Italialaiset munakoisokääröt

torstai 29. kesäkuuta 2017


Nämät pienet italialaiset paketit sisältävät tomaattia, mozzarellaa ja basilikaa kiedottuna munakoisosiivuihin. Grillattaessa ihanat maut tulevat paremmin esille, kun juusto sulaa. Tätä kestosuosikkia tein ensimmäistä kertaa juhannukseksi 2009 ja se sai aikamoiset suosionosoitukset silloin.


Ainekset:
2 isoa ja pitkää munakoisoa
225 g mozzarellaa
2 tomaattia
noin 16 isoa basilikan lehteä
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria


Kastikkeeseen:
4 rkl oliiviöljyä
1 tl balsamicoa
1 rkl aurinkokuivattua tomaattitahnaa
1 rkl sitruunamehua

Koristeluun:
2 rkl paahdettuja pinjan siemeniä
tuoretta basilikaa

1. Leikkaa mandoliinilla 5 mm pitkiä siivuja munakoisoista. Osta niin pitkiä munakoisoja kuin löydät.
2. Kiehauta vettä kattilassa, suolaa ja keitä siivut noin 2 minuuttia. Ota heti pois kun ovat pehmenneet. Valuta ne ja kuivaa talouspaperilla.
3. Leikkaa mozzarella kahdeksaan siivuun. Leikkaa jokainen tomaatti kahdeksaan siivuun.
4. Ota kaksi munakoisosiivua ja muodosta niistä risti. Laita siivu tomaattia keskelle, mausta, basilikan lehti, mozzarellasiivu, basilikan lehti, tomaattisiivu, mausta.


5. Tee paketti taittamalla munakoisosiivut. Toista paketin teko lopuilla aineksilla. Sinun pitäisi saada kahdeksan pakettia. Laita ne jääkaappiin noin 20 minuutiksi.
6. Tee tomaattikastike sekoittamalla oliiviöljy, viinietikka, aurinkokuivattu tomaattitahna ja sitruunamehu. Mausta runsaalla suolalla ja mustapippurilla. 
7. Sivele paketit oliiviöljyllä ja grillaa kuumalla lämmöllä noin 10 minuuttia. Käännä paketit kerran. Tarjoile lämpiminä kastikkeen kera ja sirottele päälle pinjan siemeniä ja basilikan lehtiä.





Portugalilainen punaviini maistui meille ... kun ei ollut italialaista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti