Parsaa, munia & ranskalaista salaatinkastiketta (Jamie Oliver)

maanantai 30. maaliskuuta 2020



Nyt sitä saa kaupoista: tuoretta eurooppalaista parsaa. Se on varma kevään merkki vaikka aamu tänään valkenikin lumen peittäessä saaristoidylliämme. Jopa koira oli ihmeissään. Eilen katsoimme sinistä merta, otimme esille  aurinkotuolit ja palvoimme aurinkoa linnunlaulun säestyksellä.
Ruoanlaitosta voisi näinä vaikeina aikoina tehdä perheen yhteisen harrastuksen. Aina on pakko syödä. Lapsethan ovat yleensä innokkaita ruoanlaittajia, kunhan saavat olla mukana siellä missä tapahtuu. Älkää unohtako kattausta: ruoan esillepanoon kannattaa aina panostaa, varsinkin jos kotoa löytyy auttavia käsipareja. Kauneus on puoli ruokaa.
Päivän resepti tulee Jamien kirjasta "5 aineksen ateriat". Kirja on oikea aarreaitta helpoine, nopeine ja maukkaine ruokineen. Kun mielikuvitus tai jaksaminen on tipoteissään, käännyn tämän kirjan puoleen. Sieltä löytyy aina kivoja ja nopeita reseptejä. 

Blogistani löydät lisää parsaherkkuja "parsa" tägin alta. 

Bon appétit!




Kahdelle hengelle tarvitset:

1/2 punasipuli
3-4 rkl punaviinietikkaa
4 isoa kananmunaa (käytin ainoastaan 2)
350 g vihreää parsaa
1/2 nippu tuoretta rakuunaa, 15 g (käytin meidän omaa ranskalaista rakuunaa, jossa on voimakkaampi maku ja laitoin näin ollen vain puolet ehdotetusta määrästä)
2 kukkuraista tl Dijon-sinappia

1. Kuori punasipuli ja hienonna se. Laita sipuli kulhoon ja valuta päälle 3-4 ruokalusikallista punaviinietikkaa. Lisää todella runsas ripaus merisuolaa. 

2. Laske munat kattilassa kunnolla kiehuvaan veteen ja keitä niitä täsmälleen 5 1/2 minuuttia (keitin 6 minuuttia). Laita parsavarret riviin, leikkaa puiset päät irti ja siirrä loput siivilään munien päälle. Laita kansi päälle ja höyrytä parsavarsia munien kypsyessä. Nypi rakuunanlehdet tällä välin.

3. Salaatinkastike: Vatkaa sinapin joukkoon 6 ruokalusikallista ekstra-neitsytoliiviöljyä kulhossa (lisää sitä vähitellen). Kaada sipulisilppukulhon viinietikka siivilän lävitse jatkuvasti vatkaten joukkoon. Maista seosta ja mausta se täydelliseksi merisuolalla sekä mustapippurilla.

4. Kun munien keittoaika on kulunut, jaa parsat lautasille. Virkistä munia kylmässä vedessä, kunnes ne ovat jäähtyneet käsiteltäviksi. Kuori munat, puolita ne ja annostele lautasille. Ripota rakuunanlehdet ja sipulisilppu päälle. Valuta molemmille lautasille yksi ruokalusikallinen salaatinkastiketta (tai enemmän, säästä loput toista päivää varten), sirottele korkealta ripaus pippuria ja tarjoile.

Nauti keväisestä annoksesta!







Annen tuunattu kaalilaatikko

perjantai 27. maaliskuuta 2020




Kaalilaatikosta voi tehdä oman näköisensä pienellä vaivalla. Se voi sisältää pelkkiä kasviksia tai olla vegaaninen, mutta yhtä hyvin siihen voi upottaa lihaa, lintua tai kalaa. Useimmat käyttävät riisiä yhtenä pääaineksena, itse käytän usein kvinoaa tai kuten tällä kertaa - ohraa. Blogin arkistosta löytyy myös ihanan makuinen kaalilaatikko härkiksellä. Chilit ja Harissan voi jättää pois ellei ole niiden ystävä.
Kannattaa tehdä isompi satsi kerralla ja pakastaa kiireisiä päiviä varten. Kaalilaatikko kuuluu niihin ruokiin, jotka vain paranevat lämmittäessä. Plussana on myös että kaikenikäiset yleensä pitävät tästä ruoasta, mikä näinä aikoina helpottaa ruokaviikon suunnittelussa.

Ainekset kahteen isoon uunivuokaan tai 8 kpl 0,5 litran vuokiin:

noin 1,5 kg valkokaalia
2-3 isoa keltaista sipulia
3-4 isoa valkosipulinkynttä
2 isoa porkkanaa
timjamia ja salviaa (tai muita yrttejä, kuivattuina tai tuoreina)
500 g jauhelihaa
1 iso tölkki murskattuja tomaatteja
(2 kuivattua hienonnettua väkevää chiliä)
1-2 tl Harissajauhetta/Harissatahnaa
2 kasvisliemikuutiota
mustapippuria
öljyä
1,5 - 2 dl keitettyä ohraa
2 dl Planti cooking kaurakermaa (käytin sipulinmakuista)


1. Suikaloi kaali, kuutioi sipulit ja porkkanat, hienonna valkosipulit. Paista kaalinsuikaleet öljyssä. Paista sipuli, porkkana ja valkosipuli toisessa paistinpannussa. Sekoita lopuksi molemmat pannut.

2. Paista jauheliha öljyssä yrttien, chilin ja Harissan kanssa ja lisää liemikuutiot ja murskatut tomaatit. Sekoita paistettujen kasvisten ja keitetyn ohran kanssa. Mausta mustapippurilla ja tarpeen vaatiessa suolalla/soijalla.

3. Jaa sekoitus kahten isoon uunivuokaan tai useampaan pienempään vuokaan. Kaada päälle 2-4 dl kermaa ja paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia kunnes laatikot ovat hyvän värisiä.

4. Tarjoile raikkaan sinappivinegrettisalaatin kanssa.









Chocolate avocado pudding

maanantai 23. maaliskuuta 2020



My son brought me a much appreciated souvenir from Bali, namely a vegan cookbook. It contains 150 recipes from 60 restaurants with beautiful photos and clear directions for the recipes. This chocolate avocado pudding recipe is the only one I've made so far, and it's also one of the easiest in the book. You only need 5 ingredients and a blender to make this quick and creamy dessert. A winner in all aspects.

Ingredients for 4 servings:

300 g avocado
50 g dates
40 g cocoa powder 
40 ml espresso
100 ml water
45 ml maple syrup (or less)

Blend all ingredients together. Garnish with slices of fruit such as mango, pineapple, strawberries, raspberries, black grapes etc.




Perhaps you would like to try this brownie recipe with similar ingredients when your sweet tooth attacks.






Kalaonnea: Hauki à la Homburg

perjantai 20. maaliskuuta 2020




Tykkään tästä lämpimästä talvesta monestakin syystä. Eräs tärkeä syy on jäätön meri Maalaisbistron kotilahdessa. Koira-assarini pääsee uimaan jokaikinen päivä ja verkot voi ongelmitta laittaa veteen. Bany-koira on hyvällä tuulella ja minä olen onnellinen kun kala tarttuu verkkoon. Kahden päivän aikana saimme 5 sopivan kokoista haukea, pari lahnaa, hieman silakkaa ja ison ahvenen. Hauki on mainio kala (pidän kyllä kaikista kaloista), josta voi tehdä todella maistuvia ruokia kunhan oppii fileoimaan se ruodottomaksi. Onneksi mieheni on oikea fileointitaituri. Pakastin muutaman fileen tehdäkseni kvenellejä ja timbaaleja sitten kun hyvällä omallatunnolla voi kutsua ystäviä syömään taas. Siis koronapidemian jälkeen...
Äitini teki usein Hampurin haukea, koska meillä oli melkein aina tuoretta haukea kotona, johtuen isäni kalastusharrastuksesta. Äiti käytti enemmän juustoa ja voita kuin minä. Haukihan on vähärasvainen kala, joten jos haluat, voit lisätä juuston ja voin määrää. Kannattaa laittaa fileet ensin suolaliemeen muutamaksi tunniksi, sillä tavalla ne suolaantuvat tasaisesti. Suosittelen tätä menetelmää kaikille kaloille. 



Tarvitset:
noin 1 - 1,5 kg haukifilettä
suolaliemeen: sekoita 0,35 dl hienoa suolaa 1/2 litraan kylmää vettä

1 munankeltuainen
3-4 rkl raastettua juustoa (käytin Präst, 17%)
2-3 rkl voita
2-3 rkl korppujauhoja
2 dl kermaa (käytin chili kaurakermaa)
1-2 rkl tomaattipyrettä

1. Kaada suolaliemi fileiden päälle ja laita kylmään muutamaksi tunniksi (omani olivat yön yli suolaliemessä, mutta niistä tuli hieman liian suolaisia).

2. Sekoita munankeltuainen, raastettu juusto ja voi. Levitä seos kuivattujen fileiden päälle. Sirottele päälle korppujauhoa. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

3. Sekoita kerma ja tomaattipyree. Kaada suurin osa kalan päälle. Jatka paistamista uunissa vielä noin 10 minuuttia. Lisää loput kermaseoksesta loppua kohden.

4. Koristele tillillä ja syötävillä kukilla. Nautimme Hampurin hauesta voissa paistetuilla sokeriherneillä ja perunalumella. Älyttömän hyvää!







Socca pizza - best grain-free pizza dough ever

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020




This chickpea dough is softer than normal pizza dough, but in my opinion even more delicious and a lot easier to make. Furthermore it's vegan, grain-, gluten- and dairy-free. It is widely used in the Mediterranean countries to make small round "pizzas" that are cut up in slices and often eaten without toppings but sometimes dipped in a sauce. In France, for instance, you often put the toppings on after the soccas have been taken out of the oven. Feel free to use whatever toppings and sauces you prefer. I used fresh asparagus, onion, muhammara sauce, peanut sriracha sauce, oven-roasted tomatoes, broccoli, Delikaura and vegan cheese as fillings.

Ingredients for one big baking tray:

4 tbsp olive oil
2 cups (4,8 dl) chickpea flour
2 cups (4,8 dl) water
1 tsp garlic powder
1 tbsp dried herbs, like oregano, basil or Italian mix
salt and pepper to taste

1. Preheat the oven to 230C/450F and brush a baking tray with one tablespoon of the oil. I covered my tray with baking paper, but you get a crispier pizza by oiling the tray.
2. Mix together the remaining oil, chickpea flour, water and seasonings. Whisk until completely smooth.
3. Pour the batter onto the baking tray and tilt to make sure the tray is evenly coated. Cook for 10 minutes until golden and slightly crisp. Remove from the oven but keep the oven hot.



This recipe I found at the wallflowerkitchen.com. There you'll also find a super easy pizza sauce, which I didn't make. Instead I made a muhammara sauce and a light and creamy peanut sauce. Both sauces go with everything possible and are great for dipping as well.








For half the pizza I used:

- muhammara sauce
- Delikaura 
- green grilled asparagus
- oven-roasted tomatoes
- spring onions
- shredded vegan cheese


 For the other half I chose:

- peanut sauce with sriracha
- steamed broccoli
- red onion
- Delikaura
- vegan feta cubes




4. Fill the baked socca base with the toppings of your choice and bake again for a further 5-10 minutes. 

I served the pizza slices drizzled with more of the addictive peanut sauce.

I hope you enjoy this healthy pizza as much as I did!






Kikherne- ja kvinoaburgerit

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020



Valmistin nämä papuburgerit uunissa, koska silloin ne pysyvät paremmin kasassa eivätkä tartu paistinpannuun kiinni. Ja öljyä ei tarvita ollenkaan. Pinnasta ei ehkä tule yhtä rapea kuin paistinpannulla paistattaessa, mutta mielestäni se ei häiritse lainkaan.

