Maalaisbistron parhaat sieniruoat

perjantai 28. syyskuuta 2018



Yllätyin itse kun totesin miten ahkerasti olen laittanut sienireseptejä blogiini kuluneen kahden vuoden aikana. Koska sieniä löytyy roppakaupalla tänä vuonna, keräsin tänne linkkejä hyviksi koetuista sieniruoista. Ja nyt näyttää siltä että sienisato sen kun jatkuu. Toivottavasti sinullakin on tiedossa mielenkiintoisia sieniretkiä ihanassa luonnossa. Samalla tulee nautituksi liikunnasta ja raikkaasta ilmasta. Alkuun laitan kuitenkin todella nopean ja helpon sienipiiraan reseptin. Käytin, kuten niin usein, Lidlin valmista puff pastrya, joka kuuluu jääkaappini perustuotteisiin tällä hetkellä.

Piiras sienillä ja yrttiöljyllä:

1 rulla puff pastrya

10 pientä luumutomaattia, halkaistuina
3 salottisipulia renkaina
2 isoa valkosipulin kynttä, hienonnettuina
rypsiöljyä
tuoretta timjamia
hieman sokeria
suolaa
mustapippuria

Paista kaikki ainekset rypsiöljyssä pari minuuttia.

Viipaloi 3-4 isoa herkkutattia. Paista ne voi-öljysekoituksessa pari-kolme minuuttia kunnes ne saavat hieman väriä. Suolaa ja pippuroi. Käytin Maldonin savusormisuolaa.  

Rullaa voitaikina leivinpaperille ja peitä se sipuli-tomaattisekoituksella ja sitten sienillä. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.


Tein yrttiöljyn tuoreesta rakuunasta, timjamista, persiljasta ja ekologisesta kylmäpuristetusta rypsiöljystä. Laitoin yrtit ja sormisuolaa huhmareeseen ja työstin niitä lisäämällä öljyä vähitellen kunnes sain paksuhkon yrttiöljyn. Sillä sivelin piirakkaa otettuani sen uunista. Superherkullista!



Seuraavista linkeistä löytyy  sienireseptejä sienipateesta kanipataan. Toivottavasti löytyy jotain mielenkiintoista omille makunystyrillesi. Vastaan mielelläni kysymyksiin, jos resepteissä vaikka on jotain epäselvyyksiä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti