Nopeat sämpylät vaikka Isälle (G)

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Kaapista löytyi avaamaton tumma Teff -täysjyväjauhopaketti. Minulla ei ollut aavistustkaan miksi ja milloin olin sen ostanut, mutta parasta ennen päivämäärä oli umpeutumassa, joten otin google-ystävän avuksi reseptihaussa. Löysin tämän helpon ja hyvältä kuulostavan ohjeen ja ryhdyin hommiin.

Ohjeessa käytetään teff- ja kookosjauhoja, mutta minun oli pakko tehdä pieniä muutoksia, koska kookosjauhoja ei nyt löytynyt kaapista. Muutokseni ohjeeseen löytyvät, kuten yleensä, sulkujen sisällä. Sämpylöistä tulee aika littanoita, teeleivän kaltaisia ja ne ovat erittäin maistuvia hieman lämpiminä.  Halkaise kahtia ja sivele voilla. Namia! Niiden terveellisyys tuntuu sekä suussa että vatsassa! Jos syöt niitä myöhemmin tai vaikka seuraavana päivänä, suosittelen paahtamista ensin.

Teff on afrikkalainen viljakasvi, jota viljellään eniten Etiopiassa. Teff on ravintoarvoltaan erinomainen ja se sisältää paljon rautaa, kalsiumia ja magneesiumia. Se on myös kuitu-, proteiini- ja antioksidanttirikas. Sen lisäksi se on gluteeniton ja sitä voidaan käyttää sekä leivonnassa että ruoanlaitossa. Muun muuassa täältä voit lukea lisää Teffjauhoista

https://ekoloinen.blogspot.com/2012/12/teff-jauho-mita-se-on-ja-mita-siita-voi.html

Tämän postauksen lopusta löydät isänpäiväbrunssille munaruokaehdotuksia. Laitoin myös linkin vuoden 2018 Isänpäiväpostaukseen, jossa muutama menuehdotus. Jos etsit jotain muuta ohjetta, kannattaa etsiä aakkosellisesta sivupalkista tunnisteiden alta. Esimerkiksi alkuruoka, liha, kala, vege, jälkiruoka.




Teff-leivät (12-14 kpl):

4 kananmunaa
50 g voita
4 dl teffjauhoja (käytin 5 dl)
4 dl kookosjauhoja (käytin 1 dl riisi- ja 2 dl mantelijauhoja)
2 rkl psylliumkuorijauhetta/fiberhuskia
3 tl leivontajauhetta
3 rkl chiansiemeniä
3 rkl pellavansiemeniä
1/2 dl auringonkukan siemeniä, säästä vähän koristeluun
1-2 tl suolaa (laitoin 2)
noin 7-10 dl vettä (tarvitsin ainoastaan 5 dl vettä), kaada vähän kerralla ja sekoita kunnes taikinasta tulee sopivan paksua

1. Laita uunin lämmöksi 200 astetta.
2. Vatkaa munat kuohkeiksi, sulata voi.
3. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Sekoita munien ja voin kanssa hyvin.
4. Lisää vettä vähän kerralla, kunnes taikinan koostumus tuntuu hyvältä. (Omasta taikinastani tuli niin löysä että lusikoin sen pellille.) Jätä turpoamaan viideksi minuutiksi.
5. Muotoile sämpylöiksi (paista noin 18-20 minuuttia) tai minipatongeiksi (paista ainakin 25 minuuttia).







Apua Isänpäiväsuunnitteluun:







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti