Sisiliainen helppo chilitahna "La Bomba"

perjantai 20. marraskuuta 2020



Leudon sään ansiosta kasvihuoneemme chilit voivat vieläkin hyvin. Jokunen kuukausi sitten katselin You tubessa videopätkää, jossa sisilialainen chiliviljelijä valmisti tätä erinomaista chilitahnaa myyntiin. Se vaikutti houkuttelevan helpolta, koska chilinsiemeniä ei ollut pakko poistaa. Kokeilin heti ja lopputulos oli ihanan väkevä, juuri sellainen kuin olin kuvitellutkin. Käytin pelkästään keltaisia väkeviä chilejä ensimmäiseen satsiin. Olen käyttänyt tahnaa kastikkeissa, piirakoissa, risotossa ja padoissa, joissa olisin normaalisti  käyttänyt tuoretta chiliä. Koska tahna on aika väkevää, sitä ei tarvitse laittaa paljon. 
Annoin pojalleni purkillisen ja käskin "chiliasiantuntijan" kokeilla ja antaa palautetta. Hän oli sitä mieltä että tahna on aivan loistava, se antaa juuri sopivaa tasaista ja pehmeää poltetta. Hän tilasi lisää purkkeja, joten tein toisen satsin: nyt sekoitin keltaisia ja punaisia chilejä. Tästä tuli hivenen verran tulisempaa kuin ensimmäisellä kerralla, mutta kyllä se meille sopii. Se on tosi riittoisaa, kun sitä ei kerralla tarvita paljon.
Muista kuitenkin, että chililajikkeista  riippuen tahnasta voi tulla tosi hottia kun siemenet jätetään siihen.

Edit: sain juuri äsken tietää että tämä chilipasta kulkee nimellä "La Bomba" ... ymmärrän täysin miksi!




Ainekset chilitahnaan:
1 kg chiliä siemenineen
300 g suolaa
noin 3 dl oliiviöljyä

1. Poista kannat chileistä. Laita kokonaiset chilit monitoimikoneeseen/blenderiin ja aja silpuksi.
2. Sekoita silppuun suolaa ja oliiviöljyä käsin, vähän kerrallaan. Sekoita kunnolla.
3. Anna seoksen levätä 2 päivää ja sekoita sitä  silloin tällöin.
4. Kahden päivän jälkeen: lisää vielä hieman öljyä kunnes olet tyytyväinen koostumukseen. Siirrä steriloituihin purkkeihin, peitä tahna oliiviöljyllä ja laita kannet kiinni. Säilytä kylmässä. Pitäisi säilyä vuoden verran jääkaapissa.

P.S. Tein ainoastaan kolmasosan ohjeen määrästä ja siitä tuli 3 pientä purkkia. Jos teet joululahjaksi suosittelen käyttämään punaisia chilejä, niin saat tahnaan kivan jouluisan värin.





 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti