Pieni mutta hurmaava brunssi puiden siimeksessä

lauantai 25. heinäkuuta 2020



Viime viikon helteet tulivat kuin tilauksesta. Olin suunnitellut tarjoilevani pientä brunssia, kun hempeän New Dawn -ruusun kukinta olisi parhaimmillaan. Sopiva päivä oli koittanut ja aurinkoisen kuumana päivänä iso saarni ja paratiisiomenapuu tarjosivat kaipaamamme varjoa. Siirsimme pöytiä ja tuoleja puiden siimekseen ja laitoimme pöydän koreaksi. Päivä jää ikuisesti muistiin monestakin syystä. Kenelläkään ei ollut kiirettä mihinkään ja sopivan musiikin soidessa taustalla nautimme ystävien kanssa täysin siemauksin ruoista ja juomista.
Tässä maksetussa yhteistyöpostauksessa Textilkompani :n kanssa olen käyttänyt laadukkaita Blomus -tuotteita. Valikoimaan kuuluu karahveja, viininjäähdyttimiä, maljakoita, leipäkoreja, suola- ja pippurimyllyjä, pyyhkeitä jne. Blomuksen tuotteissa yhdistyvät ruostumaton teräs ja muut kestävät materiaalit hienon designin merkeissä. Paitsi keittiötuotteita valikoimaan kuuluu mm. lamppuja ja pehmeitä aurinkovuoteita. Kylminä iltoina on ihanaa kietoutua Blomuksen ylellisiin lämmittäviin saaleihin.

Suomessa Blomusta myyvät liikkeet löydät täältä








Brunssipöydällä: 1) Västerbottendippi kasviksilla, 2) Gubbröra laseissa, 3) Paahdettu tomaattisalaatti karamellisoidulla kesäkurpitsapiirakalla, 4) Croissantit ADD:WISEn marmeladeilla, 5) Mustikkamuffinsit, 6) Manchegoviipaleita keltaisella chilihillolla, saksanpähkinöillä ja rosmariinilla, 7) Vaniljakastike- ja mascarponevaahto mansikoilla.








Vaaleanpunaiset villiruusut ovat kuin luotuja Blomuksen kauniiseen vihertävään lasimaljakkoon. Maljakko on käytännöllinen ja yksinkertaisen tyylikäs. Siihen sopivat niin ruusut kuin niittykukat.
Suola- ja pippurimyllyjen designissa on pientä luksusta ja ne sopivat aina koristamaan pöytää.
Leipäkorista löytyy tällä kertaa croissanteja ja saaristolaisleipää. Välillä käytän koria hedelmille, silloin ilman koriin kuuluvaa kangasvuorta.















Ihastuin heti dekantointikarahviin, koska yläosassa on kätevä sihti, mihin pohjasakka jää kun dekantoi vanhaa viiniä. Viinin matka jatkuu lasikukan läpi ja samalla se saa sopivasti ilmaa. Karahvi on kaiken lisäksi helppo puhdistaa kun sihtiosa on irrotettava.









Ruostumattomasta teräksestä valmistettu yksinkertainen viininjäähdytin on todella näppärä. Se on vuorattu pienillä pakastetyynyillä ja viini pysyy kiitettävän kauan kylmänä ja raikkaana.







Pellava -liinat ja -servetit tulevat Lovely Linenistä.



Suosittelen tarjoilemaan Västerbottenkreemiä snapsilaseista; siten jokainen saa oman lasinsa. Kreemiin dipataan raakoja kasviksia ja miksei myös leipää. Kreemi on aika tuhtia tavaraa, joten pieni lasi riittää vallan mainiosti.


Västerbottendippi kasviksilla:
6-8 pientä lasia

1 dl kuohukermaa
150 g raastettua Västerbottenjuustoa

Kiehauta kerma ja vatkaa joukkoon raastettu juusto. Sekoita kunnes juusto on sulautunut täysin kermaan. Mausta suolalla, jos tarve vaatii. Annostele dippi laseihin ja laita kasvikset pystyyn siihen. Käytin varsiselleriä, retiisejä ja uusia porkkanoita.



Kukkakaali tuoksuvalla ras el hanout -voilla

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020




Mieto kukkakaali voi räjäyttää makunystyräsi. Se vain vaatii  piristäviä mausteita erottuakseen. Ostin 3 pientä kukkakaalia, keitin ne kypsiksi ja valelin tuoksuvalla voisulalla. Ras el hanout on itämainen mauste, jota käytetään paljon mm. Marokossa. Täällä voit lukea enemmän tästä mausteesta ja tutustua toiseen kivaan kukkakaali-ras el hanout -ohjeeseen.



Ainekset:
3 pientä kukkakaalia
50-100 g voita
1-2 rkl ras el hanout -maustetta

Aloitin keittämällä kukkakaalit vedessä, jonka olin suolannut kunnolla. Ole tarkkana etteivät kukkakaalit kiehu liian kauan ja mene rikki. Jätin vihreät varret ja lehdet koska niissä on runsaasti makua ja väriä. Nosta kukkakaalit vedestä reikäkauhalla ja jätä hetkeksi lepäämään, jotta liika neste poistuu.

Sulata voi miedolla lämmöllä niin, ettei se pääse kiehumaan ja sekoita siihen haluamasi määrä ras el hanoutia. Aloita pienellä määrällä.

Kaada lämmin maustevoi kukkakaalien päälle ... voita saa olla runsaasti! Koristele värikkäillä kukkasilla, jos sinulla on niitä.

Todella helppo ruoka, joka on hetkessä valmis ja tuoksuu Lähi-idän kujille.









To die for blueberry muffins

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020




Blueberry season has started, at least here in southern Finland. After one week of persistent rain the berries seem to have grown and ripened quickly. On a dry morning a few days ago, I went outside to pick enough for these gorgeous muffins. I have my own blueberry field just around the corner, or to be more precise it's almost a blueberry forest. Blueberry picking with my father was a childhood pleasure that still comes to my mind whenever I pick them. Such lovely memories, never to be forgotten. My kitchen assistant Bany (a black lab) liked eating the blueberries straight from the bushes. My darling went to dog heaven four days ago, almost 14 years of age and our house has never felt this empty.




 I came upon this recipe at the site www.allrecipes.com  and got interested because of the outstanding name of the muffins.
The recipe is easy peasy and the crumb topping turns these muffins into something out of the ordinary. I made a few changes to the original recipe and you'll find them in brackets.

1 cup=2,4 dl

Ingredients for 12 regular sized muffins/8 large ones:

1 1/2 cups all-purpose flour
3/4 cup white sugar (I used a bit less sugar)
1/2 teaspoon salt
2 teaspoons baking powder
1/3 cup vegetable oil
1 egg
1/3 cup milk, or more as needed (you can use buttermilk as well)
(1 tablespoon vanilla sugar)
1 cup fresh blueberries (a little bit more)

For the crumb topping:
1/2 cup white sugar (I used brown sugar and a little less)
1/3 cup all-purpose flour
1/4 cup butter, cubed
1 1/2 teaspoons ground cinnamon (I used almost 3 teaspoons)





1. Preheat oven to 200 degrees C/400 degrees F. Grease muffin cups or line with muffin liners.

2. Combine 1 1/2 cups flour, 3/4 cup sugar, (vanilla), salt and baking powder. Place vegetable oil into a 1 cup measuring cup; add the egg and add enough milk to reach the 1 cup mark. Mix this with flour mixture. Fold in blueberries. Fill muffin cups right to the top and sprinkle with crumb topping mixture.

3. Crumb topping: Mix together 1/2 cup sugar, 1/3 cup flour, 1/4 cup butter and 1 1/2 teaspoons cinnamon. Mix with fork and sprinkle over muffins before baking.

4. Bake for 20 to 25 minutes in the preheated oven or until done.




Enjoy the muffins with your afternoon tea or coffee. We went for two glasses of sparkling wine mixed with elderflower juice that I made a few days ago. Strong recommendation, especially for those who don't like the bubbles in the sparkling wine. 










Piparjuurihauki ja ponzukasvikset

torstai 9. heinäkuuta 2020



Hauen asema on muuttunut tässä huushollissa. Siitä on pikku hiljaa kehkeytynyt varsinainen suosikkikala. Varmaan osin siksi, että meidän lahtemme vilisee niitä. Verkoissa on aina muutama hauki aiheuttamassa sotkua. Hauesta saa tehtyä vaikka mitä; vilkaisepa aikaisempia haukireseptiäni "hauki" -tägin alta, jos kiinnostaa.
Tämänkertainen ohje tulee Glorian ruoka & viinilehdestä 5/20. Erittäin herkullinen yhdistelmä ja pisteenä i:n päälle misomajoneesia, jota rakastan. Lisäsin vielä valmiin kalan päälle raastettua piparjuurta, koska sitä saa aina olla reilusti.




Misomajoneesi:
1 dl majoneesia
1 rkl vaaleaa misotahnaa

Mausta majoneesi misotahnalla. Sekoita tasaiseksi ja laita viileään odottamaan.

Piparjuurihauki, 4 annosta
600 g ruodotonta haukifileetä
150 g kirkastettua voita eli gheetä
30 g piparjuurta
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/2 tl suolaa

1. Laita haukifilee leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin. Poista y-ruoto leikkaamalla terävällä veitsellä, ruotoja tunnustellen, viilto ruotorivin molemmille puolille. Poista ruotorivi. Kuivaa kalan pinta. (Suolasin palat tässä vaiheessa.) Kuori piparjuuri ja ota siitä lastuja kuorimaveitsellä.
2. Sulata kirkastettu voi pannussa, lisää piparjuurilastut ja kuumenna, kunnes ne muuttuvat kullankeltaisiksi. Lisää haukipalat ja paista keskilämmöllä koko ajan piparjuurivoilla valellen 3-4 minuuttia molemmin puolin. Siirrä kalat pois pannusta (jätin ne pannuun), mausta suolalla ja pippurilla ja pidä folion alla.
Tarjoiluhetkellä raastoin piparjuurta niiden päälle, koska lastuissa ei ollut toivomani voimakkuutta.

Vinkki: Tee kirkastettu voi sulattamalla 200 g voita kattilassa. Anna voin levätä huoneenlämmössä 15 minuuttia ja valuta kirkas osa toiseen astiaan. Käytä pohjalle painunut hera esimerkiksi leivonnassa.




Wokkikasvikset:
1 nippu retiisiä
1 nippu pieniä varhaisporkkanoita
100 g sokeriherneenpalkoja
2 rkl öljyä paistamiseen
3-4 dl sokeriherneitä
1 ruukku lehtipersiljaa (vaihdoin tämän tilliin)
2,5 dl ponzua/sitruunasoijakastiketta (Kikkoman)

1. Irrota varret retiiseistä ja porkkanoista. Huuhtele kasvikset. Puolita retiisit ja halkaise paksut porkkanat. Puolita herneenpalot.
2. Wokkaa retiisit, porkkanat ja sokeriherneenpalot kuumassa öljyssä pannussa nopeasti napakoiksi, 3-4 minuuttia. Siirrä pannu pois liedeltä ja lisää herneet. Hienonna persilja/tilli ja lisää se kasvisten joukkoon. Valuta päälle ponzukastiketta. Jos haluat voit keittää ponzua kokoon kattilassa ensin, kunnes puolet on jäljellä. Hyppäsin tämän vaiheen yli.

Tarjoilin myös keitettyjä varhaisperunoita lisukkeena.
Puolitin reseptin, koska meitä oli vain kaksi syöjää.


















Grillatut unelmaburgerit lisukkeineen

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020




Kun grilli viimeksi kävi kuumana päätin testata miten ADD:WISE unelmamausteet toimisivat burgerimassan maustajina. Ja nehän pelitttivät : burgereista tuli aivan loistavan makuisia. Vuohenjuustokreemikin parani ja sai potkua, kun lisäsin muutamia sitrusmausteita.

ADD:WISE on ruotsalainen sarja orgaanisia tuotteita; kuten unelmamausteita, maustemyllyjä, oliiviöljyjä, mehuja, salaatinkastikkeita, teetä, suklaata, marmeladeja, kukkaströsseliä jne. Öljyt, kastikkeet, mehut ja mausteet ovat pakattuina kauniisiin ja käytännöllisiin lasipulloihin. Niitä on ilo sekä käyttää että ihailla. Niin ja ehkä uusiokäyttää tyhjiä pulloja myöhemmin.

Täältä löydät ADD:WISE jälleenmyyjät Suomessa.



Kuvasta näkyy miten unelmamausteet ja öljyt designpulloissaan kaunistavat kesäkeittiötäni. Käytän melkein päivittäin joitakin ADD:WISEn tuotteita ruoanlaitossani. Maustepulloissa yhdistyvät useasti kuivatut kukat ja yrtit. Pidän erityisesti siitä, että silmä pystyy erottamaan kukkien ja yrttien pienet osaset. Koostumus on kaikkea muuta kuin pulverimainen.
Aina välillä tulee valinnan vaikeus, kun seison kauniiden pullojeni edessä ja haluaisin käyttää niitä kaikkia. Ratkaisen tavallisesti tämän ongelman valitsemalla pari maustetta, joiden uskon sopivan yhteen. Testaamalla oppii!
Tein kolme erityyppistä burgeria grillattavaksi: kana-, mustapapu- ja kalaburgerin. Käytin niissä kaikissa mm. ADD:WISE mausteita ja lopputulos onnistui yli odotusteni, joten uskallan jakaa nämä burgeriohjeet myös teille.
Lisukkeina oli chimichurri lohkoperunoita, muutamia kastikkeita, marinoitua punasipulia, voissa käännettyä pinaattia ja inkiväärisäilöttyä kesäkurpitsaa.





Ensin ohjeet kolmeen unelmaburgeriin. Olkaapa hyvät!



Kanaburgeri (vasemmalla kuvassa)

Ainekset neljään burgeriin:
400 g kanan/broilerin jauhelihaa
1 hienonnettu chili
1 iso raastettu valkosipulinkynsi
1 rkl kalakastiketta
1-2 tl Vietnamilainen mauste (ADD:WISE)
1-2 tl sitruunasuolaa (ADD:WISE)
3 rkl hienonnettua korianteria
2 rkl hienonnettua minttua

Sekoita varovasti kaikki ainekset. Jos sekoitat liikaa, burgereista tulee sitkeitä. Muotoile 4 burgeria ja grillaa niitä noin 5 min/puoli.



 Mustapapuburgerit

Ainekset neljään burgeriin:
2 tlk keitettyjä mustapapuja, noin 700-800 g
1 hienonnettu keltasipuli
1 rkl öljyä
1 dl paahdettuja kurpitsansiemeniä
1 dl raastettua halloumia
1 kananmuna
0,5 dl perunajauhoja
1 rkl Nordic maustetta (ADD:WISE)
Himalayamyllystä suolaa ja pippuria (ADD:WISE)
käännä burgerit pankojauhoissa (japanilaistyylinen korppujauho)

1. Kuori ja hienonna sipuli. Freesa pehmeäksi öljyssä pari minuuttia miedolla lämmöllä.
2. Huuhtele pavut juoksevan veden alla ja miksaa krouvisti freesatun sipulin kanssa.
3. Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi färssiksi. Muotoile 4 burgeria ja kääntele ne pankojauhoissa. Siirrä ne jääkaappiin tunniksi.
4. Grillaa burgereita noin 10 minuuttia. Tämä onnistuu parhaiten ohuella öljytyllä grillialustalla niin ne eivät tartu kiinni grilliin. Voit myös paistaa ne öljyssä pannulla.



Kalaburgerit ovat kuvassa oikealla.

Neljään keskikokoiseen kalaburgeriin tarvitset:
400 g kalafilettä, mieluiten 200-300 g valkoista kalaa, kuten turskaa tai haukea ja loput savustettua lohta/kirjolohta
1 kananmuna
2 salaatti-/kevätsipulia
suolaa
1 rkl kalamaustetta (ADD:WISE)
sitruuna sormisuolaa (ADD:WISE), ripotellaan päälle grillauksen jälkeen

Laita valkoinen kala monitoimikoneeseen/hienonna käsin. Sekoita sitten savustettu kala, kananmuna, salaattisipuli, kalamauste ja suola kalamassan joukkoon. Muotoile 4 burgeria ja grillaa niitä noin 10 minuuttia.




Chimichurrilohkot:

Tarvitset noin 10 perunaa, älä laita lohkoja päällekkäin pellille.
Pese  perunat mutta älä kuori niitä. Leikkaa lohkoiksi.
Siirrä lohkot uunipellille.
Sekoita niihin oliiviöljyä, 1-2 rkl chimichurrimaustetta (ADD:WISE), suolaa ja pippuria Himalayamyllystä (ADD:WISE) ja hieman ekstra suolaa. Muista että perunalohkot imevät aika paljon suolaa, joten suolaa runsaalla kädellä.
Paahda 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, laita ylälämpö päälle muttamiksi minuuteiksi värin vuoksi.
Todella herkulliset sekä lämpiminä että kylminä.





Vuohenjuustokreemi:

100 g Philadelphia tuorejuustoa (maustamatonta)
25 g pehmeää vuohenjuustoa
1 tl Citrus yrttejä (ADD:WISE)
1tl Sitruunasuolaa (ADD:WISE)
2 tl Sitruuna-basilika-valkosipuliöljyä (ADD:WISE)
mustapippuria

Sekoita Philadelphia ja vuohenjuusto sileäksi massaksi. Lisää muut ainekset ja tarkista maku.





Marinoitu punasipuli

1 iso punasipuli
1 limetti
hieman hienoa sokeria

Kuori ja viipaloi sipuli ohuiksi renkaiksi. Purista päälle limetin mehu ja hiero sipuli pehmeäksi. Ripottele päälle hieman sokeria ja sekoita. Anna marinoitua ainakin 10 minuuttia.



Chipotlemajoneesi

1 chipotle adobossa (savustettu chili, makeahko)
majoneesia

Sauvasekoittimella pienensin ensin chipotlen ja sekoitin sitten majoneesin joukkoon. Valitse itse sopiva tulisuusaste.





Tartarkastike:

1/2 dl hienonnettua tilliä
1 pieni pilkottu salottisipuli
1 rkl dijonsinappia
1 dl pilkottua säilykekurkkua
1/2 dl pilkottua kaprista
1 dl majoneesia
1 dl ranskankermaa/kermaviiliä
suolaa
mustapippuria

Kaikki ainekset sekoitetaan ja sitten maistellaan. Omat makunystyrät saavat tehdä hommia ja päättää maustamisen hienosäädöstä. Siten saadaan aikaan täydellinen kastikke!

Burgerisämpylöitä ja vihersalaattia oli myös tarjolla.

Kaupallinen yhteistyö textilkompani