Näytetään tekstit, joissa on tunniste espanjalainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste espanjalainen. Näytä kaikki tekstit

Uuniviikunat

tiistai 2. lokakuuta 2018



Aivan mahtava, pieni ja helppo jälkiruoka nyt kun on viikunasesonki. Hyvällä tuurilla löydät kauniita lilan värisiä viikunoita, jotka ovat niin kypsiä että melkein hajoavat käsiin. Kovan tuntuisia ei kannata ostaa, koska ne eivät maistu juuri miltään. Löysin tämän ihastuttavan reseptin espanjalaisesta lehdestä ja se kuulosti niin herkulta että minun kerta kaikkiaan oli pakko kokeilla. Se oli selvä napakymppi ja kaiken lisäksi superhelppo tehdä. 

Kahdelle hengelle tarvitset:
4 isoa ja kypsää viikunaa
noin 3 rkl hunajaa (käytin vaahterasiirappia)
yhden appelsiinin raastettu kuori
1-2 rkl Cointreauta tai Grand Marnieria
kreikkalaista jugurttia
voita uunivuokaan

Huuhtele viikunat. Leikkaa yläosaan risti. Aseta viikunat voideltuun uunivuokaan. Avaa niitä hieman; kuin kukkasia konsanaan . Kaada vajaa rkl hunajaa joka viikunaan, hieman appelsiinin kuorta ja Cointreauta. Peitä vuoka foliolla ja laita se 200-asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi.

Vatkaa jugurtti haarukalla ja lisää siihen viikunoista irronnut mehu. Jos haluat voit myös lisätä hieman sokeria. Tarjoile viikunat haaleina tai kylminä jugurttipedillä.









Keltainen gazpacho viilentää mukavasti

torstai 2. elokuuta 2018



Käyttämällä hunajamelonia, keltaisia tomaatteja ja keltaista paprikaa saat kauniin keltaisen kesägazpachon. Siis kylmä keitto, jonka blenderi surauttaa tasaiseksi hetkessä. Ei keittämistä, ainoastaan pilkkomista. Tein ison kannullisen jääkaappiin ja se riitti noin 12 lasilliseen. Seuraavana päivänä se maistui vielä paremmalta yövyttyään jääkaapissa. Lusikkaa ei välttämättä tarvita. Sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen: amuse-bouchena ennen ruokailua tai brunssi- ja noutopöytään esimerkiksi.

Ainekset 12 pieniin lasiin:
200 g keltaisia tomaatteja
350-400 g hunajamelonia
1 pieni keltainen paprika
1/2 punainen chili (päätät vahvuuden itse)
noin 10 cm kurkkua
1 valkosipulinkynsi
2 rkl hienonnettua punasipulia
4 dl kylmää vihanneslientä
2 rkl limen mehua
1 rkl hienonnettua korianteria
1/2 - 1 tl suolaa
1 maustemitta mustapippuria myllystä

1. Kalttaa ja kuori tomaatit. Kuori meloni, poista siemenet ja leikkaa paloiksi. Poista siemenet paprikasta ja chilistä ja leikkaa paloiksi. Kuutioi kurkku. Kuori valkosipulinkynsi.

2. Laita vihannekset ja hedelmät blenderiin ja surauta. Lisää liemi, limen mehu ja korianteri. Mausta suolalla ja pippurilla. Säilytä gazpacho jääkaapissa kunnes se tarjoillaan.

3. Annostele keittoa (kylmiin) laseihin. Tarjoile heti.







Jos satut pitämään kookoksesta voisit tykätä tästä ranskalaisesta gaspachosta kookosmaidolla

Mustekalaa ja perunaa galicialaisittain

perjantai 13. huhtikuuta 2018



Kiinnostaako espanjalainen kotiruoka? Sehän eroaa hieman suomalaisesta, mutta tästä ruoasta löytyy kuitenkin suomalaisten suosikki peruna uusissa vaatteissa. Mustekala jakaa yleensä suomalaisten mielipiteet; itse kuulun mustekala fan clubiin. Tätä ruokaa tehdään kaikissa espanjalaisissa kodeissa omalla twistillä, mutta siihen sisältyy yleensä  ainakin mustekalaa, perunaa, chiliä, sipulia, valkosipulia ja tomaattia. Valkosipulia ja chiliä voit laittaa niin paljon kuin sielu sietää. Ja muista suolata perunien keitinvesi kunnolla ennen kuin kaadat perunat joukkoon. Sillä tavalla suola imeytyy niihin parhaiten. Pakastettua mustekalaa löytyy aasialaisista marketeista edulliseen hintaan. Pussini etiketissä luki tällä kertaa "whole cleaned cuttlefish". Aika söpöt nämä pienet mustekalat.


Ainekset kahdelle:
500 g kuorittua ja keitettyä pientä perunaa
400 g pieniä kokonaisia mustekaloja (sepia tai chipirones)
1 iso tomaatti
2-5 valkosipulin kynttä
2 laakerinlehteä
1 keltasipuli
tuoretta chiliä tai murskattua kuivattua chiliä maun mukaan
1,5 tl pimentón dulce (espanjalaista chilipulveria)
1-1,5 dl kuivaa valkoviiniä
suolaa
oliiviöljyä
persiljaa

1. Kuivaa sulatetut mustekalat kunnolla. Hienonna sipuli, valkosipuli ja chili (jos käytät tuoretta). Pese (kuori jos haluat) tomaatti ja leikkaa se kuutioiksi.

2. Freesaa kaikki vihannekset lämpimässä öljyssä paistinpannulla muutama minuutti . Lisää mustekala, viini, laakerinlehdet, pimentón, kuivattu murskattu chili ja suolaa. Anna kiehua hiljaa noin 5 minuuttia.

3. Puolita keitetyt perunat, mutta älä leikkaa veitsellä. Tee aloitus veitsen kärjellä ja revi sitten käsillä kahteen osaan. Tällä tavalla perunoiden tärkkelys irtoaa paremmin ja tekee kastikkeesta paksumman. Lisää perunat ja keitä vielä pari minuuttia. Tarkista maku ja lisää mustapippuria myllystä. Koristele persiljalla.






Älä unohda maukasta leipää: sitä kannattaa dipata hyvään kastikkeeseen. Lasillinen hyvää viiniä/olutta tekee ateriasta täydellisen.

Blogista löytyy kaksi muuta mustekalareseptiä:



Nauttikaa ruoasta ja tulevasta viikonlopusta! Ihanaa seurata luonnon heräämistä! Kohta pääsee uimaan!



Puutarhurin pinaattitortilla

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017


Kesän viileydestä huolimatta Maalaisbistron keittiöpuutarhassa rehottaa pinaatti. Se on oivallista paistettuna, mutta mieheni "puutarhuri" päätti yllättää minut ja valmistaa tuoreesta pinaatista espanjalaisen pinaattitortillan.


Pinaattia kannattaa ottaa reippaasti ainakin noin 200 grammaa tai enemmänkin, jos on ihastunut sen makuun. Loraus öljyä pannuun ja sinne ensin silputut sipulit ja yksi silputtu valkosipulin kynsi (yksi iso tai kaksi pientä) sekä sitten perään pinaatti pienissä erissä. Noin parin minuutin kääntely hoitaa asian ja suuri pinaattikasa on sulanut aika pieneksi. Pinaatti saa sitten jäähtyä hetken. Sillä aikaa rikotaan 2-4 kananmunaa, sekoitetaan munamassa haarukalla ja maustetaan pippurilla, suolalla ja mausteilla. Maustaminen on makukysymys; mieheni käytti pippuria, inkivääriä ja chilijauhetta/pimentónia. Pinaatit sekoitetaan munamassaan ja paistetaan aika miedolla lämmöllä (ensin kuumemmalla ja sitten lämpöä lasketaan). Kääntäminen ei ole vaikeaa: lautanen apuna valutetaan tortilla lautaselle ja käännetään sitten kypsentämätön puoli lautasen avulla takaisin pannulle. Helpompaa kuin miltä kuulostaa.





Tortillasta tulee paljon ruokaisampi, jos siihen laittaa pinaatin lisäksi perunaa tai juustoa, mutta pinaattitortilla on hienostuneempi ja varsinainen sesonkiruoka. Kippari-Kalle sai lihaksensa pinaatin raudasta: se nyt ei taida ihan pitää paikkaansa. Jos nyt ei superlihaksia niin melkoisia terveyshyötyjä pinaatista kuitenkin saa: näkökyky paranee ja pinaatin sisältämät A-ryhmän vitamiinit vahvistavat verisuonia ja ehkäisevät silmänpohjan rappeutumista. Joten ei Kippari-Kalle ollut aivan väärässä.

Minun salsa Romesconi

perjantai 28. heinäkuuta 2017


Romesco-kastike on espanjalainen keksintö, joka on kotoisin Tarragonasta ja kuuluu Katalonian keittiön perussalsoihin. Jo 1400-luvulla Kolumbus toi isoja paprikoita Amerikasta Espanjaan. Näitä käytettiin sitten mm. tähän kastikkeeseen. Reseptistäni puuttuvat tomaatti ja leipä, jotka yleensä sisältyvät tähän salsaan. Kastike sopii lihan, kalan, merenelävien ja kasvisten kanssa. Leivän päällä se on myös herkkua.

Tarvitset:
100 g kuorittuja manteleita
250 g paahdettua paprikaa (voit hyvin käyttää purkkipaprikaa ellet ehdi itse paahtaa!)
1 rkl balsamicoa
2-3 valkosipulin kynttä
1-2 tl chiliflakes
1-2 tl suolaa
1,5 dl kylmäpuristettua rapsiöljyä/oliiviöljyä (käytin ihanaa rapsiöljyä, joka sisälsi mäkitimjamia. Kiitos Inger & Jan, jotka toivat pullon minulle Ölannista)
0,5-1 dl auringonkukkaöljyä


Laita blenderiin kaikki ainekset paitsi öljyt. Surauta sileäksi. Lisää sitten öljyt ohuena nauhana blenderin käydessä. Anna salsan seistä yön yli tai ainakin pari tuntia, niin että maut kehittyvät. Maista ja lisää chiliä ja suolaa jos haluat. 





Itse asiassa tämä salsa romesco on mieheni suosikkikastike. Siksi säilytän sitä kauniissa kulhossa, jonka olen perinyt anopiltani. Ja kuten sanottu, niin romesco sopii lähes kaikkeen ruokaan!