Myllymäen viettelevä perunasalaatti

perjantai 2. kesäkuuta 2017



Jos aikaisemmin olet perehtynyt blogiini, olet ehkä huomannut että tykkään hullun lailla Myllymäen kirjasta Kasvikset. Se sisältää helppoja, toimivia, nopeita ja maukkaita reseptejä. Minun juttuni. Olen valmistanut noin puolet kirjan resepteistä aikaisemmin, suurimman osan ennen kuin aloitin bloggaamisen. Yksikään resepti ei ole tuottanut pettymystä.

Perunasalaatti sisältää omenaa, kaprista ja purjosipulia. Myllymäki toteaa itse, että tämä on vain yksinkertainen perunasalaatti, jossa päärooli on purjosipulilla. Keltasipuliin verrattuna se antaa paljon aromaattisemman maun. Totta.

4 annosta:
500 g kylmiä keitettyjä perunoita pilkottuina
10 cm:n pala purjosipulia ohueksi suikaloituna (omani ovat liian paksut, älä ota mallia niistä)
5 rkl kapriksia (käytin sisiliaisia karkeassa suolassa, huuhtelin ne ensin)
1 punainen omena raastettuna (minulla oli vihreä)
2 dl majoneesia (käytin Hellmansin valmista)
1 dl kermaviiliä
3 tl Dijonsinappia
suolaa
vastajauhettua mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta suolalla ja pippurilla. Ehkä haluat lisätä vähän sinappia.






Tein todellisen löydön (omasta mielestäni) Tammelantorilla Tampereella. Puristettu naudankieli suomalaisesta lihasta hintaan 20 euroa/kg. Söimme neljännesosan perunasalaatin kanssa ja loput vein pakastimeen pieninä paloina. Maku oli tosi herkullinen, ajatellessani kieltä kuola rupeaa valumaan. Täytyy varmaan pian hakea pakkasesta toinen pala. Naudan kieli oli perunasalaatin täydellinen kumppaani. Oikea luksushetki.



Ja tietenkin me viini-intoilijat nautimme myös erinomaisesta Bourgognen punaviinistä. Onko mitään ihanampaa kuin saada nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta?

2 kommenttia: