Maaginen tomaattikeitto lisukkeineen

torstai 31. lokakuuta 2019



Tomaattikeitto, kuten kaikki kasviskeitot, maistuu niin paljon paremmalta kun muistat kaksi asiaa. Nimittäin 1) kasvikset paahdetaan ensin uunissa ja 2) valmis keitto jätetään kylmään ainakin yön yli. Näin kaikki ihanat maut ehtivät kehittyä maksimaalisesti ja keittoon tulee syvä umaminen maku. Lisukkeet tuovat hivenen luksusta ja saat mahtavan lounaskeiton aikaiseksi. Paistoin viimeiset kantarellit ja hieman chorizokuutioita ja sekoitin myös voipapuja ja fetajuustoa omaan ja mieheni keittoon. Mieheni muuten totesi, että tämä oli paras tomaattikeitto mitä hän on koskaan syönyt!



Muutama viikko sitten oli korkea aika poimia kaikki vihreät tomaatit talteen. Keittiössä ne pikku hiljaa muuttuivat kauniin punaisiksi ja makukin oli sopivan makea. Näitä pieniä söpöläisiä käytin tietysti nyt tähän syksyiseen keittoon.




Ainekset neljään annokseen:

1 kg tomaatteja
1 punainen paprika
iso pala juuriselleriä
3 keltasipulia
4-5 valkosipulinkynttä
runsaasti tuoretta timjamia
oliiviöljyä
hieman sokeria
noin 5 dl vettä (enemmän jos haluat ohuempaa keittoa)
kasvisliemipulveria/fondia
suolaa
mustapippuria

Lisukkeet:
paistettuja chorizokuutioita
paistettuja pieniä kantarelleja
voipapuja/valkoisia papuja
fetajuustokuutioita yrttiöljyssä

1. Halkaise tomaatit. Leikkaa paprika isoiksi paloiksi, kuorittu juuriselleri paksuiksi viipaleiksi ja kuoritut sipulit lohkoiksi. Siirrä kaikki kasvikset uunipellille valkosipulikynsien ja timjamin kanssa. Suolaa ja lorauta päälle hieman oliiviöljyä. Paahda 175 asteisessa uunissa noin tunnin verran. Avaa luukku ja päästä höyryjä ulos aina välillä.



2. Poista timjaminvarret mutta jätä kuivatut lehdet kasviksien sekaan, kun siirrät ne kattilaan. Aja suht koht sileäksi sauvasekoittimella, lisää pari teelusikallista sokeria, vettä, hieman kasvisliemipulveria tai fondia ja kiehauta. Mausta suolalla ja pippurilla. Käytä chilipippuria, jos haluat keittoosi tulisuutta. Jos mahdollista, niin jätä keitto maustumaan kylmään seuraavaan päivään. Vasta silloin maku on huipussaan ja voit maustaa lisää jos niin haluat.



3. Tarjoile ruokaisia lisukkeita sopassa. Leipäkrutonkeja, valkoisia papuja, paistettuja sieniä, chorizokuutioita, fetaa, yrttejä, yrttiöljyä, parmesaania tai mitä ikinä keksitkään.






Jamie's splendid beetroot cake

lauantai 26. lokakuuta 2019




A post in English for a change … simply because today I'm too lazy and too busy to start writing this post in both Swedish and Finnish as I normally do. And the temptation is too big as I have the English recipe right in front of my eyes.
All of Jamie's recipes that I have come upon are easy to make and the result is usually to my liking. Furthermore they often consist of few ingredients and are not very time-consuming. As I was looking for a nice recipe for a beetroot-chocolate cake I stumbled upon this one … it lacks the chocolate but so what … fewer calories, which is ok. Jamie didn't use any icing on his cake but he served a boozy vanilla crème fraîche with it instead. The original recipe can be found here.
I made a delicious icing with goat's cheese, Philadelphia cheese, butter and icing sugar. As you can see this frosting plus some honey-coated nuts and Blomsterströssel from ADD:WISE made the cake look gorgeous. But when it comes to tasting it there is, however, one tiny problem: you simply can't stop eating because this cake is not overly sweet and so fantastically moist and lovely that you want to feel this sumptuous taste in your mouth forever. And this statement comes from somebody who doesn't indulge in cake-eating very often!


Ingredients for Jamie's "surprise pudding":

500 g raw beetroots, preferably organic, scrubbed clean (I used my last ones from the autumn harvest)
2 thumb-sized pieces fresh ginger, finely chopped
3 large free-range eggs, separated
150 ml honey
170 ml olive oil
1 vanilla pod, seeds (I used some vanilla bean extract instead)
2 heaped teaspoons baking powder
100 g polenta
1 orange, zest and juice
1 good pinch salt
1 good pinch allspice
1 good pinch cinnamon
150 g plain flour (I used half spelt/dinkel wheat and half plain wheat)

1. Preheat the oven to 180 degrees C/350 degrees F. Peel your beetroots and coarsely grate them into a bowl. (I used my Kenwood assistant for this). Add the ginger, egg yolks, honey and olive oil in a bowl and add the seeds from the vanilla pod. Whisk together, then add the baking powder, polenta, orange zest and juice, salt, allspice, cinnamon and flour. In a separate bowl beat the egg whites until stiff  and fold them into the beetroot mixture.

2. Get yourself a 25 cm cake tin or cheesecake mould. Rub with butter and dust with a little flour to stop the cake sticking. You could also line it with greaseproof paper to be on the safe side. Pour in the mixture, then bake in the preheated oven for around 35 minutes until spongy. Test whether it's ready by poking a cocktail stick into it - if it's clean when it comes out you know the cake is done. Allow to cool.







 Icing:
125 g goat's cheese/chèvre, without the crust
200 ml icing sugar
50 g soft butter
175 g Philadelphia cheese

Whisk the soft butter and the goat's cheese with an electric mixer until fluffy. Add the icing sugar little by little and whisk until everything is well mixed and fluffy. Add the Philadelphia cheese and whisk until everything is well combined and fluffy. Spread the icing, with the help of a spatula, on top of the cake.





Honey-coated nuts:
150 ml nuts (I used hazel-, wal- and cashewnuts)
2 tablespoons honey

Roast your nuts in a dry pan. When they start turning golden brown pour some honey over them and shake the pan. Pour the nuts onto a baking paper and let them cool.
Add the nuts on top of the icing for a lovely sweet crunch. By no means don't leave them out!

I also added some scented flower sprinkle from ADD:WISE (lavender, cornflower, heather).













Jumalainen piiras + viinivinkki

sunnuntai 20. lokakuuta 2019



Jos olet retkahtanut vuohenjuustoon, niin tässä Sinulle voittajaresepti! Piiras melkein sulaa suuhun. Se sisältää mitä herkullisimman kombon chèvreä, päärynää, rosmariinia ja saksanpähkinöitä. Koska piiras on aika tuhti, se vaatii seurakseen jotain hapokasta. Tarjosin vihersalaattia, jossa isot mustikat olivat pisteenä i:n päällä. Muutama tuore päärynälohko sopii myös mainiosti tarjoiluun. Käytin omia Flemish Beauty päärynöitä, jotka kypsyivät vasta äskettäin. Resepti on Catarina Königin, aka Matfashionistan. Hän oli Ruotsin Masterchef-voittaja vuonna 2016.



 Piirakkataikina:
125 g voita
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä
1/2 dl kurpitsansiemeniä

Täyte:
175 g chèvre-juustoa ilman kuorta
1-2 isoa päärynää ohuina viipaleina
2 rosmariinin oksaa, lehdet silputtuina
1/2 dl saksanpähkinöitä, karkeasti hakattuina

Munamaito:
1 kananmuna
1,5 dl kermaa

suolaa ja mustapippuria
mahdollisesti hunajaa tarjoiluun

1. Kuutioi voi kulhoon.
2. Lisää vehnäjauhot ja nypi sormin muruiseksi massaksi.
3. Lisää kurpitsansiemenet ja jääkylmä vesi ja muotile taikinaksi.
4. Jauhota kädet, jos taikina on hankala käsitellä.
5. Painele taikina piirakkavuokaan ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi.
6. Laita uunin lämmöksi 160 astetta.
7. Pistele pohja haarukalla ja esipaista noin 15 minuuttia.



8. Ota pois uunista ja anna hieman jäähtyä.
9. Korota uunin lämpö 175 asteeseen.
10. Murustele vuohenjuusto jäähtyneen pohjan päälle.
11. Viipaloi päärynät ohuiksi siivuiksi ja laita ne juuston päälle/väliin.
12. Silppua 25-30 tuoretta rosmariinin lehteä ja laita juuston ja päärynöiden päälle.




13. Vatkaa kokoon kananmuna ja kerma ja kaada piiraan päälle. Suolaa ja pippuroi ja viimeistele saksanpähkinöillä. Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia.



14. Ota pois uunista ja anna jäähtyä.
15. Tarjoile piiraan kanssa vihersalaattia, jossa on hapokas kastike (oliiviöljyä, balsamicoa ja hieman puristettua sitruunaa).



Italialainen punaviini Masca Del Tacco Lu Rappaio Primitivo Di Manduria 2016  on täyteläinen, keskitanniininen, mausteinen, luumuinen ja boysenmarjainen. Viini sisältää 14 g sokeria/litra, eli aika paljon. Pidimme erityisesti viinin pehmeästä ja miellyttävästä mausta ja hienosta jälkimausta. Viiniä suositellaan voimakkaille ja mausteisille ruoille, mutta myös seurusteluviiniksi. Se oli kuin luotu tälle juustopiiraalle. Älä kuitenkaan yhdistää tätä viiniä kevyisiin ruokiin. Hinta ja laatu kohtaavat tässä. 15 euroa.




Thaimaalainen sieniherkku

tiistai 15. lokakuuta 2019


Thaimaalainen Laab tehdään tavallisesti porsaan lihasta, mutta koska metsämme on sieniä täynnä, niin liha sai väistyä sekasienien tieltä. Terveellinen sormiruoka parhaasta päästä. Sitä voi tarjota salaattilehdiltä tai vaikka paahtoleivän päällä. www.veckansmiddag.com oli inspiraationa tällä kertaa.

Ainekset:
1 litra sekasieniä (käytin kantarelleja, herkkutatteja ja mustia torvisieniä)
1 tl vihannesfondia + 2 rkl vettä
2 rkl kalakastiketta
3 rkl limemehua
1 tl sokeria
1 rkl srirachakastiketta (tai enemmän riippuen omista makumieltymyksistä)
1 purjosipuli
2 punasipulia
1 dl tuoretta thaibasilikaa, hienonnettua (tavallinen basilikakin käy)
1 dl tuoretta korianteria, hienonnettua
1 rkl paahdettua riisipulveria (katso alhaalla)
salaatinlehtiä
mahdollisesti limeä tarjoiluun



Riisipulveria voi ostaa aasialaisista kaupoista, mutta teet sitä nopeasti kotikonsteinkin. Paahda jasminriisiä kuivalla paistinpannulla matalalla lämmöllä kunnes riisi saa hieman väriä. Siihen menee 7-10 minuuttia. Ole varovainen ettei riisi pala. Murskaa paahdettu riisi huhmareessa. Riisi ei ainoastaan tuo makua, vaan toimii myös sakeuttamisaineena. Säilytä riisipulveri ilmatiiviissä purkissa.



1. Puhdista sienet ja pilko ne karkeasti. Laita sienet, fondi ja vesi paistinpannuun ja hauduta matalalla lämmöllä noin 10 minuuttia. Anna nesteen imeytyä kokonaan sieniin.

2. Laita sienet kulhoon ja kaada päälle kalakastiketta, limemehua ja srirachakastiketta.

3. Lisää hienonnettua punasipulia, purjosipulia, thaibasilikaa ja korianteria. Sekoita. Sirottele päälle riisipulveria ja sekoita kunnolla. Anna levätä tunnin verran ennen kuin maustat lisää.

4. Tarjoile sieniherkku salaatinlehdistä. Sirottele vielä hieman riisipulveria päälle ennen tarjoilua.