

perjantai 17. helmikuuta 2017



Aina, kun löydän halpoja ja hyväkuntoisia paprikoita, ostan niitä roppakaupalla. Ovat niin piristävän näköisiä ja helppoja täyttää kaikella syömiskelpoisella. Tällä kertaa täytteestä löytyy kvinoaa, sipulia, valkosipulia, yrttejä ja hiukan wasabituorejuustoa, joka oli unohtunut jääkaappiin. Valitsen tavallisesti punaisia paprikoita, mutta keltaisetkin kelpaavat. Kauniita kaikki.

Ainekset:
4 paprikaa puolikkaina
noin 2 dl keittämätöntä kvinoaa (käytin punaista luomukvinoaa, mutta valkoinen/musta sopii tietysti yhtä hyvin)
noin 4 dl vettä
1 iso keltasipuli
1-3 valkosipulin kynttä
yrttisekoitusta, tuoretta tai kuivattua
1 kasviliemikuutio
suosikkituorejuusta
raastettua juustoa jos haluaa
mustapippuria

Freesa hienonnettu sipuli ja valkosipuli öljyssä. Laita mukaan kuivatut yrtit, jos käytät niitä. Lisää vesi ja liemikuutio. Anna kiehua noin 10 minuuttia kunnes kvinoa on melkein kypsää. Voit joutua lisäämään tai kaatamaan pois lientä...kvinoan on oltava aika kuivaa. Sekoita mukaan tuoreet yrtit ja tuorejuusto. Ehkä hiukan kevätsipulia värin vuoksi. Täytä paprikapuolikkaat (esikypsensin niitä uunissa: 225 astetta, 5-10 minuuttia) täytteellä ja raasta hiukan juustoa päälle, jos haluat. Paista 175-200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Mielestäni paprikat saavat olla hiukan al dente, mutta jos haluat niistä oikein pehmeitä niin anna olla uunissa pitempään.


Söimme paprikat aasialaisen lohen kanssa. Molemmat tosi hyviä!


KOIRAN PUURO

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Assistentillani ja samalla parhaalla ystävälläni on erinomainen ruokahalu ja joka viikko kuluu paljon koiran puuroa. Kasvattaja suositteli heti alusta oman puuron tekemistä ja sitä neuvoa olen noudattanut. Puuro koostuu puuroriisistä, kauraryyneistä, vihanneksista, lihasta ja öljystä. Lisään tietysti vaihtelun vuoksi täysjyvämakaroneja, kananmunia ja kuitumassaa, jota jää vihermehuistani. Valmis puurosekoitus löytyy myös jostain liikkeistä. Se on todella kätevä. Tarjoiluvaiheessa sekoitan joukkoon vähän kuivaravintoa ja sitten jälkiruoaksi tarjoilen piimää.  Muutaman kerran kuuluu slurps ja sitten ruokakippo onkin putsattu. Bany on labradorinnoutaja, joten vauhti hipoo ennätystä joka kerta.


Ainekset:
4 dl puuroainesta (Oscar à la carte, joka sisältää ohraa, kauraa, riisiä, hirssiä, tattaria ja pellavansiemeniä)
2 litraa vettä (ehkä enemmänkin)
1-2 pussillista pakastettuja vihanneksia/tuoreita palasina
(3-4 dl kuitumassaa, joka tavallisesti sisältää pinaattia, broccolia, selleriä, kurkkua, omenaa, päärynää)
500 g Oscar liha- ja riistajauhelihaa/ tavallista jauhelihaa/keitettyä lihaa
1 dl öljyä

Huuhtele viljaseos juoksevan veden alla. Keitä seosta vedessä noin 25 minuuttia ja lisää sitten vihannekset. Lisää liha noin viiden minuutin päästä ja anna kiehua vielä muutama minuutti; puuron valmistus kestää noin 40 minuuttia. Sekoita lopuksi öljy puuroon. Puuron voi myös valmistaa uunissa. Pussista löytyy ohje.

Puuro näyttää olevan  kohta valmis. Säilytetään kylmässä. Keitän yleensä tuplasatsin ja pakastan puolet. Kätevää.

