PITKÄÄN HAUDUTETTU LAMPAANPOTKA & MUUSATTUJA VIHANNEKSIA

torstai 27. lokakuuta 2016




Nyt on se aika vuodesta, jolloin himo pitkään kypsytettyihin lihapatoihin iskee. Silloin haen kellarista Nordic cookerin (keittiön pitäisi olla isompi), joka on ruotsalaisversio slowcookerista. Se on tehty ruostumattomasta teräksestä ja lasista ja valmistaa ruokasi esimerkiksi nukkuessasi tai sillä aikaa kun itse olet töissä. Ruoka valmistuu kannen alla matalalla lämmöllä monta tuntia. Lihasta tulee erittäin mureaa ja mehukasta ja vihanneksista maukkaita ja terhakoita. Crock Potista olet ehkä kuullutkin; se on 70-luvun amerikkalainen alkuperäisversio, josta on tehty monta eri mallia.





LAMPAANPOTKA NORDIC COOKERISSA

Ainekset:
1,5 kg lampaanpotkaa (5-6 kpl)
2 keltasipulia
2 porkkanaa
2 solo valkosipulia/8-10 valkosipulin kynttä
4 laakerinlehteä
3 isoa oksaa rosmariinia
2 rkl härkäfondia
3 dl punaviiniä
2 rkl soijaa
suolaa
mustapippuria




Suolaa ja pippuroi lampaanpotkat. Kuori ja viipaloi sipulit ja kuori valkosipulin kynnet. Paloittele porkkanat. Laita lihat, sipulit, valkosipulit, porkkanat, rosmariini ja laakerinlehdet pataan. Ei rasvaa. Sekoita punaviini, härkäfondi ja soija ja kaada päälle. Nesteen määrän pitää olla puolet vähemmän kuin valmistaessa tavallisessa padassa. Ohjelmoin cookerin matalalalle lämmölle  12 tunnin ajaksi (suositus oli 8 tuntia, mutta mielestäni lihasta tulee erittäin hyvää ja mureampaa muutamalla lisätunnilla). Käännä potkat 6 tunnin jälkeen, jos olet kotona etkä nuku. Tällä kertaa pata valmistui yön yli...sekä assistentilla että minulla oli nukkumisvaikeuksia johtuen ihanista tuoksuista. Assistentti vartioi keittiössä...luuli että kyse oli hänen puurostaan vissiin!
Kun olet tarkistanut, että liha melkein irtoaa luista nosta potkat pois ja kaada vihannekset ja kastikke kattilaan, jos haluat suurustaa kastiketta. Vihannes-/perunamuusi tai mieluummin karkeasti muusattuja vihanneksia sopivat mainiosti lisukkeeksi. Ne imee hyvin kastikkeen.
Kommentti: Padan maut sen kun syvenevät, jos sen malttaa valmistaa päivää aikaisemmin ja antaa levätä. Rosmariinin, sipulin, valkosipulin ja punaviinin makuyhdistelmä on kerrassaan lyömätön. Tietysti potkat voi hauduttaa myös ihan tavallisessa padassa, mutta silloin kannattaa potkat ruskistaa ensin. Nestettä tarvitaan myös enemmän, ainakin sen verran, että lihat lähes peittyvät. Anna padan hautua liedellä tai uunissa  pari tuntia 150 asteen lämmössä. Valmistusaikaa on hieman vaikeaa arvioida täsmällisesti, mutta pata on valmis, kun lihat alkavat irrota luista.








VIHANNESMUUSI



Ainekset:

4 isoa porkkanaa

5 isoa perunaa

yhtä paljon myskikurpitsaa kuin porkkanaa/bataattikin sopii
ison purjon vihreä osa
1-2 varsisellerin oksaa
( 1 chili)
voita
kasvislientä
parmesaania

Paloittele kaikki vihannekset ja freesaa voissa kattilassa. Lisää kasvislientä niin paljon että vihannekset nippanappa peittyvät. Keitä kypsiksi. Kaada pois (säästä vaikka keittoon) kaikki neste ja käytä muusinuijaa tehdäksesi karkeata muusia. Sekoita joukkoon hiukan voita ja raastettua parmesaania.
Kommentti: Voit myös laittaa joukkoon esim. juuriselleriä, palsternakkaa, sipulia, valkosipulia ja yrttejä mielen mukaan.





Tarjoiluehdotuksia näet kuvistani.
Hyvää ruokahalua!
Älä missään nimessä unohda nauttia täyteläistä, vahvaa punaviiniä tämän herkullisen lampaan kanssa!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti