Citron fourré - täytetty sitruuna

perjantai 30. maaliskuuta 2018



Vielä ehdit hyvin tehdä tämän 70-luvun pienen retroalkuruoan pääsiäiseksi: koverrettu sitruuna täytettynä sardiineilla tai tonnikalalla, johon on sekoitettu sinappia, mustia oliiveja ja hieman kermaa tai majoneesia. Korvasin oliivit mustalla purkkikaviaarilla (Caviart) ja käytin majoneesia ja tonnikalaa. Pieni valloittava alkuruoka, joka saa aikaan hymyä päivällispöydässä.

Ainekset:
1 sitruuna per henkilö
1-2 sardiinia tai vastaava määrä hyvänlaatuista purkkitonnikalaa
2 oliivia
suolaa
mustapippuria
hieman Dijonsinappia
2-3 tl kermavaahtoa/crème fraîchea/majoneesia
( 1 purkki Caviartia koristeluun)

1. Leikkaa sitruunoista hattu. Kaavi sisus terävän veitsen ja lusikan avulla kulhoon. Poista siemenet ja kalvot. Säästä loput. Puhdista sitruunoiden sisäpuoli. Tasoita niiden pohjat, niin että ne seisovat tukevasti.

2. Pieni sardiinit/tonnikala haarukalla ja pilko oliivit. Lisää sinappi ja hieman hedelmälihaa. Lopuksi kermaa ja sekoita. Tarkista maku ja lisää suolaa ja pippuria.

3. Täytä sitruunat sekoituksella. Koristele mustalla kaviaarilla, jos tuntuu siltä. Hattu päähän ja koristeeksi jotain vihreää tai kaunis kukkanen.










Kommentti: Säästä ylijäänyt hedelmäliha ja tee vaikka retrococktail White Lady. Siihen tarvitset 1 osa sitruunamehua, 1 osa giniä, 1 osa Cointreauta. Kaikki sekoitetaan ja kaadetaan sokerireunuksiseen cocktaillasiin muutaman jääpalan kera. Tämä drinkki on jytyä, joten ole varuillasi, jos aiot juoda monta.

HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ!



Mangoankka & teriyakiankka ruusukaalipedillä

tiistai 27. maaliskuuta 2018



Ankka sopii kaikkien lisukkeiden kanssa; kuten hedelmien, marjojen, vihannesten ja juuresten. Ankanrintafileet kuuluvat ehdottomasti suosikkeihini ja valmistan niitä usein. Seuraavat ohjeet kannattaa pitää mielessä ... silloin ei voi epäonnistua! 1) fileet laitetaan aina kylmään paistinpannuun ristiviillelty nahkapuoli alaspäin 2) paahda nahkapuoli kunnes se on oikein rapea ja sitten nopeasti toinen puoli 3) fileet menevät uuniin ruskistamisen jälkeen 4) fileiden pitää saada levätä ainakin 10 minuuttia uunista ottamisen jälkeen.

Ensimmäiseksi tein mangoankkaa, jota en ole aikaisemmin testannut. Ankka rakastaa pientä makeutta ja happoa. Mangojen pitää olla kypsiä, muttei ylikypsiä koska silloin niistä tulee muusia. Inspiraatiota reseptiin sain täältä
http://www.marmiton.org/recettes/recette_canard-aux-mangues_19548.aspx

Ainekset 4-8 hengelle:
4 ankanrintaa
suolaa 
mustapippuria
4 rkl juoksevaa hunajaa
1-2 rkl punaviini- tai valkoviinietikkaa
2 banaanisalottisipulia
4 mangoa

1. Kuori ja hienonna sipuli. Kuori mango ja poista kivi. Leikkaa mango aika paksuiksi viipaleiksi jonkin astian päällä, niin mehu ei valu hukkaan. Sitä näet tarvitaan glaseeraukseen.

2. Freesaa sipuli hitaasti voissa. Valmista ankanrinnat näin

http://forrecuisine.blogspot.fi/2016/09/ankka-helppo-ja-herkullinen.html

mutta lisää hunajaa, viinietikkaa ja mangomehua paistinpannuun, kun fileet ovat ruskistettuja. Glaseeraa fileet tällä sekoituksella ennen kuin ne menevät uuniin. Alkuperäisreseptissä ankanrinnat eivät päässeet uuniin ollenkaan. Testasin sitä menetelmää, mutta mielestäni ankasta tuli liian roosaa ja hieman sitkeää, joten suosittelen uuniin laittamista paahtamisen jälkeen.

3. Paista nopeasti mangoviipaleet paistinpannuun jääneessä soosissa ja tarjoile niitä viipaloidun ankan kanssa. Myllystä muutama kierros mustapippuria päälle. Koristelin  omalla vesikrassilla, joka kasvaa todella hyvin. Sen pippurinen maku soveltuu mainiosti sekä ankan että mangon seuraan.



Teriyakiankka
Resepti löytyi Antti Vahteran keittokirjasta "Viisi vuodenaikaa". Jos aasialainen makumaailma vetää puoleensa, niin ihastut varmasti tähän reseptiin.

Ainekset 2-4 henkilölle:
2 ankanrintaa (150-170 g/henkilö)
200 g ruusukaalia
oliiviöljyä
mustapippuria
Maldon-suolaa

Kastike:
1/2 dl teriyakikastiketta
1/2 dl osterikastiketta
1 limetin mehu ja raastettu kuori
1 rkl silputtua punaista chiliä
1 valkosipulinkynsi
1 dl suikaloitua lehtipersiljaa
mustapippuria
Maldon-suolaa

1. Valmista ensin teriyakikastike: Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja anna makujen tasaantua muutama tunti ennen tarjoilua.

2. Paahda ankanrinnat samalla tavalla kuin ylhäällä (mangoankka). Antti ottaa fileet uunista kun sisälämpötila on 52 astetta, mutta itse annan lämpötilan nousta 54-56 asteeseen. Makuasia.

3. Pese ruusukaalit hyvin ja poista tummuneet pintalehdet. Leikkaa ruusukaalit suikaleiksi ja paista paistinpannulla oliiviöljyssä rapeiksi. Mausta pippurilla ja suolalla.

4. Nosta viipaloidut fileet paistettujen ruusukaalisuikaleiden päälle ja valuta annoksiin teriyakikastiketta.





Keltainen paprikakeitto

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018



Aivan ihanan makuinen alkukeitto, joka sopivasti näin pääsiäisen alla on keltainen väriltään. Postauksen ajankohta on siis tarkkaan mietitty! Voi olla, että kotoa löytyy valmiiksi melkein kaikki ainekset. Keltainen paprika, tomaatti, sipuli ja vähän muuta. Keiton voit valmistaa päivää ennen ja sitten lämmitellä ennen tarjoilua. Reseptin lähde on Allt om Mat.

Ainekset 10 pieneen lasiin/4-5 lautaselle:
1 keltasipuli
1 valkosipulin kynsi
1 keltainen paprika
1 oranssi paprika
1 rkl voita
1 dl kuivaa valkoviiniä
6 dl vettä (mielestäni 5 dl riitti)
2 kananliemikuutiota (käytin 1,5)
4 tomaattia, keltaisia tai punaisia
1 dl ruokakermaa
1 tl sokeria
suolaa
mustapippuria

Lisuke:
kampasimpukoita/jättikatkaravun pyrstöjä
1 rkl voita
suolaa 
pippuria

1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Poista siemenet ja paloittele paprikat. Freesaa kaikki voissa kattilassa. Lisää viini ja vesi. Laita mukaan liemikuutiot ja anna keiton kiehua noin 2 minuuttia.

2. Paloittele tomaatit ja lisää ne keittoon. Hauduta muutama minuutti. Aja keitto tasaiseksi kerman kanssa blenderissä. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla.

3. Paista kampasimpukat voissa noin 2 minuuttia/puoli. Suolaa ja pippuroi. Tarjoile keitto pienistä laseista ja laita jokaiseen lasiin 1 kampasimpukkavarras. Itse paistoin kampasimpukoiden tilalle kuorittuja raakoja jättikatkaravun pyrstöjä.






Jos olet suunnittelemassa pääsiäisen menuta, niin löydät ehkä jotain sopivaa näistä alkuruoka-ehdotuksista:




Mannerströmin sillipaistos

perjantai 23. maaliskuuta 2018



Leif Mannerströmin sillipaistos sopii sekä pienelle kassalle että purjosipulin ystäville. Paistos on kaiken lisäksi monikäyttöinen: se sopii yhtä hyvin pääsiäis-, juhannus- kuin joulupöytään. Itse asiassa tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, mikäli kaipaat suolaista palaa. Tämä oli kuulemma Mannerströmin isoisän suosikkiruoka.

Ainekset neljälle:
5 fileetä suolasilliä (käytin kevytsuolattuja islantilaisia fileitä)
1 keltasipuli
1 pieni purjosipuli
6-8 keitettyä perunaa
3 dl kermaa
suolaa
valkopippuria
korppujauhoja
voita

1. Liota fileitä kylmässä vedessä jääkaapissa vuorokauden verran. Vaihda vesi pari kertaa. Koska käytin kevytsuolattuja sillifileitä en liottanut niitä. Huuhtelin niitä kylmän veden alla ja laitoin kylmään veteen siksi aikaa, kun tein esivalmisteluja.

2. Kuori ja viipaloi sipuli. Puhdista ja huuhtele purjo ja poista uloimmat vihreät lehdet. Viipaloi ohuiksi renkaiksi. Paista kaikki sipuli voissa pehmeäksi ja kiiltäväksi. 

3. Nosta sillifileet vedestä ja pyyhi kuiviksi. Viipaloi keitetyt perunat ja voitele uunivuoka. Täytä vuoka silli-, peruna- ja sipuliriveillä.

4. Mausta kerma valkopippurilla ja pienellä suolalla. Kaada kerma vuokaan ja ripottele pinnalle korppujauhoja. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia. Nauti kylmän oluen ja näkkileivän kanssa.










Ellet ole kokeillut parsa-silli yhdistelmää vielä, niin tee näitä pieniä tapasleipiä jossain vaiheessa. Ovat nimittäin tosi hyviä.


Ananascarpaccio

tiistai 20. maaliskuuta 2018



Minulle hieno päivällinen on täydellinen ilman jälkiruokaakin. Yleensä valmistan hedelmä- tai marjajälkiruokia, koska ne ovat raikkaimpia ja kevyempiä kuin suklaiset jälkkärit. Ravintolakäynneillä valitsen tavallisesti alku- ja pääruoan ja makean tilalle juustopalasen. Joskus alkuruokavaihtoehdot vaikuttavat niin mielenkiintoisilta, että otan niitä kaksi ja unohdan pääruoan kokonaan.
Jamie Oliver valmisti tätä ananascarpacciota telkkarissa lastensa avustuksella. Homma sujui niiltä kuin tanssi! Hyvä tapa houkutella lapset mukaan ruoanlaittoon.

Ainekset neljälle:
1 nippu tuoretta minttua (30 g)
1 kypsä ananas
100 g pensasmustikoita
4 rkl kreikkalaista kookosjogurttia
1 limetti

1. Nypi mintunlehdet huhmareeseen ja säästä pieni kourallinen lehtiä. Murskaa loput tahnaksi ja sekoita joukkoon 1-2 ruokalusikallista hyvää oliiviöljyä minttuöljyksi. 

2. Leikkaa ananaksen ylä- ja alaosat irti ja kuori loput. Leikkaa hedelmäliha pituussunnassa neljään osaan, poista ydin ja viipaloi hedelmäliha pituussuunnassa. Asettele viipaleet isolle vadille. Puolita mustikat ja ripottele ne ananasviipaleiden päälle.

3. Kiepauta hieman minttuöljyä jogurtin joukkoon ja lusikoi seosta hedelmien päälle. Raasta päälle limetin kuorta ja purista limetin mehu perään. Viipaloi säästetyt mintunlehdet ohuelti ja ripottele ne ananascarpaccion päälle (käytin kokonaisia lehtiä). Valuta pinnalle loput minttuöljystä ja hieman ekstra oliiviöljyä halutessasi.







Kommentti: Kannattaa tarjoilla jogurtttikastike pienestä kulhosta, niin jokainen voi ottaa niin paljon kuin haluaa...tai jättää  kokonaan ottamatta. Kuten kuvasta näkyy, käytin kokonaisia mintun lehtiä koristeluun. Sopiva terveellinen jälkiruokavaihtoehto pääsiäisen suklaamunien ja -jälkiruokien tilalle.

Maalaisbistron talvipuutarha

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018



"Puutarhurin" kertomus: Olen toiminut Maalaisbistron "kesäpuutarhurina" vuosia ja kasvattanut aikamoisen määrän ekologisesti viljeltyjä vihanneksia. Luettuani artikkelin  urbaaneista talvipuutarhureista New York Timesistä https://farm.one/ havahduin Maalaisbistron piileviin mahdollisuuksiin: isoon verantaan ja talvilämpimään saunaan. Toimeen! Viikon päästä sähkölämmitys oli vaihdettu keinovaloon ja ruukkuihin kylvetty vesikrassia, basilikaa, suolaheinää, mustasinappia ja kirjosalviaa. Lähes kaikki siemenet itivät ja homma sujui kuin tanssi.




Ruokahalu kasvoi kuitenkin syödessä - tai ainakin viljellessä - ja tilasin mikroyrttien siemeniä ulkomailta. Mikroyrtit kasvavat muutaman sentin kokoisiksi parissa viikossa ja niitä pystyy kuka tahansa kasvattamaan ikkunalaudalla.  Helppoa kuin heinänteko, kunhan muistaa kastella.Tuntuu suorastaan luksukselta  leikata saksilla tuppo mikrorucolaa, vesikrassia tai suolaheinää aamiaisleivän päälle, kun ulkona on lunta ja pakkasta parikymmentä astetta. Sinapin ja krassin lehdet tuovat mieleen piparjuuren ja vesikrassi on taas maukkaan pippurinen.






Eikä tässä vielä kaikki: Maalaisbistron "kokilta" tuli kehuja niin yrttien mausta kuin ulkonäöstä. Annosten koristeluun ilmestyi punaisia amarantin versoja, minifenkolia, sishoa ja sinertäviä krassin lehtiä.




Kun parisen kuukautta oli kulunut kylvöstä pidot senkuin paranivat: sinappi alkoi kukkia keltaisena, vesikrassi valkoisena ja kirjosalvia sinisenä ja roosana. Näistä maksetaan maailmalla vajaa kymppi muutaman kymmenen gramman kukkaerästä, mutta homma onnistuu keneltä tahansa kotipuutarhurilta pienellä keinovalolla ja keväämmällä ikkunalaudalla. Puutarhurikin joutuu tunnustamaan syövänsä myös silmillä. Ja mieltä hivelee tieto siitä, että versot, kukat ja lehdet ovat kaikki luomua.