Ainekset 10 - 12 burgeriin:

1 punasipuli, pilkottu
1 iso porkkana, raastettu
1 iso kourallinen pinaattia, revittynä/hakattuna
1 tlk kikherneitä, huuhdeltuina ja valutettuina
2 rkl ravintohiivahiutaleita/oluthiivahiutaleita
1 tl juustokuminaa/jeeraa
1 tl savupaprikajauhetta
1/2 - 1 tl valkosipulipulveria
1/2 -1 tl chilipulveria
(3/4 tl chipotlea)

Sekoita kaikki ainekset kipossa. Voit käyttää omia suosikkimausteitasi ehdottamieni mausteiden tilalla. Lisää 2 - 2,4 dl keitettyä kvinoaa ja sekoita hyvin. Lisää suolaa maun mukaan.



Taikinaan:
noin 4,8 dl kikhernejauhoja
1 tl suolaa
noin 2,4 dl vettä

Sekoita jauhot ja suola kipossa ja lisää vähitellen vettä, koko ajan vatkaten, kunnes saat paksun lättytaikinan aikaiseksi.
Kaada taikina kikhernekvinoaseokseen ja sekoita hyvin. Tarkista suolaisuus. Anna levätä 10 minuuttia.
Muotoile burgerit käsin ja siirrä ne uunipaperiselle pellille. Paista 200 asteessa kunnes ne ovat kullanruskeita. Siihen menee noin 20-25 minuuttia. Käännä ne puolessa välissä.




Tarjoilin uunipaahdettua bataattia ja vihreitä maukkaita lehtiä burgerien seuraksi.




Secret vegan peanut butter cookies

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020



The secret with these addictive cookies lies in adding some apple sauce to the dough. As the cookies don't contain any eggs or butter they are completely vegan. They are extremely easy to make and are light, soft, chewy and utterly delicious. I found the recipe here.

Ingredients:
1/2 cup (about 1,2 dl) peanut butter
3/4 tsp baking soda
3 tbsp flour (spelt, white, oat, rice ... everything works ... I used almond flour)
1/3 cup sugar ( 0,8 dl ... I used less)
2 tbsp apple sauce
1/2 tsp pure vanilla extract
1/8 tsp salt

Combine dry ingredients in a mixing bowl. If your peanut butter is not stirrable, gently warm to soften. Add all remaining ingredients to the mixing bowl and stir to form a dough. Roll into cookie balls. If you want soft cookies, refrigerate the dough at least an hour. Bake in a preheated oven 350 F/177 C  for 8-10 minutes. The cookies will look quite underdone when you take them out. Let cool for at least 10 minutes before removing them from the tray, as they firm up while cooling.












Kvinoatäytteiset paprikat

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020



Täytetyt paprikat ovat paitsi kauniita, myös terveellisiä ja käteviä, ja täytteeksi voit laittaa vaikka pelkkiä kasviksia. Tämänkertainen täyte sisältää kvinoaa, porkkanaa, valkosipulia, maissia, vihreitä papuja ja sipulia. Plus mausteita oman maun mukaan. Kvinoan voit korvata riisillä tai ohralla vaikka. Ruoka on vegaaninen ja sopii pääruoaksi (salaattipedillä) tai lisukkeeksi.

Ainekset:
4 isoa punaista tai keltaista paprikaa, puolitettuna ja ilman siemeniä
noin 5 dl keitettyä kvinoaa
2-3 rkl oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä, hienonnettuina
1 iso porkkana, kuutioituna
noin 100 g pakastemaissia
noin 100 g vihreitä papuja, paloitettuina
1 keltasipuli, kuutioitu
(kurkumaa, chiliä, yrttisekoitusta)
suolaa
mustapippuria




1. Kuumenna iso paistinpannu keskilämmöllä. Lorauta siihen 2 rkl oliiviöljyä ja lisää porkkana, sipuli, pavut, maissi ja valkosipuli ja mausta reilusti suolalla ja pippurilla. Suosittelen lisäämään jotain kivaa mielimaustetta, kuten vaikka yrttisekoitusta, chiliä tai kurkumaa. Paista vihanneksia noin 5 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä.

2. Nosta lämpöä ja lisää keitetty kvinoa. Sekoita kunnolla. Paista vielä noin 2 minuuttia sekoittaen.

3. Täytä putsatut ja puolitetut paprikat kvinoatäytteellä ja laita ne 180-asteiseen uuniin 25-30 minuutiksi. Ota pois uunista kun paprikat ovat pehmeitä, muttei lössöjä. Koristele yrteillä tai kukilla.