Nyt minulla on karmiva nälkä...miten kauan pitää taas odottaa?
Ole hyvä kultaseni!

Loppu! Viimeiseksi vielä nuolen kunnolla kipon ettei mamin ole pakko tiskata sitä! Kiitos! Nyt ulos aurinkoon!


PUNASIPULI JA SAKSANPÄHKINÄSALSA

maanantai 13. helmikuuta 2017


Yotam Ottolenghi, mies joka teki vihanneksista seksikkäitä ... Israelissa syntynyt brittiläinen kokki on tämän reseptin isä. Hän on kirjoittanut monta keittokirjaa ja omistaa lukuisia tunnettuja ravintoloita. Hänen tavaramerkkinsä ovat  hiukan odottamattomat makuyhdistelmät Lähi-idästä ja Aasiasta. Tämä Yotam on todella mielenkiintoinen persoona, googlaamalla saatte tietää lisää, jos kiinnostaa!


4 annosta alkuruokana:

4 keskikokoista punasipulia (600 g)
1 1/2 msk oliiviöljyä
20 g rucolaa
15 g revittyjä persiljanlehtiä (jätin pois)
60 g pehmeätä vuohenjuustoa kahden sentin kokoisina paloina
suolaa ja mustapippuria



Salsa:
65 g saksanpähkinöitä, karkeana rouheena
1 punainen chili, pilkottu
1 valkosipulin kynsi, puristettu
3 rkl punaviinietikkaa (2 rkl riittää, käytin balsamicoa)
1 rkl oliiviöljyä (käytin enemmän, noin 3-4 rkl)



Lämmitä uuni 220 asteeseen. Kuori sipulit ja leikkaa jokaisesta sipulista kolme siivua poikittain, noin 2 cm paksuja. Siirrä ne uunipellille. Sivele viipaleet oliiviöljyllä, sirottele päälle 1/4 teelusikkaa suolaa ja hiukan mustapippuria ja paahda uunissa noin 40 minuuttia, kunnes sipuli on kypsä ja kullanruskea. Punasipuleiden luonnollinen makeus tulee esille tällä tavalla. Siirrä sivuun ja anna jäähtyä.
Sillä aikaa kun sipulit ovat uunissa laita kaikki salsan ainekset pieneen kulhoon. Lisää 1/4 tl suolaa, sekoita ja siirrä sivuun. Laita rucolaa ja persiljaa isoon kulhoon. Lisää lämmin sipuli, juusto ja puolet salsasta ja kääntele varovasti etteivät sipulit rikkoudu. Annostele lautasille, lusikoi päälle loput salsasta ja vie tarjolle. Laitoin itse kaikki salaattiainekset lautasille ja sitten vasta lusikoin salsan päälle.



Salaatista tuli tällä kertaa kuvepaistin lisuke. Ottolenghi ehdottaa sirottelemaan hiukan granaattiomenasiemeniä salaatin päälle, koska ne antavat makeahkon puruvastuksen. Unohdin sen, mutta luulisin makuyhdistelmän toimivan ainakin, jos tarjoilet sipulisalaatin alkuruokana. Oli miten oli, tämä punasipulisalaatti maistuu aivan herkulliselta!

KUVEPAISTI MISOVOILLA

perjantai 10. helmikuuta 2017

Kun valmistan lihaa haluan tietää, mistä se tulee ja mitä eläimet ovat syöneet. Ainahan se ei ole mahdollista, mutta tämä naudan kuvepaisti tulee naapureiden lehmistä, jotka viettävät puoli vuotta luonnonlaitumilla. Se on fakta. Aikaisemmin olen aina grillannut kuvepaistin, mutta nyt ulkokeittiö oli pimeä ja kylmä eikä yhtään houkutellut. Päätin kokeilla uunissa paistoa tällä kertaa. Syntyi aivan mahtava tulos ... ehkä jopa parempi kuin grilliversio ... kiitokset kuuluvat ehkä osittain misovoille!



