Sitruunatiramisu + viinivinkki

torstai 31. tammikuuta 2019


Makeanhapokas jälkiruoka, jossa  raikkaat sitrushedelmät  piristävät kivasti täyteläistä mascarpone-kermaseosta. Tämä italialainen jälkkäri sai kunnian lopettaa viime lauantain illallisemme hyvien ystävien seurassa. Valmistin sen jo perjantaina, koska keksien pitää ehtiä imeä itseensä kaikki hyvät sitrusmehut. Koristelu taas kannattaa jättää viime hetkeen. Jos haluat alkoholittoman jälkkärin, niin vaihda limoncello-likööri sitruunamehuun. Resepti tulee Allt om Mat-arkistosta.

Alkuruoaksi olin tehnyt punajuuricarpacciota ja lohirullia. Pääruokana oli kaurista: täytetty sisäpaistirulla, täytetty kulmapaistirulla ja kokonainen kulmapaisti. Kaikki paistit olivat pieniä... isoin oli noin 500 grammaa. Täältä ja täältä löydät ehdotuksia täytteeksi, jos oma mielikuvituksesi lyö tyhjää. Täyte tekee rasvattomasta kauriista mehukkaampaa. Kastikkeen tein hirvifondista, viherpippurista, punaviinistä, katajanmarjoista, murskatuista kuivatuista sienistä, sipulista ja voista. Perunaa ei ollut tarjolla tällä kertaa; sen sijaan Ottolenghin kukkakaalikakkua ja uunipaahdettuja tomaatteja.



Ainekset kahdeksalle henkilöille:
2 sitruunaa
1 lime
0,5 dl + 1 dl pölysokeria
0,75 dl limoncellolikööriä, sitruunalikööriä
3 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
500 g mascarponejuustoa
2 maustemittaa vaniljapulveria
200 g savoiardikeksejä

Koristeluun:
250 g vadelmia tai muita marjoja (käytin pussillinen sekalaisia pakastemarjoja)
pölysokeria

1. Harjaa sitruunat ja lime huolellisesti lämpimässä vedessä ja raasta uloin kuori. Purista mehu. Tarvitset 1 dl sitruunamehua (jouduin puristamaan 3 sitruunaa) ja 2 rkl limemehua. Sekoita sitruuna- ja limemehuun 1 rkl raastettua sitruunan kuorta, limen raastettu kuori, 1/2 dl pölysokeria ja likööriä.

2. Erota munien keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa munankeltuaiset ja 1 dl pölysokeria valkoiseksi ja kuohkeaksi. Vaahdota kerma. Vatkaa mascarpone ja vaniljapulveri keltuaisvaahtoon. Käännä joukkoon vatkattu kerma ja viimeiseksi valkuaisvaahto.

3. Kasta puolet kekseistä sitruunaliemeen ja aseta ne vieri viereen laakeaan vuokaan, noin 18 x 25 cm  (käytin anopin pyöreää jalallista lasikippoa). Levitä puolet kreemistä keksien päälle. Kasta loput keksit sitruunaliemeen ja nosta ne vuokaan. (Loput sitruunaliemestä kaadoin keksien päälle vuokaan.) Levitä päälle loput kreemistä ja tasoita.

4. Peitä vuoka muovikelmulla ja laita jääkaappiin vuorokaudeksi.

5. Koristele marjoilla ja pölysokerilla ennen tarjolle viemistä. (Raastoin myös hieman limen kuorta ja revin muutaman sitruunamelissalehden tiramisun päälle.)













Pirteä ja pirskahteleva jälkiruokaviini sopii erinomaisesti sitruunatiramisun ja kaikkien hedelmä- ja marjajälkkärien seuraksi. Italialainen Moscato d'Asti, josta löytyy hillottua sitruunaa, omenaa, rusinaa ja persikkaa, komppasi hyvin sitruunatiramisun kanssa. Viini on Alkon valikoimassa ja 0,375 l maksaa 8,50 euroa. Muista tarjoilla tätä viiniä hyvin viilennettynä likööri- tai samppanjalaseista!


Aasialainen jauhelihakeitto

sunnuntai 27. tammikuuta 2019



Harvinaisen hyvää tästä keitosta tuli, vaikka en aikaisemmin ole ollut kiinnostunut tekemään keittoa jauhelihasta. En varmaan nytkään olisi sitä tehnyt ellei tämä ruotsinkielinen resepti olisi osunut silmiini. Vaihdoin kyllä mausteet toisiin, mutta jokainen valitsee itselleen sopivimmat mausteet. 
Tämä lämmittävä aasialainen soppa sisältää pekonia, jauhelihaa, kookosmaitoa, valkosipulia, chiliä, hieman vihanneksia, yrttejä ja vietnamesiska stjärnan maustetta. Suosittelen tekemään ainakin tuplasatsin keittoa … itse tein kolminkertaisen määrän ja pakastin osan. En tiedä sen parempaa kun kiireen keskellä ottaa keittorasia pakastimesta ja nauttia sitä lämmitettynä. Tai kun syystä tai toisesta ei kerta kaikkiaan jaksa ryhtyä ruoanlaittoon.

4-6 hengelle:
500 g jauhelihaa
125 g pekonia
1 keltasipuli
2 karkeasti raastettua porkkanaa
700 g tomaattimurskaa
5 dl kookosmaitoa
2-3 valkosipulin kynttä
0,5 punainen chili
1 kuivattu murskattu chili
1 rkl vietnamesiska stjärnan/jeeraa ja cayennepippuria
1 rkl aasialaista fondia
suolaa
mustapippuria

Näin teet:
1. Kuori ja pilko sipuli. Kuori porkkanat ja raasta ne. Kuullota sipuli ja porkkana isossa padassa pienessä määrässä voita/gheetä tai öljyssä. 
2. Leikkaa mukaan pekoni. Lisää jauheliha ja anna sipulin, pekonin ja jauhelihan paistua kunnes liha on kypsä.
3. Kaada pataan tomaattimurska ja kookosmaito.
4. Pilko tuore chili ja murskaa kuivattu. Lisää chili ja purista mukaan valkosipuli. Lisää muut mausteet ja sekoita.
5. Hienonna basilika ja persilja ja lisää nekin keittoon.
6. Keitto saa kiehahtaa ja sitten se onkin valmis. 





Kommentti: Tein kolminkertaisen satsin tällä tavalla: paistoin lihan ja pekonin erikseen ja sekoitin ne sitten sipuli/porkkanaseokseen. Voit oman maun mukaan vähentää tai lisätä chilien määrää … omasta keitostani tuli aika chilinen.


Lohilaatikko - klassikko

tiistai 22. tammikuuta 2019




Olin hamstrannut ison kylmäsavulohifileen tarjouksesta ja kun sitä riitti ja riitti palautui muistiin tämä maukas laatikkoresepti. Tein tätä aika usein parisenkymmentä vuotta sitten. Resepti on vanha ruotsalainen klassikko. Käytin nyt purjosipulia tavallisen keltasipulin sijaan, koska sitäkin oli tullut hamstrattua. Paistoaika on noin tunti (jos käytät raakaa perunaa), joten mars ulos liikkumaan sillä aikaa, kun laatikko valmistuu uunissa. Jos käytät keitettyä perunaa, paistoaika lyhenee noin viidellätoista minuutilla.

Ainekset:
400-500 g graavi- tai kylmäsavulohta
1 kg raakaa perunaa
1 iso keltasipuli/purjosipuli
1 iso nippu tilliä
5 dl kahvikermaa/ruokakermaa
3 kananmunaa
mustapippuria
(suolaa)
voita

Laita uunin lämmöksi 200-225 astetta. Leikkaa lohesta aika ohuita siivuja. Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi.
Leikkaa sipuli kuutioiksi, hienonna tilli.
Voitele uuninkestävä vuoka. Laita kerroksittain perunaa, sipulia, lohta ja tilliä. Pippuroi kukin kerros. Kala on aika suolainen, joten voi olla ettei laatikko tarvitse juuri lainkaan suolaa. Itse suolasin perunoita hieman. Viimeinen kerros koostuu perunasta.
Vatkaa sekaisin kerma ja kananmunat (ja suolaa ja pippuria) ja kaada paistoksen päälle. Laita muutama voinokare päälle ja paista uunissa noin tunti.
Kokeile perunoiden kypsyyttä veitsen kärjellä/tikulla. Tarjoile voisulalla jos haluat.









Conchiglioni - täytetty simpukkapasta

perjantai 18. tammikuuta 2019



On jo kulunut pari kuukautta siitä, kun tein näitä täytettyjä pastasimpukoita tomaattikastikepedillä. Maukas talvinen italialainen pastaruoka. Täytteeksi valitsin jauhelihaa, sieniä, yrttejä, sipulia, porkkanaa, valkosipulia, Ricottaa ja purkillisen edamamepapuja. Simpukat voi yhtä hyvin täyttää kalalla, kanalla tai pelkillä kasviksilla. Omat merkintäni tomaattikastikkeen osalta ovat hieman hämäriä, joten suosittelen luottamaan omiin makuaisteihisi kastiketta tehdessä.

Tomaattikastike:
2 tölkkiä tomaattimurskaa
2 keltasipulia
1 iso raastettu porkkana
valkosipulia maun mukaan
öljyä
hieman sokeria
noin 1 dl sienten liotusnestettä/viiniä
2 tl worcestershirekastiketta
hieman kasvisfondia
hieman chilikermaa
suolaa
mustapippuria

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuli ja porkkana öljyssä. Lisää tomaattimurska, sekoita ja lisää sokeri ja suola. Kaada myös joukkoon sieninestettä/viiniä, kasvisfondia ja worcestershirekastiketta. Hauduta miedolla lämmöllä vartin verran. Lisää hieman (chili)kermaa, mausta mustapippurilla ja ehkä pienellä suolalla. Ellei muistini petä niin tomaattikastike riitti ainoastaan isolle vuoalle (laitoin runsaasti). Lisäsin sen sijaan maustettua kermaa pienen vuoan simpukoiden päälle.



Pastasimpukat:
1 paketti isoja pastasimpukoita (conchiglioni) 250 g (en käyttänyt kaikkia)

500 g jauhelihaa
4 valkosipulin kynttä
timjamia
rosmariinia
noin 100 g Ricotta tuorejuustoa
iso kourallinen kuivattuja herkkutatteja, liotettuja ja paistettuja 
suolaa
mustapippuria
raastettua juustoa/homejuustoa

Keitä simpukkapasta pakkauksen ohjeen mukaan hieman alikypsäksi, koska uunissa se kypsyy lisää. Kaada pasta lävikköön, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta hyvin.

Purista/raasta valkosipuli raakaan jauhelihaan. Sekoita mukaan yrtit, Ricotta, edamamepavut ja silputut paistetut sienet. Mausta suolalla ja pippurilla ja hieman soijalla/worchestershirekastikkeella. 

Levitä tomaattikastike uunivuoan pohjalle ja aseta simpukat tiivisti vieri viereen. Täytä ne lihasekoituksella ja raasta juustoa päälle. Kuten kuvasta näkyy lisäsin kirsikkatomaatin puolikkaan jokaisen simpukan päälle (jostain syystä) ja laitoin nokareen homejuustoa osalle simpukoista raastetun juuston tilalle. Lisäsin myös chilikermaa (pienempään vuokaan, joka oli ilman tomaattikastiketta) 10 minuutin päästä. Vuoat saivat kypsyä uunissa (175-200 astetta) noin 30 minuuttia, koska jauheliha oli raakaa uuniin laitettaessa. Loppua kohden voit peittää vuoat foliolla, jos muuten kuivuvat liikaa, tai lisätä kermaa tai lientä.








Kommentti: Voit ruskistaa jauhelihan ja sitten sekoittaa joukkoon muut ainekset. Tällä tavalla paistoaika uunissa lyhenee eikä ruoka kuivu yhtä paljon.

ADD:WISE; ympäristöystävälliset ekologiset unelmamausteet - vinkkejä ja reseptejä

keskiviikko 16. tammikuuta 2019



Nämä mielenkiintoiset mausteet ovat kestävästi valmistettuja ekologisia tuotteita.  Kauniit lasiset designpullot sisältävät jänniä ja raikkaita mausteita maailman ympäri. Nimi "unelmamauste" lupaa paljon ja mielestäni mausteet ovat sen verran ihanan makuisia ja monikäyttöisiä että lupaus kyllä täyttyy. 

Joulupukki toi minulle laatikollisen näitä ADD:WISEn tuotteita ja sormet rupesivat syyhyämään jo jouluaattona. Nyt olen ehtinyt perehtyä näihin mausteisiin paremmin ja laitan jakoon hieman vinkkejä ja muutaman hyväksi todetun reseptin. ADD:WISEn tuoteperheeseen kuuluu myös syötäviä kukkia, suklaata, oliiviöljyä, salaattikastiketta, suolaa, strösseliä, kahvia ja paljon paljon muuta. Palaan näihin ja lisää reseptejä on tulossa tuonnempana.
Suomessa löydät ADD:WISEn tuotteet täältä (jälleenmyyjät).





1. Chimichurri
Tämä on latinalaisamerikkalainen maustesekoitus, joka sisältää tavallisesti tuoreita yrttejä, chiliä, valkosipulia, öljyä ja suolaa. Etelä-Amerikassa murskataan tuoreet yrtit muiden ainesten kanssa ja tämä öljyinen sekoitus tarjoillaan yleensä asadon (grillatun lihan)kanssa. Kokeile myös dipata leipää chimichurriöljyyn, se vasta on namia.
Tämä kuivattu maustesekoitus sisältää persiljaa, chiliä, merisuolaa, valkosipulia, oreganoa ja roosaa ruiskaunokkia. 
Ripottelen aina jotain yrttiseosta uunikasvisten päälle ennen kuin laitan ne uuniin ja viimeksi ripottelin runsaan ruokalusikallinen (ehkä kaksikin) chimichurria pellilliseen. Kasviksina minulla oli juuriselleriä, palsternakkaa, paprikaa, raitajuurta, sipulia ja lehtikaalia. Lisäksi hieman suolaa ja oliiviöljyä ja pieni sekoitus. 10-15 minuuttia 175-200 asteisessa uunissa. Supermaukas lopputulos! Luulenpa että tällä kikalla saa sekä miehet että lapset syömään enemmän kasviksia! Kunhan muistat maustaa kunnolla!



Chimichurrimauste antaa myös kivaa potkua arkiselle kasviskeitolle, kuten esimerkiksi tämä proteiinipommi. Hävikistä herkuksi keittoni sisältää parsakaalia, lehtiselleriä, purjoa, kasvislientä ja purkin sekapapuja. Tähän voit laittaa kaikki väsyneet kasvikset … kyllä ne siinä piristyvät. Chimichurria maun mukaan ja hieman suolaa ja mustapippuria ja valmista on.  





2. Hav (meri)
Todella umaminen merten tuulahdus, joka sisältää pohjoismaista merilevää, merisuolaa, auringonkukan siemeniä, mantelia, basilikaa, chiliä, pinjansiemeniä ja valkosipulia. Kokeile sitä pastakastikkeessa, jossa on katkarapuja, simpukoita tai muita mereneläviä. 

Käytin Hav-maustetta tonnikalahummukseen, jota syötiin avokadon kanssa.

Ainekset:
1 purkki laadukasta tonnikalaa öljyssä/vedessä
1-2 dl Hellmannin majoneesia
1-2 rkl Hav unelmamaustetta
tuoretta pilkottua paprikaa
1-2 keitettyä kananmunaa, muusattuina
mustapippuria
suolaa

Sekoita kaikki ainekset ja mausta oman suun mukaan. Leikkaa kypsiä avokadoja lohkoiksi ja tarjoile hummuksen kanssa. Ripottelin päälle hieman paprikaa, sormisuolaa ja pähkinäströsseliä. Avokadojen sijaan voit nauttia tätä hummusta hyvän leivän päällä.



3. Vietnamesiska stjärnan (vietnamilainen tähti)
Tämä unelmamauste sisältää merisuolaa, chiliä, valkosipulia ja roosaa ruiskaunokkia. Maku ei ole kovin väkevää; vaikka et tykkäisikään aasialaisesta makumaailmasta, luulen että yllätyt positiivisesti.

Käytin tätä maustetta nopeasti valmistuvassa lohiruoassa, joka sai nimekseen Vietnamilainen tähtilohi. Oli muuten kerrassaan mahtavan makuinen!

Ainekset: 
450 g lohta kuutioina
noin 2 rkl vietnamesiska stjärnan-maustetta

noin 10 kpl sokeriherneitä
3 kevätsipulia
1-2 lehtisellerin vartta
2 tl sitruunaruohotahnaa
1 tölkki kookosmaitoa
(chili)suolaa
ruokaöljyä

ruohosipulia/korianteria

Mausta kalakuutiot tähtimausteella ja jätä ne maustumaan noin vartiksi. Leikkaa sillä aikaa vihannekset pitkiksi suikaleiksi. Wokkaa kalaa ja vihanneksia öljyssä muutama minuutti. Lisää sitruunaruohotahna ja kookosmaito ja anna kiehua kokoon pari-kolme minuuttia. Koristele ruohosipulilla tai korianterilla. Lisäsin myös hieman vietnamilaista mustapippuria, mutta tavallinen käy yhtä hyvin. Tarjoile keitetyn riisin kanssa.

Hyvää ruokahalua!