ANKKA - HELPPO JA HERKULLINEN

keskiviikko 14. syyskuuta 2016


Ankka kuuluu Maalaisbistron kestosuosikkeihin. Helppo laittaa, onnistuu aina ja löytyy usein tarjouksesta: pakastettuna tai tuoreena. Kätevä ruokalaji esimerkiksi silloin, kun sinulla on liha-arkoja vieraita samaan aikaan kuin lihaan hullaantuneita. Sopii kaikille! 

Teen suurin piirtein näin saadakseni täydellisiä ankanrintoja:
Viillä ankanrintaan rasvapuolelle kevyesti ristikkäiset viillot(yksi rinta riittää kahdelle). Mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripottele paistinpannulle hieman suolaa ja laita ankanrinnat rasvapuoli alaspäin kylmälle pannulle. Nosta lämpöä. Kun rasva alkaa sulaa kaada osa siitä kulhoon ja säästä.(Siinä voi paistaa perunoita esimerkiksi.) Paista rasvapuoli rapeaksi, käännä rintapalat ja paista vielä hetki.
Kypsennä vielä 180-asteisessa uunissa kunnes lihamittari näyttää 56 astetta(rosee). Anna rintojen levätä foliossa kymmenen minuuttia ennen viipaleiksi leikkaamista.(Kuvan siivut ovat hiukan liian paksuja; kannattaa leikata ohuemmat)


Tavallisesti teen nopean punaviinikastikkeen näin: foliopaketista linnun mehut, hienoksi silputtua salottisipulia, raastettua valkosipulia, tuoretta/kuivattua timjamia ja loraus punaviiniä keitetään kokoon. Lisää Maizenaa jos haluat paksumman kastikkeen. Ja tietysti suolaa ja pippuria maun mukaan.
Jos sinulla on aikaa teet tietysti oikeanoppisen punaviinikastikkeen ...

Pavut jossain muodossa sopivat lisukkeeksi. Keitä muutama minuutti. Sulata hiukan voita pannulla, lisää silputtua sipulia, valkosipulia, ehkä paistettuja kantarelleja ja pavut ja sekoita. Valmista!

Mielettömän ihana lisuke on seuraava PALSTERNAKKASEKOITUS:
n. 600 g palsternakkaa
2 rkl hunajaa
50 g voita
1 dl kanalientä
ripaus suolaa
1/2 tl kokonaisia roseepippureita
1/2 tl kokonaisia mustapippureita
1/2 tl korianterinsiemeniä

Kuori palsternakat ja leikkaa ne pitkittäin neljään osaan. Leikkaa kova keskiosa pois ja pilko jäljelle jääneet osat isohkoiksi lohkoiksi. Sulata voi pannulla ja lisää palsternakat. Kuullota niitä hetki, jotta ne saavat vähän väriä. Lisää hunaja sekä kanaliemi ja hauduta kypsäksi. Jauha mausteet morttelissa hienoksi(käytin 1 tlk jokaista maustetta) ja mausta palsternakat. Jos kanaliemen määrä ei riitä lisää hieman vettä. Tosi nam!
Tähän annokseen olen lisännyt chilimaustetun sokerittoman omenasoseeni. Täydellinen makukombo ankan kanssa vaikkakin kuva väittää muuta!
Bordeaux viini sopii tämän ankan kanssa.

Ankka on todella monikäyttöinen. Aasialaiset mausteet sopivat erinomaisesti... tarvitaan vain hiukan uskallusta niin hyvin menee. Viimeksi käytin za'ataria(itämainen maustesekoitus) ja hyvää tuli. Jos on chili-fani niin suosittelen käyttämään sitä...ankkakin tykkää siitä. Laitetaan joskus toiste kokonaista ankkaa aasialaisittain...kuola melkein valuu kun ajattelen sitä...




Mukavaa päivänjatkoa t. assistentti ja kokki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti