Punaviinipruuvi Blomuksen merkeissä

sunnuntai 11. lokakuuta 2020



Yritämme pitää sosiaalisia kontakteja yllä, mahdollisuuksien mukaan, näinä pandemian aikoina. Ei isoja kutsuja, mutta pienimuotoinen illallinen tai viinipruuvi oireettomien ystävien kanssa silloin tällöin. Isäntäväki saa myös mielekästä tekemistä perehtyessään tastingviineihin ja valmistellessaan syötävää. Maalaisbistron viimeisin viinipruuvi oli tämän näköinen.




Testiin pääsi 3 punaviiniä ennen päivällistä ja ruokailun aikana maistoimme vielä neljättä viiniä ( italialainen Il Falcone).

1. Amarone della Valpolicella 2010, Antiche Terre Venete, noin 30 euroa

2. Roda II, Reserva 1998, Rioja, noin 60 euroa

3. Vinhas do Ocidente 2019, Portugali, 9 euroa


1. Amaronea luokiteltiin seuraavanlaisesti: mausteinen, maukas ja tyylikäs. Runsas tuoksu jossa aistittavissa tummia kirsikoita, suklaata ja mausteita. Mausta löytyi vivahteita tammesta, tummista kirsikoista ja rusinoista. Pieni makeus, miellyttävä pitkä jälkimaku. Pruuvin paras viini melkein kaikkien mielestä. 

2. Roda-viinin rypäleet ovat tempranillo, garnacha ja graciano. Viini tehdään ainoastaan  vanhojen 35-100 vuotiaiden köynnösten rypäleistä.Tämä viini on kuulunut suosikkeihini, mutta tällä kertaa se oli aika mitäänsanomaton. Olisikohan se vanhentunut liikaa tai väärällä tavalla? Muut maistajat olivat myös yllättyneitä siitä, että tämä oli illan kallein viini. Näinkin voi käydä! 


3. Portugalilainen viini oli keskitäyteläinen (aika täyteläinen). Vivahteita tummista kirsikoista, mustaherukoista, luumuista, kaakaosta, vaniljasta. Mausteinen ja keskitaniininen. Sai korkeat pisteet kaikilta. Kannattaa testata!

4. Il Falcone Riserva 2012, Castel del Monte oli oikein miellyttävä tuttavuus. Täyteläinen ja mausteinen. Vivahteita luumusta ja vaniljasta. Erinomainen tarjoamani lampaan fileen ja tomaatti-sienirisoton kanssa. Hinta noin 25 euroa.
 


Mieheni kaatoi viinit karahveihin, koska kyseessä oli blind tasting. Karahvi, joka näkyy kuvassa kuuluu Blomuksen valikoimaan. Muut karahvit jäivät kuvaamatta. Olen hehkuttanut tätä dekantointikarahvia (Blomus wine decanter Alpha with aerator) aikaisemmin tässä postauksessa. Viini kaadetaan sihtiosan kauniin lasikukkasen läpi. Matkalla viini saa sopivasti ilmaa ja karahvin iso pyöreä alaosa antaa viinin hengittää kunnolla. Sihtiosan voi irrottaa pesua varten. Pohjassa on varsin kätevä kolo, joka auttaa saamaan tukevan otteen karahvista kun kaataa viiniä laseihin. Paras kokemani dekantointikarahvi! 







Koska tämä on kaupallinen yhteistyö Textilkompanin (www.textilkompani.fi) kanssa, haluan nostaa esille pari muuta Blomuksen tuotteita. Ruostumatonta terästä oleva elegantti leipäkori sopii vaikka juhlapöydän kattaukseen. Kangasosan voi pestä ja koria voi myös käyttää ilman kangasosaa; esimerkiksi hedelmille.
 


Torkkupeite Nea, johon olen käpertynyt, antaa pientä ylellisyyden tunnetta lukuhetkeen. Näkyykö miten ihanalta se tuntuu? Se on myös aika reilun kokoinen: 130 x 180 cm, joten tilaa on vaikka kahdelle kyyhkyläiselle. Peite löytyy neljässä eri värissä, toinen puoli on aina luonnonvalkoinen. Materiaali on 50 % puuvillaa, 50 % akryylia ja pinta tuntuu miellyttävän silkkiseltä.






Blomuksen tuoteryhmään kuuluu myös yksinkertaisen tyylikkäitä lyhtyjä kuten tämä Calma. Siinä on harmahtava betonialusta ja kirkas lasikupu.


Blomuksen vihertävä Ovalo lasimaljakko on kuvassa villiviinin peitossa. Kätevän kokoinen mille tahansa kukkaviritelmälle.

Saksalaisen Blomuksen jälleenmyyjät Suomessa löydät tämän linkin takana




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti