Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti. Näytä kaikki tekstit

Tomaattisalaatti à la Myllymäki

torstai 6. lokakuuta 2022

 

Suhtauduin hieman epäilevästi tähän makeankirpeään tomaattisalaattiin ennen kuin päätin testata, sopiiko ketsuppi todellakin tällaiseen salaattiin. Ketsuppi ei nimittäin kuulu suosikkeihini missään muodossa. Yllätyin kuitenkin positiivisesti maistaessani valmista salaattia: hurjan hyvää. 
Tein kuitenkin pari muutosta Myllymäen reseptiin: lisäsin sipulimäärää ja vähensin ketsuppia. Muutokseni ovat suluissa. Käytin omia auringon kypsyttämiä tomaatteja, kolmea eri lajiketta, jos muistan oikein. Salaatti sopii grilliruokien lisukkeeksi ja myös alkuruokana leivän kanssa. 




Ainekset neljään annokseen:

400 g erilaisia tomaatteja, paloiteltuina
1/2 banaanisalottisipuli, ohuina renkaina (käytin kokonaisen ison salottisipulin ja mielestäni olisi voinut laittaa vieläkin enemmän)
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria

Makeankirpeä vinegretti:

4 rkl ketsuppia (käytin 2 rkl)
1 rkl vettä
1 rkl sokeria (käytin 1/2 rkl)
3 rkl etikkaa, 12%
1 dl oliiviöljyä (hieman vähemmän)
2 tl murskattuja tillin siemeniä (minulla ei ollut, käytin korianterin siemeniä)
2 rkl hienonnettua tilliä

1. Mausta tomaatit suolalla ja pippurilla.
2. Sekoita kaikki vinegretin ainekset ja kaada se tomaattien päälle. Vinegretin hapokkuutta kannattaa maistaa valmistusvaiheessa.
3. Lisää sipuli ja sekoita.


Caponata (V, G)

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

 

After an invigorating holiday in Puglia with old friends and loads of Italian delicacies and tasty local wine it feels strange to come home to our silent, grey and cold island. I'm still mentally in Italy, so an Italian colourful recipe seems appropriate.

A few years ago I was served my first caponata in a Sicilian restaurant. I made such a fuss about how delicious it was that the chef gave me a glass jar of his caponata to take home with me. I didn't get his recipe and I didn't have a try at making it until this summer. But when we got our first home-grown aubergines and after we were served caponata at a luncheon, I wanted to make my own. There are different versions of this Sicilian caponata; sometimes with raisins in it, but as I am not a friend of raisins in savoury food I left them out. So did unicornsinthekitchen.com , whose recipe I followed.


Ingredients:
500 g Italian eggplants cut into small cubes
0,6 dl olive oil
1 yellow onion, chopped
4 cloves garlic, minced
1 can diced tomatoes
1 red bell pepper, diced
1 dl (or more) green and black olives, chopped
0,6 dl capers
1 teaspoon salt
black pepper

1. Preheat the oven to 200 degrees C (400 F) and line a baking sheet with paper.

2. Place the eggplant pieces on the baking sheet and drizzle 2 tablespoons olive oil on the eggplants. Sprinkle some salt and mix using your hands.

3. Roast the eggplants in the oven for 20 minutes.

4. Meanwhile, heat the remaining olive oil in a pan over medium heat.

5. Saute the onion and garlic until translucent.

6. Add in diced tomatoes and red bell peppers to onions and garlic. Cook for about ten minutes until they are cooked.

7. Add in cooked eggplant, chopped olives and capers. Cook for five minutes.

8. Season with salt and pepper.

9. Top with parsley and serve warm with crusty bread.




This caponata was among the dishes I served at this year's harvest luncheon before we left for our Italian adventure. I will share a few of the other recipes during the weeks to come.











 

Best ever tomato tarte tatin à la Mimi Thorissen

keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

 

It has been a while since you've heard from me, but I've been quite busy cooling off in the sea and listening to books in shady spots. The heat has made any other activity except water sports unbearable. Even cooking hasn't been my top priority. Today I woke up at 5.30 and went for my morning swim just as the sun was rising. Three hours later the sky opened its dams and we were overjoyed. All the plants and trees have been thirsting for this skyfall for months. And I hope this rain that still is pouring down also saves our lawn that is in a really miserable state. 



This gorgeous tomato tarte tatin recipe I came upon in Mimi Thorissen's instagram flow @mimithor. It's one of her family favourites and now it's one of ours as well! The all-important thing is to use whole cherry tomatoes, not the big ones.

For one tart you'll need:

600 g cherry tomatoes (or enough to fill your tart pan)
1 pack (about 230 g puff pastry)
2 tablespoons balsamic vinegar
2 tablespoons granulated sugar
2 tablespoons unsalted butter (I used salted butter)
2 teaspoons oregano
a few sprigs of fresh thyme for garnish (I put the thyme in when I added the oregano and the sugar)

Preheat the oven to 200 degrees C /400 degrees F.

In a large pan, melt the butter and sugar together. When it starts to caramelize, add the tomatoes and cook for 5 to 8 minutes. Sprinkle the oregano leaves and one tablespoon of sugar all over. Season with salt and pepper. Add the balsamic vinegar and reduce for 2 minutes. Place the tomatoes in a tart pan. Place the pastry on top of the tomatoes and tuck the sides in. Place the tart in the oven and bake for 25 minutes, or until the pastry is golden brown. Leave the tart to rest for 5 minutes, then flip it over on a plate. Pour off as much excess liquid as possible. Garnish the tart with fresh thyme leaves. 

Together with a green salad this cold tart makes a lovely starter on a hot day. 





We celebrated Bastille Day, 14 July with a few friends and I served this tart as a starter together with our first harvest of haricots verts + a tarragon mayonnaise and filled zucchini flowers. 



The main course consisted of pike quenelles on a bed of caramelized fennel (own production) with a sauce made with crayfish fond, butter, cognac, white wine, a hint of cream and madeira. Served with boiled small new potatoes this dish was a winner.
You find the recipe (in Finnish) for the quenelles here 

The recipe for the crayfish sauce (Nantua sauce) can also be found in the archives (I added just a little bit of heavy cream and some madeira in the end)






My version of "fried green tomatoes"

torstai 22. lokakuuta 2020

  

As we still have plenty of unripe, green tomatoes in the garden I decided to make a batch of fried tomatoes for lunch. I haven't been a great fan of this dish earlier, but now I tried out a somewhat upgraded way of preparing the slices before frying them. And they turned out extremely yummy, I must admit. Ask my husband, if you doubt my words!
 Feel free to use whatever spices you like; I only used salt and pepper  and then served them with a hot sriracha mayo instead. Remember to enjoy the fried tomatoes WARM, that means you should eat them straight out of the pan.
If you haven't seen the movie "Fried Green Tomatoes" (Oscar Award-winning), I urge you to do so. Or read the book that the movie was based on (1987).



Ingredients (light lunch 2-3 persons):

5 medium-sized green tomatoes, thinly sliced

1 dl all-purpose flour

2 teaspoons salt 

2 teaspoons black pepper

2 dl crushed small pretzels/salted crackers/wasabi nuts/salted peanuts

2-3 eggs, beaten

butter/oil for frying




1. Stir together the flour, salt and pepper (and other dry spices that you want to use). Place the crushed pretzels/crackers/nuts in another bowl. Beat the eggs slightly in a third bowl.


2. Melt the butter (or oil) in a large pan over medium heat. Dip each tomato slice first in the beaten egg, then in the flour mixture. Dip the floured tomato slice once more in the egg and then into the crushed pretzels/crackers/nuts.


3. Place the coated tomato slices in the hot pan and fry until golden brown on each side. It takes about 3-5 minutes/side. Add more butter/oil to the pan if necessary. SERVE IMMEDIATELY, THE TOMATOES DON'T TASTE AS DELICIOUS LATER WHEN COLD. 



Note: I coated half the batch in crumbs made of salted peanuts and wasabi nuts and the other half in salted pretzel crumbs. They were both delicious, but as we like spicy I must admit that the wasabi-peanut version was the winning concept, both texture- and tastewise.







Tarte tatin à la tomate

torstai 17. syyskuuta 2020

 

Tomaatit maistuvat parhaiten au naturel, suoraan puskasta. Hieman sormisuolaa halkaistulle tomaatille ja heti suuhun. Nam. Tein kokeilumielessä pari purkkia tomaattimarmeladia chilillä juustoja varten, mutta maku oli liian ketsuppimainen, joten ei jatkoon. Tykkään laittaa tomaatteja paistoksiin ja piirakoihin ja pari viikkoa sitten tein tällaisen paistoksen https://forrecuisine.blogspot.com/2020/09/flan-aux-tomates.html , joka sai paljon kehuja. Päivän ranskalainen tatin saa twistinsä punaisesta balsamicosta, joka antaa tomaateille makeutta ja happoa yhtaikaa. Paistos maistuu parhaalta jäähtyneenä tai kylmänä.

Yhteen piirakkaan tarvitset:

1 rulla voitaikinaa

noin 7-8 isoa kypsää tomaattia

1 iso valkosipulinkynsi

1 rkl sokeria

oliiviöljyä

tuoretta timjamia

4 rkl punaista balsamicoa

suolaa

mustapippuria

1. Halkaise tomaatit leveyssuunnassa kahtia.

2. Kuumenna paistinpannu ja lorauta siihen hieman oliiviöljyä. Paista tomaatteja kuoripuoli alaspäin keskilämmöllä noin 10 minuuttia.

3. Raasta/purista valkosipulia tomaattien päälle, ripottele sokeria ja timjaminlehtiä päälle.

4. Käännä tomaatinpulikkaat ja jatka paistamista ilman kantta 5 minuuttia. Peitä sitten kannella ja jatka vielä paistamista 3-5 minuuttia.

5. Lisää balsamicoa, suolaa, pippuroi ja anna redusoitua ilman kantta parin minuutin ajan.

6. Lämmitä uuni 200 asteeseen.

7. Siirrä varovasti tomaatit (jätä ylimääräinen neste pannuun, siihen voi dipata leipää) uunivuokaan. Laita leikatut pinnat alaspäin. Peitä tomaatit taikinalevyllä ja laita reunat vuoan sisään. Tee reikiä taikinaan haarukalla.

8. Paista noin 20-25 minuuttia. Ota vuoka uunista ja käännä paistos ylösalaisin toiseen vuokaan, niin että tomaattipuoli tulee ylöspäin.

9. Laita paistos uudestaan uuniin noin viideksi minuutiksi, jos haluat kuivemman ja rouskuvamman tatinin. Ripottele sormisuolaa ja mustapippuria päälle. Anna jäähtyä.









Flan aux tomates

tiistai 8. syyskuuta 2020

 

 Keittiöpuutarhamme tomaatit ovat oikein rehottaneet tänä kesänä. Satoa pukkaa koko ajan ja yritämme syödä tomaatteja jossain muodossa joka päivä. Suosikkini on halkaistu tomaatti sormisuolalla ... tomaatin täytyy tietysti olla oikein kypsä. Tämä ranskalaistaustainen resepti (Dijon-sinapista johtuen) kuuluu myös suosikkeihini. Olen käyttänyt valmista gluteenitonta voitaikinaa tähän piiraaseen. Täytteestä löytyy sinappia, crème fraîchea, punasipulia, valkosipulia, tomaatteja ja oliiveja. Tässä tarkempi resepti, ole hyvä.

Yhteen flaniin/piiraaseen tarvitset:

valmis ohut voitaikina

2 rkl dijonsinappia (+1/2 dl crème fraîchea)

noin 6 kpl isoa tomaattia ohuina viipaleina

1 punasipuli ohuina renkaina

1-2 raastettua valkosipulinkynttä

kuivattua Herbes de Provence yrttimaustetta

mustia kiveellisiä oliiveja

hieman oliiviöljyä

sormisuolaa

mustapippuria

Levitä voitaikina uunipellille tai uunivuokaan. Levitä sinappi sekoitettuna crème fraîcheen sen päälle. Voit jättää crème fraîchen pois jos tykkäät kuivemmasta pohjasta. Jaa tomaattiviipaleet ja punasipulirenkaat pohjan päälle. Raasta päälle valkosipulia oman maun mukaan ja yrttimaustetta. Jos olet oliivien ystävä lisää niitäkin. Mielestäni juuri oliivit ovat tämän paistoksen juju. Lorauta päälle hieman oliiviöljyä ja paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Ripottelin sormisuolaa ja mustapippuria paistoksen päälle vasta otettuani sen uunista. Jos paistoksen suolaa ennen uuniin laittamista, voi siitä tulla vetinen ja taikinainen. Anna paistoksen jäähtyä ja leikkaa sopiviksi paloiksi. Maistuu herkulliselta kylmänä.















Karamellisoitu kesäkurpitsapaistos & uunipaahdettu tomaattisalaatti

sunnuntai 2. elokuuta 2020



Ei kyllä uskoisi että kesäkurpitsa on pääraaka-aineena tässä suussa sulavassa piirakassa. Se johtuu varmaan pitkästä 20 minuutin karamellisoinnista sipulin, valkosipulin ja sitruunan kanssa. Kesäkurpitsasta syntyy jotain todella maukasta. Sen jälkeen tämä massa kaadetaan taikinapohjan päälle ja paistetaan uunissa. Piirakka upposi nälkäisiin suihin ennätysajassa viimekertaisella brunssilla. Resepti löytyi Marie Claire: Cuisine et Vins -sivustolta.

Ainekset yhteen piirakkaan:
1 pkt/rulla voitaikinaa
3-4 keskikokoista kesäkurpitsaa
2 sipulia
6 valkosipulinkynttä
1 säilötty suolattu sitruuna (löytyy kaupastakin)
75 g raastettua parmesaania
1 rkl timjamia (käytin aika paljon tuoretta)
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl kermaa
suolaa
mustapippuria

1. Pese ja kuivaa kesäkurpitsat. Leikkaa ne kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit. Hienonna sitruuna niin pieneksi kuin mahdollista. Älä käytä kuorta.

2. Kuumenna öljy paistinpannussa/kasarissa. Anna sipulin ja valkosipulin sulaa siinä ja lisää sitten kesäkurpitsakuutiot, sitruuna, suola ja pippuri. Sekoita 5 minuutin ajan keskilämmöllä, vähennä sitten lämpöä ja anna karamellisoitua noin 20 minuuttia, välillä sekoittaen.

3. Lisää kerma ja parmesaani. Sekoita ja anna kiehua vielä 10 minuuttia kunnes kaikki neste on haihtunut.

4. Lämmitä uuni 210 asteeseen. Vuoraa piirakkavuoka kylmällä taikinalla.

5. Kaada vuokaan kesäkurpitsamassa, lisää timjamia päälle ja paista noin 25 minuuttia. Tarjoile paistosta  kylmänä ... näin se maistuu paremmalta.







Piirakan kanssa samalla vadilla oli tarjolla tomaatti-mozzarellasalaatti. Olin paahtanut ensin tomaatit uunissa ja sitten sekoittanut mukaan mozzarellapalloja ja yrttejä. Ellet jo ole tehnyt uunipaahdettuja tomaatteja niin hopihopi niitä tekemään. Tomaattien makeus saa aivan uuden ulottuvuuden tällä keinolla.

Uunipaahdettu tomaattisalaatti:
750 g cocktailtomaatteja
3 rkl oliiviöljyä
1-2 tl sormisuolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia
250 g minimozzarellapalloja (Lidlin ovat hyviä)
tuoretta basilikaa

1. Lämmitä uuni 125 asteeseen.

2.. Laita tomaatit uunipellille. Lorauta päälle oliiviöljyä ja mausta sormisuolalla, pippurilla ja timjamilla.

3. Paahda tomaatteja uunin keskitasolla runsas tunti.

4. Ota ne uunista ja anna jäähtyä. Siirrä varovasti tomaatit isolle vadille ja laita mukaan mozzarellaa, basilikaa ja timjamia.













Vegaaninen gratiini

torstai 13. helmikuuta 2020



Olen ällikällä löyty, miten vegaaninen ruokavalio voi muuttaa ihmisen. Kun poikani kuukausi sitten kertoi, että hän osallistuu vegaanihaasteeseen, hymyilin itsekseni ja ajattelin että pari päivää, ja se on siinä. Mutta vielä kahden viikon jälkeenkin hän puhkui intoa ja  selitti, että energiaa riittää vaikka muille jakaa ja ettei hän koskaan ole voinut näin hyvin. Lähdin itsekin leikkiin mukaan ja nyt olen todella samaa mieltä: olotila on kevyt, energiasta ei ole puutetta ja pää toimii paremmin. Jos kiinnostuit, niin instagram-maailmasta löytyy (varsinkin amerikkalaisia) vegaanisia tilejä pilvin pimein. Etsi "vegan" tai "plant-based" tägillä.

Tähän gratiiniin laitoin sitä sun tätä, mitä kotoa löytyi sillä hetkellä ja lopputulos oli mitä onnistunein.

Ainekset noin 10-12 annokseen:

noin 1 kg valkokaalia
1/2 myskikurpitsa
3 isoa porkkanaa
1 kesäkurpitsa
1/2 iso kyssäkaali
2 isoa keltasipulia
4 valkosipulinkynttä (enemmänkin voi laittaa)
4 varsisellerin vartta
rypsiöljyä
3 tlk papuja, mitkä tahansa käyvät (käytin voipapuja, kidneypapuja ja valkoisia papuja)
500 g tomaattimurskaa
5 dl-1 litra kasvislientä
2 rkl chimichurri-maustetta (tai muu yrttimauste/monien sekoitus)
1 paketti Murua (2 pakettia ei ole huono idea)
1 rasia ruskeita herkkusieniä
2 purkkia Planti kaurakermaa (mikä tahansa maku käy)
vegaanista juustoraastetta
suolaa
pippuria



Suikaloi kaali ja paista nopeasti rypsiöljyssä. Suolaa. Laita sivuun. Paloittele kasvikset ja paista ne rypsiöljyssä. Lisää kasvisliemi, tomaattimurska, huuhdellut pavut ja valitsemasi mausteet. Hauduta 5-10 minuuttia.
 Paista sillä aikaa paloitellut herkkusienet, suolaa ja pippuroi ne ja lisää kasvisseokseen. Paista Muru kaurajauhis pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita se valmiiseen kasvis-papuseokseen.
 Tarkista maku ja lisää mausteita mielesi mukaan. 




 Laita vuorotellen kaalia ja kasvisseosta vuokiin, kunnes ne ovat täynnä. Kaada kerma päälle. Maustoin vielä viimeiseksi ylimääräisellä chimichurrilla ja mustapippurilla.
Valitsin ison 6 hengen uunivuoan ja 4 pienempää kertakäyttövuokaa pakastamista varten.



Sirottle raastettua juustoa päälle (ei ole pakko) ja gratinoi 200 asteessa 25-30 minuuttia.






Halusin raikkaan ja värikkään lisukkeen gratiinin kumppaniksi ja tietysti valitsin Sweet Marmande tomaatit, joita olin hamstrannut, kun ne olivat tarjouksessa. Maailman parhaat tomaatit! Hieman mustaa sormisuolaa, mustapippuria, sitruunaa ja avokado-öljyä maustajina. Sekä babyfenkolitupsuja omasta viljelmästä.



Vegaaninen punaviini sen sijaan ei oikein pudonnut tällä kertaa, joten en suosittele sitä.


Maaginen tomaattikeitto lisukkeineen

torstai 31. lokakuuta 2019



Tomaattikeitto, kuten kaikki kasviskeitot, maistuu niin paljon paremmalta kun muistat kaksi asiaa. Nimittäin 1) kasvikset paahdetaan ensin uunissa ja 2) valmis keitto jätetään kylmään ainakin yön yli. Näin kaikki ihanat maut ehtivät kehittyä maksimaalisesti ja keittoon tulee syvä umaminen maku. Lisukkeet tuovat hivenen luksusta ja saat mahtavan lounaskeiton aikaiseksi. Paistoin viimeiset kantarellit ja hieman chorizokuutioita ja sekoitin myös voipapuja ja fetajuustoa omaan ja mieheni keittoon. Mieheni muuten totesi, että tämä oli paras tomaattikeitto mitä hän on koskaan syönyt!



Muutama viikko sitten oli korkea aika poimia kaikki vihreät tomaatit talteen. Keittiössä ne pikku hiljaa muuttuivat kauniin punaisiksi ja makukin oli sopivan makea. Näitä pieniä söpöläisiä käytin tietysti nyt tähän syksyiseen keittoon.




Ainekset neljään annokseen:

1 kg tomaatteja
1 punainen paprika
iso pala juuriselleriä
3 keltasipulia
4-5 valkosipulinkynttä
runsaasti tuoretta timjamia
oliiviöljyä
hieman sokeria
noin 5 dl vettä (enemmän jos haluat ohuempaa keittoa)
kasvisliemipulveria/fondia
suolaa
mustapippuria

Lisukkeet:
paistettuja chorizokuutioita
paistettuja pieniä kantarelleja
voipapuja/valkoisia papuja
fetajuustokuutioita yrttiöljyssä

1. Halkaise tomaatit. Leikkaa paprika isoiksi paloiksi, kuorittu juuriselleri paksuiksi viipaleiksi ja kuoritut sipulit lohkoiksi. Siirrä kaikki kasvikset uunipellille valkosipulikynsien ja timjamin kanssa. Suolaa ja lorauta päälle hieman oliiviöljyä. Paahda 175 asteisessa uunissa noin tunnin verran. Avaa luukku ja päästä höyryjä ulos aina välillä.



2. Poista timjaminvarret mutta jätä kuivatut lehdet kasviksien sekaan, kun siirrät ne kattilaan. Aja suht koht sileäksi sauvasekoittimella, lisää pari teelusikallista sokeria, vettä, hieman kasvisliemipulveria tai fondia ja kiehauta. Mausta suolalla ja pippurilla. Käytä chilipippuria, jos haluat keittoosi tulisuutta. Jos mahdollista, niin jätä keitto maustumaan kylmään seuraavaan päivään. Vasta silloin maku on huipussaan ja voit maustaa lisää jos niin haluat.



3. Tarjoile ruokaisia lisukkeita sopassa. Leipäkrutonkeja, valkoisia papuja, paistettuja sieniä, chorizokuutioita, fetaa, yrttejä, yrttiöljyä, parmesaania tai mitä ikinä keksitkään.