Aloittakaamme misovoista. Mitä on misopasta? Se on japanilainen fermentoitu misotahna, joka keksittiin Kiinassa. Se valmistetaan soijapavuista, suolasta, vedestä ja riisistä tai ohrasta. Löytyy eri värisenä ja makuisena. Tunnettu umamimaustaan. Käytän vaaleaa misoa, jota voi ostaa aasialaisista kaupoista. Misotahna on voimakassuolainen.

Misovoi:
100 g suolatonta voita
2 rkl vaaleata misopastaa
1 rkl Dijon sinappia
hienoksi pilkottua chiliä (käytin omaa viime vuotista pakkasesta) maun mukaan, voi jättää poiskin
hienonnettua korianteria/thaibasilikaa

Käytä huoneenlämpöistä voita. Yhdistä kaikki ainekset ja muotoile pötköksi. Laita muovikelmuun ja sitten jääkaappiin kovettumaan. Käytin puolet tästä määrästä pieneen 500 g kuvepaistiin. Loppu säilyy muutaman viikon jääkaapissa. Sopii mainiosti vaikka uunilohen päälle. Ellei sinulla ole misotahnaa voit tietysti tehdä omaa suosikkivoitasi.


Sitten lihan kimppuun. Ota kuve jääkapista hyvissä ajoin, koska sen pitää olla huoneenlämpöinen. Suolaa ja pippuroi. Ruskista voissa molemmin puolin. Siirrä uuniin 150 asteeseen noin 5-10 minuutiksi. Kun lihamittari näyttää 58 astetta paisti on valmis. Anna lihan levätä foliossa lämpimällä paikalla muutama minuutti. Leikkaa aika ohuita siivuja poikkisyin...muuten saat sitkeää lihaa. Laitoin misovoita lihan päälle otettuani sen uunista ja annoin sulaa foliossa. Nam.



Lisukkeina oli perunakakkua ja Ottolenghin punasipulisalaattia. Punasipulisalaatin ohje seuraavassa postauksessa.

Tämä gourmet-liha vaatii hyvän punaviinin kumppanikseen. Rakas mieheni löysikin kellarista vanhan Bordeaux-viinin: klassinen Margaux. Arvatkaa oliko onnistunut valinta? Umamiakin löytyi koko rahan edestä suussa sulavasta lihasta!

KOOKOSCURRYSIMPUKAT

keskiviikko 8. helmikuuta 2017



Simpukoita joko rakastaa tai vihaa. Kuulun ehdottomasti ensimmäiseen ryhmään: sinisimpukat ja kampasimpukat ovat herkkujani. Moni ehkä vierastaa niiden valmistusta, mutta ei kannata; se kuuluu keittotaiteen helpoimpiin asioihin. Ostovaiheessa kannattaa olla tarkkana että simpukat todella ovat tuoreita ja hyvän näköisiä. Pidä silmällä kahta seuraavaa seikkaa: 1) osta ja valmista simpukoita ainoastaan syksyllä ja talvella; siis syys-huhtikuun välisenä aikana (sama pätee ostereihin). 2) Älä säilytä niitä montaa tuntia jääkaapissa, vaan valmista heti ja heitä pois kaikki vaurioituneet simpukat. Kopauta aukinaiset simpukat ja heitä menemään elleivät ne sulkeudu.



Ainekset:
1 kg sinisimpukoita (verkkopussillinen), putsattuja
3-4 rkl vihreää/keltaista currytahnaa (punainen on voimakkaampi, mutta sekin sopii mainiosti jos on sillä tuulella)
ruokaöljyä
400 g kookosmaitoa (1 tölkki)
1-2 rkl kalakastiketta
1 rkl muscovadosokeria
1/2-1 lime, raastettu kuori ja mehu
1 ruukku thaibasilikaa
jasmiiniriisiä/leipää

1. Aloita currysta. Freesaa nopeasti 3 rkl currytahnaa pienessä öljyssä, kannellisessa korkeareunaisessa paistinpannussa. Kaada päälle kookosmaito, lisää puolet thailehdistä varsineen ja raastettu limekuori. Lisää limemehu, kalakastike ja muscovadosokeri.
2. Anna kiehua 5 minuuttia. Maista ja lisää enemmän currytahnaa ja kalakastiketta tarvittaessa.
3. Pese ja putsaa simpukat. Heitä pois simpukat jotka eivät sulkeudu kopauttaessa. Laita ehjät simpukat kastikkeeseen.
4. Laita kansi päälle ja keitä noin 5 minuuttia kunnes simpukat avautuvat. Heitä menemään ne simpukat, jotka eivät auenneet.
5. Koristele lopuilla thaibasilikan lehdillä.
6. Tarjoile heti jasmiiniriisin tai hyvän leivän kera.
7. Sinisimpukat syödään perinteisesti niin, että se kuorenpuolikas, jossa simpukka on kiinni,  työnnetään suuhun ja simpukka napataan hampailla/huulilla. Liemi syödään lusikalla tai sen annetaan imeytyä leipään. Taivaallista!





Kommentti: Rakastamme simpukoita ja tästä versiosta tuli  tämän vuoden hitti. Currytahna on kyllä mainio keksintö; sehän sisältää jo valmiiksi niin paljon mausteita, että kastikkeen tekeminen helpottuu huomattavasti. Alussa kannattaa laittaa hiukan vähemmän ellei ole tottunut väkeviin makuihin. Rohkeasti kokeilemaan: siitä vaan ei voi tulla huono!


Juomana oli Sauvignon blanc-viini. Ei oikein iskenyt ruoan mausteisuuden takia (mistä kyllä olin tietoinen). Mutta jos olen rehellinen en kyllä muutenkaan maksaisi melkein 20 euroa tästä viinistä. Hurmaava etiketti kylläkin. Suosittelisin Gewürztraminerin tai Rieslingin kumppaniksi näille simpukoille (mausteinen ruokahan vaati hiukan makeutta) ... tai olutta.


LOHILUKSUSTA

maanantai 6. helmikuuta 2017


Naminami kylmä kastike mistä löytyy monta suosikkia. Sopii sekä täytteenä lämpimiin tortillaleipiin että keitetyn pastan kera. Valitsin kaveriksi mustan gluteenittoman tattarifusillin, koska se on maukas ja kaunis ja  minulla oli sitä valmiiksi pussillinen kaapissa. Katkarapujen kuoriminen vie vähäsen aikaa mutta loppu hoituu käden käänteessä. Resepti löytyi vanhasta Allt om Mat -lehdestä.



Neljään annokseen tarvitaan:
500 g kuoreellisia katkarapuja
200 g kylmäsavustettua lohta

Avokadosalsa:
2 isoa avokadoa
1 rkl sitruunamehua
1/2 keltasipuli
1 pieni punasipuli
1/2 dl silputtua ruohosipulia
1 maustemitta suolaa
1 maustemitta vastajauhettua valkopippuria

Mätikastike:
2 dl crème fraîchea
50 g kirjolohen mätiä (enemmän jos tykkäät)
1 dl silputtua tilliä/rakuunaa
1 maustemitta vastajauhettua valkopippuria

Tarjoiluun:
pehmeitä tortillaleipiä/pastaa
salaattia



1. Kuori katkaravut ja pienennä lohi.
2. Puolita, koverra ja leikkaa avokadot sentin kokoisiksi paloiksi. Kaada päälle sitruunamehua. Kuori ja pienennä kelta- ja punasipulit. Sekoita varovasti avokadokuutiot, sipulit ja ruohosipuli. Mausta suolalla ja pippurilla.
3. Sekoita mätikastikkeen ainekset.
4. Annostele katkarapuja, lohta, salsaa, salaattia ja mätikastiketta lämpimiin tortillaleipiin ja taita. Jos käytät pastaa niin keitä sitä pussin ohjeen mukaan. Laita pastaa syviin lautasiin  ja päälle katkarapuja, lohta, salsaa, mätikastiketta ja salaattia.
5. Nauti!




Olin varta vasten hankkinut tämän orgaanisen Crémantin, joka oli aivan ihana kumppani tälle lohi-mäti-rapu luomukselle. Paljon makua ja elegantti vaikutelma. Täytyy hakea varastoon laatikollisen kevättä varten!