Aasialainen lohinuudelibowl

perjantai 7. joulukuuta 2018



Kulhollinen riisinuudeleita, lohta ja nopeaa aasialaistyylistä kastiketta lämmittää kehon ja mielen tehokkaasti. Haaveilen tämän tyyppisistä ruoista varsinkin kylmillä keleillä. Hapanimelää, väkevää ja lämmintä. Rakastan aasialaisia makuja, mikä ei varmaan tule yllätyksenä kenelläkään blogiani seuranneelle. Tämän koukuttavan kulhon valmistukseen ei myöskään mene hirveästi aikaa.

Noin 4 annosta:
600 g nahatonta lohifilettä
suolaa
öljyä


Kastike:
1,5 dl teriyakikastiketta (pullosta)
1,5 dl sweet chilikastiketta
1,5 rkl raastettua inkivääriä
3 isoa raastettua valkosipulin kynttä
pilkottua korianteria
1-2 kpl tuoreita punaisia chilejä, hienonnettuja
1-2 limen mehu
hieman aasialaista fondia + 1-2 dl vettä (jos haluat löysähkön kastikkeen)

(riisi)nuudeleita

1. Lorauta hieman öljyä uunivuoan pohjalle, suolaa lohi ja siirrä se vuokaan. Paahda 175 asteisessa uunissa 15 minuuttia.

2. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset.

3. Ota lohi uunista ja kaada kastike sen päälle. Laita vuoka uudestaan uuniin noin viideksi minuutiksi.



Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaisesti. Rakenna annos näin: nuudeleita kulhon pohjalle, sitten muutama pala lohta ja joku keitetty vihannes ja viimeiseksi kastike. Kalan syöminen puikoilla voi olla haasteellista … käytin itse haarukkaa ja lusikkaa kuvaa uhmaten.





Blogista löytyy toinen kulhoruoka, joka sisältää härkistä, riisiä ja kasviksia.


Mukavaa viikonloppua ja hauhau rakkaalta assariltani, jonka uimakausi jatkuu kunnes meri jäätyy!

6 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä! Pitää pistää resepti muistiin, aasialainen ruoka maistuu nimittäin tässäkin taloudessa ^_^

    ♥: Linda / Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatan että maistuu jos ölet mieltynyt aasialaiseen makumaailmaan!

      Poista
  2. Oi, näyttää herkulliselta! :)

    Nora / https://yummycado.com

    VastaaPoista