Tonnikalamunakas anjovisvoilla à la Escoffier

sunnuntai 3. toukokuuta 2020




Auguste Escoffier (1846-1935) oli arvostettu keittokirjailija ja nykyaikaisen gourmet-keittiön uranuurtaja. Häntä nimitetään edelleen "kokkien kuninkaaksi" ja "kuninkaiden kokiksi". Tonnikalamunakasohje anjovisvoilla on todella helppo tehdä ja maistuu taivaalliselta, kun antaa anjovisvoin sulaa lämpimän munakkaan päällä. Hyvää, halpaa, nopeatekoista ja kuitenkin Michelinin tähtilaatua.

Munakas:
8 kananmunaa
1 tlk tonnikalaa oliiviöljyssä (huom: myös öljy käytetään)
suolaa
valkopippuria

Anjovisvoi:
50 g voita
4 anjovisfileetä (käytin 8 kpl)
1 rkl silputtua ruohosipulia (käytin 2 rkl)

1. Sekoita haarukalla keskenään munat, tonnikala öljyineen ja mausteet.

2. Sekoita pehmitetty voi ja hiennonnetut anjovikset keskenään. Lisää joukkoon ruohosipuli. Laita maustevoi kylmään munakkaan paistamisen ajaksi.

3. Paista munakas niin että se pysyy melko paksuna ja on vielä sisältä kostean kuohkeaa. Leikkaa paloiksi ja laita nokare anjovisvoita jokaisen palan päälle.

Bon appétit! 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti