Tian - ranskalainen vihannesgratiini

sunnuntai 12. elokuuta 2018



Ajankohtaisen kesäkurpitsatalkoot-teemaan alle menevä resepti. Siihen saa upotettua muutaman kesäkurpitsan ja lisäksi sipulia, valkosipulia, tomaatteja ja munakoisoa. Paprikaakin voi laittaa jos haluaa. Ja tietysti paljon yrttejä antamaan lisämakua. Tian on oikeastaan keraamisen uunivuoan nimi; se on soikea vuoka, jonka reunat kaartuvat hieman ulospäin. Ruoka on nimetty vuoan mukaan ja tämä on provencelainen versio tianista. Kuvassa on tavallinen uunivuoka, koska en omista tianvuokaa. Tarjoile gratiini vegetaarisena pääruokana hyvän leivän kera tai lisukkeena. Itse tykkään syödä sitä kylmänä, mieluummin vasta seuraavana päivänä, koska yrttiset vivahteet ovat silloin parhaimmillaan.

Ainekset:
4 isoa tomaattia
1 keskikokoinen vihreä kesäkurpitsa
1 keskikokoinen keltainen kesäkurpitsa
1 munakoiso
2 isoa keltasipulia
4-6 isoa valkosipulin kynttä
4 laakerinlehteä
tuoreita tai kuivattuja yrttejä kuten: timjamia, rosmariinia, persiljaa, basilikaa
noin 4 rkl oliiviöljyä
1 rkl karkeaa suolaa
suolaa
mustapippuria



1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Pese ja siivuta munakoiso aika ohuisiin viipaleisiin ja siirrä ne siivilään. Ripottele päälle karkeaa suolaa ja jätä lepäämään noin 20 minuutiksi. Leikkaa sillä aikaa loput vihannekset samankokoisiksi siivuiksi. Suolaa siivut kevyesti. Huuhtele munakoisoviipaleet kylmän veden alla ja kuivaa ne. Sivele pinnat oliiviöljyllä.

2. Hankaa uunivuoka puolikkaalla valkosipulin kynnellä ja leikkaa loput kynnet ohuiksi siivuiksi. Laita ne ja hieman oliiviöljyä vuoan pohjalle tai vihannesviipaleiden väliin. Tee mahdollisimman tiiviitä vihannesrivejä vuokaan.

3. Lorauta päälle hieman oliiviöljyä ja hienonnetut yrtit. Upota laakerinlehdet gratiiniin. Suolaa (vihannekset tarvitsevat runsaasti suolaa) ja pippuroi. Siirrä vuoka uuniin ja paista noin tunnin verran, kunnes vihannesviipaleet ovat kunnolla pehmenneet...ei mitään al denteä tällä kertaa. 

4. Yritä kaataa pois niin paljon muodostunutta nestettä (vihanneksista lähtee aika paljon) kuin mahdollista ennen tarjolle viemistä. Tarjoile tian lämpimänä tai kylmänä ja koristele vaikka basilikalla tai persiljalla.













Blogin arkistosta löytyy lisää varteenotettavia kesäkurpitsareseptejä:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti