Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

Osterit kahdella lisukkeella: granita ja aasialainen kastike

tiistai 28. joulukuuta 2021


 

Meidän jouludinnerissä on nykyään enemmän ranskalaisia kuin suomalaisia piirteitä. Vuonna 2013 päätimme luopua kinkusta ja siihen kuuluvista lisukkeista, koska suomalaiset jouluruoat eivät raskaastisulavina kerta kaikkiaan kuuluneet suosikkiruokiimme. Siitä alkoi toisenlaisen menun kehittäminen maistelumenun muodossa. Jouluna ja uutena vuotena jokaisen pitäisi minusta saada nauttia juuri omia suosikkiruokiaan juomineen.

Tänä vuonna poikamme järjesti pienen kaviaaritastingin illallisen alkuun. Minulle se oli uutta ja todella mielenkiintoista, kun samalla saimme tietoa eri kaviaarilajikkeista. Sopii mainiosti vaikka pieneen uudenvuoden kokoontumiseen. Sitten siirryttiin ostereihin kahdella eri lisukkeilla. Molemmat olivat erinomaisia, mutta ellet ole niin ihastunut ostereiden merilliseen makuun suosittelisin ehkä aasialaista kastiketta. Molemmat ovat todella helppotekoisia. Tässä olisi varteenotettava  ja näyttävä uudenvuodendinnerin aloitus!



Osterit granitalla (Elle mat & vin 12/2020)

12 osteria

Punaviinietikkagranita:
1/2 dl hienoa sokeria (vähensin hieman)
1 dl vettä
1 dl punaviinietikkaa
1/2 punajuuri, kuorittu, hyvin puhdistettu ja karkeasti raastettu tai muutama tippa punaista karamelliväriä (käytin karamelliväriä)

1. Mittaa kaikki granitan ainekset kattilaan, kiehauta ja sekoita kunnes sokeri liukenee. Ota pois liedeltä ja anna jäähtyä. Siivilöi jos olet käyttänyt raastettua punajuurta ja kaada leveään vuokaan.
2. Laita pakastimeen ainakin kahdeksi tunniksi tai kunnes granita on umpijäässä.
3. Avaa osterit. Poista kansi ja irrota varovasti osterin liha ilman että mehu valuu ulos. Nosta osterit jäämurskan päälle (otin lunta). 
4. Raaputa granita haarukalla lumimaiseksi massaksi. Jaa granita osterilihan päälle ja tarjoile heti.



Osterit aasialaisella kastikkeella 

6 osteria

noin 1-2 tl hienoksi raastettua inkivääriä
2 hienonnettua kevätsipulia
noin 1-2 rkl soijaa
noin 1-2 rkl riisiviinietikkaa
1 tl sokeria
(hieman hienonnettua chiliä)

1. Sekoita inkivääri, suurin osa kevätsipulista, soija, riisiviinietikka ja sokeri kipossa ja anna seistä ainakin 5 minuuttia. Lisää chiliä jos haluat.
2. Avaa osterit ja aseta ne murskatun jään päälle. Lusikoi päälle kastike ja hieman kevätsipulisilppua (unohdin kevätsipulin).



Toivon kaikille blogin seuraajille oikein HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!



Poikani vauva Gaia, kohta 10 viikon vanha American bully saa nyt toimia Maalaisbistron koirana, kun Bany ei enää ole joukossamme.






Kierrätetty joulusilli

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

 


Halusin päästä eroon snapsisillistä, josta kukaan ei oikein pitänyt, heittämättä sitä kuitenkaan kompostiin. Kotoa löytyi perunaa, purjoa, kermaa ja matjessilliä, ja päätin tehdä sillipaistoksen näistä aineksista. Varmaan mikä tahansa silli sopii tähän paistokseen. Laitoin myös mukaan hienonnettua chiliä öljyssä (Lidlistä), mikä osoittautui neronleimaukseksi. Ei liikaa chiliä, mutta sen verran että pieni polte tuntuu nielussa.

Blogin arkistosta löytyy Leif Mannerströmin sillipaistos , joka on samantyyppinen kuin päivän versio.



Ainekset 3-4 hengelle:

pieni purkki snapsisilliä (melkein täynnä)
noin 10 palaa matjessilliä
noin 8-10 keitettyä perunaa
pieni purjosipuli
(1 rkl peperoncini macerati Lidlistä (hienonnettua chiliä ekstraneitsytoliiviöljyssä)
voita
2 dl kuohukermaa
valkopippuria
korppujauhoja

1. Leikkaa perunat paksuiksi viipaleiksi. En edes  kuorinut perunoita. Viipaloi purjosipuli ohuiksi renkaiksi ja freesaa voissa pari minuuttia. Valuta sillit liemestä.
2. Voitele uunivuoka. Pohjalle kerros perunaa. Sitten chiliä jossain muodossa, jos haluat. Muutama kierros valkopippurimyllystä. Lisää tämän jälkeen  kaikki sillipalat ja purjo. Sitten loput perunat. Kaada kerma päälle ja lisää vielä vähän pippuria. Viimeiseksi hieman korppujauhoja.
3. Paista 200 -asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia.




Thai shrimp appetizer spoons

sunnuntai 27. joulukuuta 2020

 

These super tasty shrimp amuse bouches are healthy, easy to make and stunning ... if you remember to garnish them with coriander leaves, which I obviously forgot in the heat of the moment. We enjoyed them with a glass of champagne before the Christmas Eve tasting menu. I stole this mouth-watering recipe from the blog www.sprinklesandsprouts.com 

The fresh shrimp salad is topped with crispy onions and roasted peanuts to give it some crunch. The dressing is made with lime juice, fish sauce and sugar. I also added a bit of yuzu soy sauce.

Ingredients for 26 spoons:

1/2 of a big cucumber

2 green onions

1 long red chili

2 tbsp lime juice

2 tsp fish sauce (I probably used a little bit more)

2 tsp sugar

26 big shrimp or 52 regular size shrimp (ready cooked)

2 tbsp roasted peanuts (I used store-bought salted & roasted)

2 tbsp fried onions (can be bought in Asian stores)

cilantro leaves to serve



Instructions:

1. Cut the cucumber into batons and remove the seeds. I peeled the cucumber first. Then chop the batons into small dice and place in a non-metallic bowl.

2. Thinly slice the green onions and add them to the bowl.

3. Finely chop the deseeded red chili, then add it to the bowl with the cucumber and onion.

3. Mix the lime juice, fish sauce and sugar together and stir until the sugar has dissolved.

4. Taste your dressing and adjust to your preference. At this point I added some yuzu.

6. Pour the dressing over the salad and stir to combine.

7. Place a heaped teaspoon of the cucumber mixture into each spoon and top with a shrimp. 

8. Sprinkle over some roasted peanut, crispy onion and garnish with a cilantro leaf.

 I made my crispy fried onions by following this outstanding recipe:

https://butteroverbae.com/how-to-make-crispy-fried-onions






Panforte à la Ernst

sunnuntai 20. joulukuuta 2020


 

Italialaisesta panfortesta löytyy lukuisia versioita; usein ne sisältävät kuivattuja hedelmiä ja mausteita ja niihin lisätään joskus vin santoa. Ruotsalaisen tv-julkkiksen Ernst Kirchsteigerin versio ilman hedelmiä on superherkullinen ja älyttömän helppo tehdä. Panforte on makea ja ihanan sitkeä, täynnä erilaisia pähkinöitä ja suklaata ja sen pinnalle on siroteltu ripaus sormisuolaa. Älä missään nimessä unohda sormisuolaa, koska se tuo esille muut maut.

Tämä postaus on ilmeisesti viimeinen ennen joulunpyhiä ja haluan toivottaa kaikille rakkaille lukijoilleni rauhallista joulua hyvän ruoan ja juoman parissa. Täällä Maalaisbistrossa on jouluaattona lounaaksi kalapöytä  ja aattoiltana on vuorossa tasting menu kuten niin monena aiempana vuotenakin. Jos haluat kokeilla jotain ruokaa aikaisemmista joulumenyistäni, niin löydät ne kaikki "joulu" -tägin alta.

Jos Maalaisbistron jouluruoat, juomat ja tunnelmat kiinnostavat, niin voit seurata niitä Instagramin välityksellä https://www.instagram.com/anneforsten , lähinnä stories-puolella. Instagram-tilini tulee täyttymään ruoka-, juoma- ja tunnelmakuvista/videoista. Niissä pyörii takuuvarmasti myös suloinen Indi-koira, vuoden vanha labradorinnoutaja. Ei, en ole hankkinut uutta koiraa, tämä energinen söpöliini on vain lainassa parisen viikkoa.



Ainekset:
100 g manteleita
100 g hasselpähkinöitä
100 g pistaasinpähkinöitä (suolattomia)
1 rkl kanelia
1 dl vehnäjauhoja
1 dl hunajaa
1,5 dl sokeria
100 g tummaa suklaata
sormisuolaa

1. Laita uunin lämmöksi 160 astetta.
2. Sekoita pähkinät, kaneli ja vehnäjauhot kulhossa. Pilko ensin pähkinät veitsellä karkeaksi rouheeksi.
3. Kuumenna hunajaa ja sokeria kattilassa kunnes sokeri sulaa.
4. Ota kattila liedeltä ja lisää suklaa. Anna sen sulaa. Lisää pähkinäseos suklaaseokseen.
5. Paina massa uunivuokaan (15 x 20 cm), joka on vuorattu leivinpaperilla. Sirottele päälle sormisuolaa ja painele suola kiinni massaan. Paista uunissa noin 30 minuuttia.
6. Ota pois uunista ja anna jäähtyä hieman. Leikkaa sopiviksi paloiksi.









HYVÄÄ JOULUA JA UUTTA VUOTTA 2021!



Graavattu jouluhauki Jaakko Kolmosen tapaan

torstai 17. joulukuuta 2020



Puuttuuko joulun kalapöydästä jotain uutta ja jännää? Suosittelen kokeilemaan tätä Jaakko Kolmosen reseptiä; graavattu hauki yllättää vielä sinut. Moni ei pysty arvaamaan että graavattu kala on juuri haukea. Yhtä hyvin se voisi olla vaikka siikaa värinsa puolesta. Huippuhyvää joka tapauksessa ja luulenpa että hauen vastustajat myös tykkäävät tästä. 
Itsepyydystetty hauki nostaa tietysti nautinnon vieläkin korkeammalle!

Graavattu hauki säilyy jääkaapissa ainakin viikon verran.




Ainekset:
400 g nahatonta haukifileetä
2 rkl karkeaa merisuolaa
valkopippurirouhetta
1 keskikokoinen punasipuli (laitoin itse enemmän)
1 dl silputtua tilliä
rypsiöljyä

1. Pakasta haukifileet. Ota jäinen kala sulamaan ja ripottele pintaan merisuola. Anna suolautua ja sulaa jääkaapissa 8 tuntia.
2. Pyyhi suola kalan pinnalta. Leikkaa annosviipaleiksi. Rouhi kalojen pintaan valkopippurirouhetta. Silppua sipuli ja tilli.
3. Nosta kalapaloja kerroksittain tillin ja sipulin kanssa purkkiin, kaada päälle rypsiöljyä niin että kalat peittyvät. Anna maustua kylmässä kaksi päivää ennen tarjoilua. Nauti herkusta voilla sipaistulla saaristolaisleivän, ruisleivän tai näkkileivän päällä. Keitetty ja viipaloitu kananmuna sopii myös hyvin graavatun hauen kanssa.












Joulunmakuinen kakku

maanantai 7. joulukuuta 2020



Kuivakakut, jotka sisältävät rusinoita, hedelmiä tai marmeladia, paranevat yleensä päivä päivältä. Niin tämäkin maustekakku, johon olen laittanut rusinoita, hasselpähkinöitä ja marmeladia. Ainoa ongelma on pitää näpit irti kakusta tarpeeksi kauan.

Ainekset:
150 g voita
1 dl sokeria
3 munaa
1 rkl kanelia
2 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
100 g rouhittuja hasselpähkinöitä
2 dl rusinoita
noin 200 g appelsiinimarmeladia/chilihilloa
1 purkki kermaviiliä
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää mausteet, pähkinärouhe, rusinat, appelsiinimarmeladi, kermaviili ja vehnäjauho-leivinjauheseos. Sekoita taikina tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteen uuninlämmössä noin tunnin ajan. Anna jäähtyä ennen kumoamista. Ja kuten sanottu maku paranee muutaman päivän kuluttua, kunhan jaksat odottaa.

HUOM: voit hyvin laittaa enemmän mausteita jos haluat.











Jamie's betroot-vodka cured salmon

maanantai 6. tammikuuta 2020




Some time before Christmas I was watching Jamie making this "Gravad lax" (he called it by its Swedish name) on TV. Due to the inviting Christmassy colour I couldn't resist the temptation to try it out with a nice salmon fillet that was waiting in my fridge. The burgundy colour of the beetroot turned out beautifully and the horseradish gave the salmon a peppery taste. Don't leave out the vodka, because it delivers both taste- and structurewise.
The recipe comes from Jamie's Christmas Cookbook with some minor adjustments.

Ingredients:

200 g raw beets
100 g rock salt (I used sea salt)
50 g demerera sugar
50 ml vodka
1 big bunch of fresh dill (60g)
1 lemon
50 g fresh or jarred grated horseradish (fresh is better flavourwise)
700 g salmon fillet, scaled, skin on, pin-boned (from sustainable sources)

1. Peel and trim the beets and place in a food processor with the salt, sugar, vodka and dill.

2. Finely grate in the lemon zest, add the horseradish, finely grating if fresh, then blitz until combined.

3. Rub a little mixture on to the salmon skin, then place the Salmon on a large tray, skin side down, and pat the remaining mixture all over it so that the flesh is completely covered.




4. Cover the tray tightly with clingfilm. Pop a weight on top to help pack everything down evenly, then put the whole thing into the fridge for 36 hours. Please use your instincts here - if you have a particularly chunky side of salmon you may want to leave it for up to 48 hours to allow for proper penetration.

5. Once cured, unwrap the fish, then, holding the fillet in place, pour the juices down the sink and rub away all the salty topping (it's messy, so you may want to wear gloves).






6. Pat the fillet dry with kitchen paper, then tightly wrap it in clingfilm (you can add fresh dill for flavour before wrapping it). Put back into the fridge until needed, where it will keep happily for up to 2 weeks.

7. To serve, use a long sharp knife to slice the salmon thinly at an angle and, as the knife touches the skin each time, kink it off, lifting away the salmon.

8. Arrange the slices on a board or platter as you go. Delicious with a simple salad and good wholemeal sourdough, as part of a seafood platter, served up at a party or even as a part of a festive brekkie spread.






Tasting menu joulupäivä 2019

sunnuntai 29. joulukuuta 2019



Vietimme jouluaaton syöden perinteisiä ruokia ystävien luona, ja siksi olimme päättäneet viettää perheen keskeistä aikaa joulupäivänä pienen herkullisen tasting menun parissa. Olin kehitellyt viiden ruoan menun juomineen ja olin aika varma, että kaikki tykkäisivät valinnoistani. Tai ollakseni rehellinen olin kyllä hieman epävarma mustekalan suosiosta … mutta sitä ylisteltiin loppujen lopuksi maasta taivaisiin. Hummerikeiton resepti löytyy kuvien jälkeen. Mustekalaresepti tulee seuraavassa postauksessa, siis ensi vuonna. Muut reseptit löytyvät arkistosta. Löydät linkit niihin postauksen lopussa.

Tasting menu joulupäivä 2019

Hummerikeitto
Mausteinen mustekala
Korealaiset kanapallerot
Lehtikaalitimbalit ja kauriin ulkofilee
Punaviinipäärynät, mascarponekermaa ja maustekakkua (kuva puuttuu)


Viinit:
Champagne (Taittinger) kahden ensimmäisen ruoan kanssa
Crudo (Sisilialainen kuiva valkoviini) kanapalleroiden seuraksi
Bordeaux 1989 (Margaux) kauriin kanssa
Portviiniä jälkiruoan seuraksi













Hummerikeitto neljälle

1/2 pakastettu hummeri/henkilö

noin 1 litra äyriäisfondia
(mieluiten oma; täältä ja täältä löydät kaksi hieman erityypistä reseptiä ravunkuorifondista)

kurkumaa 
cayennepippuria
mustapippuria
kermaa
maizenaa

Aloitin halkaisemalla hummerit ja poistamalla lihat varovasti kuorista. Putsasin ja otin talteen halkaistut päät annosten koristelua varten.
Lämmitin fondin, joka tuli pakastimestani. Maku oli voimakas, joten lisäsin vettä ja kiehautin sen hieman kokoon. Sitten lisäsin noin teelusikallisen kurkumaa, teelusikallisen cayennea ja teelusikallisen mustapippuria. Kaadoin soppaan noin 1 dl kaurakermaa ja annoin kiehua kokoon pari minuuttia. Halusin keitosta paksumpaa, joten suurustin sen maizenalla (pieneen vesitilkkaan sekoitettuna).
Annostelin hummerin palat syviin lautasiin ja kaadoin keittoa ympärille. Koristelin puutarhurini viljelemillä nasturtium-lehdillä.

P.S. Laitoin hummerin kuoret pakastimeen. Niistä syntyy lähipäivinä maukas hummerifondi!



Muut reseptit arkistosta löytyvät täältä: kanapalleroresepti on kahden ensimmäisten reseptin sekoitus.






TERVEYTTÄ, ILOA, HERKKUJA JA MIELENKIINTOISIA KOKEMUKSIA UUTEEN VUOSIKYMMENEEN!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!