Kesäkurpitsatacot + muuta hyvää kesäkurpitsasta

sunnuntai 19. elokuuta 2018



Kun elää keskellä kesäkurpitsamerta … silloin kekseliäisyydestä on hyötyä varsinkin, kun syö kesäkurpitsaa päivästä toiseen. Isoimmat järkäleet pilkon koiran puuron joukkoon, kauniimmista tulee hasselbackan kesäkurpitsaa, loput siivutan vihannesgratiiniksi tai thailasagneen. Kun on kiire leikkaan pitkulaisia siivuja, jotka menevät ensin grilliin ja sen jälkeen pyörähtävät yrttiöljyssä. Toinen nopea valmistustapa on leikata kuutioita jotka paistetaan voiöljyseoksessa ja maustetaan kaiken maailman mausteilla. Oikein pienistä nuorista yksilöistä teen ohuita siivuja salaatin joukkoon. Laitan linkit muutamiin kesäkurpitsareseptiin postauksen loppuun.

Seuraava tacosresepti osui silmiini K-kaupan ruokalehdestä ja se oli niin kaunis ja helppo että oli pakko testata. Ja tuloksena uusi kesäkurpitsasuosikki! Täytteeksi voi laittaa pelkkiä vihanneksia tai ruoantähteitä. Minulla oli sopivasti kaapissa tähteeksi jäänyttä grillattua naudan kuvetta, avokadoa, grillattua bataattia ja chilimajoa.

Ainekset, joista tulee 4-6 annosta:
500 g kesäkurpitsaa (käytin keltaista ja vihreää)
1/2 tl suolaa
1 iso kananmuna
1 dl parmesaania raastettuna
1/2 dl (gluteenittomia) korppujauhoja
1/2 dl hienonnettua korianteria tai persiljaa
1/2 tl mustapippuria
1 tl jauhettua kurkumaa (oma lisäykseni)

1. Raasta pesty kesäkurpitsa karkeaksi. Nosta raaste siivilään ja ripottele sekaan suola. Jätä valumaan 10 minuutiksi. Puristele kesäkurpitsaraaste mahdollisimman kuivaksi ja kumoa kulhoon.

2. Lisää raasteen sekaan muna, parmesaani, korppujauhot, hienonnetut yrtit, mustapippuri ja kurkuma. Sekoita tasaiseksi massaksi ja muotoile leivinpaperille uunipellille 10 ohutta lettua. Tarvitset 2 uunipeltiä.

3. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes letut ovat saanet pintaansa hieman kaunista paistoväriä.

4. Täytä millä haluat ja taita kokoon. Niin hyvää ja kaunista. Kannattaa käyttää haarukkaa ja veistä syödessä näitä tacoja.


















+






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti