Proteiinipitoinen paahdettu vihanneskeitto

tiistai 23. lokakuuta 2018



Chilihilloa varten ostetuista punaisista paprikoista upposi muutama tähän kasviskeittoon. Minun pitää odottaa vielä parisen viikkoa chilien kypsymistä, joten pelkäsin että paprikat eivät säily niin kauan. 
Tiedät ehkä, että saadakseen oikein maukasta kasviskeittoa, kannattaa ensin paahtaa kaikki vihannekset uunissa.
Vasta sitten ne keitetään kasvisliemessä ja lopuksi surautetaan keitto tasaiseksi. Jos haluaa ruokaisaa, proteiinipitoista keittoa voi loppuvaiheessa lisätä purkkipapuja (valkoisia, ruskeita, mustia). Minä tein niin. Valmistin keiton kaapista ja kellarista löytyvistä vihanneksista, mutta laitoin siihen aikamoisen määrän mango chutneya. Se olikin hyvä oivallus, keitosta tuli makean tulinen. Täsmälleen meidän mieleen! Keiton voi pakastaa ja vaikka lämmittää töissä terveelliseksi lounaaksi.

Valmistin keittoni seuraavista aineksista:
3 isoa punaista paprikaa
2 keskikokoista kesäkurpitsaa
1/4 fenkoli
1/3 purjo
1 sellerin varsi
2 tulista punaista chiliä (jätä ne pois tai ota vain yksi ellet ole tulisen ruoan ystävä)

rypsiöljyä
1 solo valkosipuli
1/2 rkl sokeria
5-6 dl kasvislientä (niin paljon että vihannekset peittyvät)

4-5 rkl mango chunteya
1/2 rasia jalapeño tuorejuustoa (Crème Bonjour)
1-2 dl kermaa
1-2 tl savustettua sormisuolaa (Maldon)
1 tetra valkoisia papuja (Go Green, 285 g)

1. Puolitin paprikat ja poistin siemenet ja valkoiset osat. Leikkasin muut vihannekset paloiksi. Lisäsin viipaloidun valkosipulin vasta kun vihannekset tulivat uunista ulos. Paahdoin niitä 225-250 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Paprikan kuori mustuu hieman, mutta sitä ei tarvitse poistaa ellei halua. En poistanut.

2. Sitten kaadoin hieman öljyä isoon kattilaan, lisäsin vihannekset, valkosipulin ja hieman sokeria ja sekoitin pari minuuttia. Kaadoin päälle kiehuvaa vettä ja mursin liemikuution nesteeseen. Muutaman minuutin päästä, kun vihannekset tuntuivat valmiilta, lisäsin kerman, tuorejuuston ja hieman savusuolaa. Lopuksi lisäsin valutetut valkoiset pavut.

3. Laitoin keiton blenderiin ja annoin sen käydä, kunnes keiton koostumus oli mieleinen. Tarkistin maut ja lisäsin vielä hieman nestettä. 

Tämä on hyvä lounaskeitto, mutta sopii myös alkukeitoksi. Superherkullinen keltainen paprikakeittoni on hieman köykäisempi ja voisi olla paikallaan paremman illallisen alkuruokana.
Nyt kun on paprikasesonki, kannattaa tutustua salsa romescoon, järisyttävän maukas kastike, joka sopii melkein kaikkeen, varsinkin grilliruokia sulostuttamaan.







Maalaisbistro jää nyt viikon tauolle kun lähden Espanjaan tuttuja tapaamaan ja tietysti herkuttelemaan. Voit seurata tunnelmia Instagramin tai Maalaisbistron Fb-sivun kautta https://www.facebook.com/Landebistro/

Hasta luego!

2 kommenttia:

  1. Tämä tuli sopivaan saumaan. Jääkaapissa on paprikaa ja fenkolia, jotka pitäisi pikaisesti kuluttaa pois. Ja kuivaainekaapissa papuja - tosin kuivia, mutta keitetään ensin. Mukavaa Espanjan matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Graçias Hanna-Kaisa! Toivottavasti sopasta tuli maukas!

      Poista