Shredded beef, eli revitty liha + viinivinkki

torstai 11. heinäkuuta 2019



Tämä ruoka sai alkunsa, kun löysin melkein kaksi vuotta vanhan naudan etuselän pakastimestani. Viikko oli ollut kolea ja siksi päätin tehdä viikonlopuksi hyvin maustettua revittyä lihaa tästä kilon painoisesta klimpistä. Siis paljon mausteita, appelsiinimehua ja hirvifondia (pakkasesta sekin), jotta lopputuloksesta tulisi ihanan supermurea liha, joka olisi täynnä erilaisia makuja. En todellakaan pettynyt! Perunamuusi imee hyvän kastikkeen, tacot tai tortillat taas tekevät ruoasta enemmän meksikolainen. Päätin kuitenkin tarjota grillattuja kaalilohkoja, tomaattisalsaa, salviarucolapestoa ja hyvää hapanjuurileipää tällä kertaa.

Ainekset:
noin kilon painoinen naudan etuselkä, brisket (tai muu sopiva naudanliha)

Maustesekoitus lihalle:
1 1/2 rkl chipotlepulveria/savustettua paprikapulveria(pimentón) + cayennepippuria
1 rkl paprikapulveria
1 rkl kuivattua oreganoa
2 tl 4spice maustesekoitusta (korianteri, kardemumma, inkivääri, muskotti) tai oma maustesekoitus
1 tl korianteripulveria
2 tl sipulipulveria tai valkosipulipulveria
1-2 tl suolaa
mustapippuria

Sekoita kaikki mausteet ja hiero 4-5 teelusikallista sekoitusta lihaan.

Kastike:
1-2 rkl oliiviöljyä
5 valkosipulin kynttä, hienonnettuja
1 sipuli, pilkottu
noin 1,8 dl appelsiinimehua
2 rkl limemehua
1 tölkki (400g) murskattuja tomaatteja
noin 5 dl lihalientä (käytin hirvifondia pakkasesta)
vettä
suolaa
pippuria

1. Kuumenna oliiviöljy paksupohjaisessa padassa. Lisää liha ja ruskista se joka puolelta. Nosta pois ja anna lihan levätä hetki.


2. Vähennä lieden lämpö mediumiin. Lisää öljyä, jos pata näyttää kuivalta. Ruskista sipulia ja valkosipulia muutama minuutti, kunnes ne ovat pehmeitä.

3. Lisää appelsiini- ja limemehu ja kaavi pohjaa niin että sipulit sekoittuvat mehuun. Laita liha takaisin pataan ja  myös jäljellä oleva maustesekoitus, tomaatit, liemi ja hieman vettä. Lihan pitää olla melkein kastikkeen peitossa.

4. Laita kansi päälle ja odota kunnes kastike kiehahtaa ja vähennä silloin lämpöä, niin että kastike porisee. Keitä kaksi tuntia kansi päällä ja sitten 30 minuuttia ilman kantta kunnes liha on todella mureaa. Lihanpalasta riippuen keittoaika voi vaihdella: keitä mieluummin liikaa kuin liian vähän. Revi sitten kahden haarukan avulla liha rikki. Jos käytät slow cookeria aikaa menee noin 6-8 tuntia matalalla lämmöllä.

5. Anna kastikkeen kiehua kokoon ilman kantta 20-30 minuuttia kunnes se mielestäsi on sopivan paksua. Tarkista maku ja lisää suolaa ja muita mausteita tarpeen mukaan.

6. Sekoita revitty liha osaan kastiketta. Tarjoile ylijäänyt kastike erikseen (tai pakasta se).












Ruokajuomana oli tämä mielenkiintoinen australialainen punaviini Johnny Q. Rypäle on Tempranillo, mikä on aika harvinainen rypäle Australiassa. Tempranillo on kuitenkin yksi suosikkirypäleistäni. Tuoksussa pystyimme aistimaan kirsikoita ja muita tummia marjoja sekä paahdettuja mausteita. Hyvin miellyttävä täyteläinen maku, jossa marjat ja mausteet olivat etusijalla. Hinta on 13 euroa ja viini sopii erinomaisesti maustettujen liharuokien kanssa sekä grilliruokien allround-viiniksi. Se on myös kovien juustojen hyvä kaveri.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti