Lehtikaalitimbaalit, uunipaahdetut tomaatit & sinappikani

keskiviikko 19. joulukuuta 2018


Terveellinen lehtikaali taipuu moneen. Ruotsissa on tapana syödä lehtikaaliruokia jouluna ja pikku hiljaa me suomalaisetkin olemme uskaltaneet valmistaa muuta kuin lehtikaalisipsejä tästä kauniin värisestä kaalista. Nämä superhelpot timbaalit ovat hyvä lisuke kala-, lintu- tai liharuoalle tai kasvisruokana makeiden uunitomaattien siivittämänä. Tarjoilin timbaalit ja uunitomaatit sinappikanin lisukkeina taannoisella naisdinnerillä. Nappivalinta.

Lehtikaalitimbaalit (Allt om Mat):
250 g lehtikaalia, tuoretta tai pilkottua pakastettua (käytin  puoliksi lehtikaalia ja puoliksi parsakaalia - niin varsia kuin kukintoja)
200 g parmesaania
4 kananmunaa
3 dl kermaviiliä
0,5 tl suolaa (käytin enemmän, oman maun mukaan)
mustapippuria
8 annosvuokaa x 1 dl  ja muovikelmua (käytin isoa muffinsivuokaa ja taikina riitti 12 koloon)

1. Lämmitä uuni 175 asteiseksi. (Minä tyydyin 150 asteeseen.)
Esikypsennä tuore lehtikaali suolatussa, kiehuvassa vedessä 3-4 minuuttia. Purista vesi pois ja pilko kaali krouvisti. Sulata ja purista neste pakastetusta lehtikaalista.
2. Raasta parmesaanijuusto karkeaksi. Sekoita munat ja kermaviili ja lisää parmesaaniraaste, suola ja pippuri. Tarkista maku. Vuoraa annosvuoat kelmulla. Annostele lehtikaali vuokiin ja täytä ne munaseoksella. Sekoita varovasti teelusikan varrella, jotta lehtikaali sekoittuu tasaiseksi. (Sekoitin valmiiksi lehti- ja parsakaalin munaseokseen ennen vuokiin kaatamista.)
3. Aseta timbaalit syvälle uunipellille, laita pelti uunin keskiosaan ja täytä se kuumalla vedellä. Paista noin 35 minuuttia. Tarkista tikulla että munaseos on hyytynyt.






Uunipaahdetut tomaatit:
500 g pieniä terttukirsikkatomaatteja
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl tummaa balsamiviinietikkaa
runsaasti sormisuolaa
1-2 tl yrttimaustetta tai tuoreita yrttejä (rosmariini, timjami)
ripaus sokeria
mustapippuria

Pane uuni lämpiämään 225 asteeseen. Nosta tomaatit uunivuokaan. Mausta oliiviöljyllä, balsamiviinietikalla, suolalla, yrteillä, sokerilla ja mustapippurilla. Kypsennä tomaatteja uunin keskitasolla kunnes ne pehmenevät ja saavat hieman väriä, noin 20-30 minuuttia. Sirottele vielä hieman sormisuolaa niiden päälle kun otat ne uunista. Tomaatit maistuvat parhaalta seuraavana päivänä kylminä. Sopivat pääruoan lisukkeeksi tai bruschetan päälle.






2 kommenttia: