JÄÄKELLARILOHI & SINAPPIMAJONEESI

torstai 29. joulukuuta 2016


Kalan valmistus tällä tavalla oli entisaikaan säilöntäkeino. Valmistus pitää aloittaa ainakin neljä päivää ennen tarjoiluhetkeä. Lohi lepää suolaliemessä niin kauan. Tällä tavalla valmistettu lohi on hienostuneempi ja maultaan pehmeämpi kuin tavallinen graavi lohi. Resepti on kirjasta Skandimania (Visa Nurmi & Antti Vahtera).




1-2 kg tuoretta lohta (EI kirjolohta)

Liemi:
2 l vettä
200 g merisuolaa
80-100 g sokeria (käytin 90, 80 olisi riittänyt)
1 tlk kuminaa
5-6 maustepippuria
tillinvarsia


Aloita nyppimällä selkäruodot fileistä kalapinseteillä. Valmista suolaliemi kiehauttamalla vesi, suola, sokeri ja mausteet. Jäähdytä liemi. Pane kala, liemi ja tillinvarret astiaan ja aseta vuoka tai lautanen painon kera päälle. Tärkeää on, että kala on kokonaan suolavedessä! Pane kala jääkaappiin (mielellään nolla-asteiseen) vähintään neljäksi päiväksi. Pidin omaani viisi päivää liemessä tällä kertaa. Koska ulkolämpö vaihteli 0-+2 välillä lohi sai levätä ulkona. Tarjoa vajaan sentin paksuisina viipaleina vaikkapa saaristolaislimpun ja sinappimajoneesin kera. 



SINAPPIMAJONEESI:
1 dl majoneesia
1 rkl makeahkoa sinappia (Dijon hunaja on sopiva)
tillisilppua

Sekoita ainekset keskenään. Lohi ja tämä ihana majo ovat täydellinen makupari!




2 kommenttia:

  1. Huomaan miettiväni, että miksi jääkellarinlohta voisi tehdä myös kirjolohesta? Jääkellarinlohi onkin vielä kokeilematta, mutta uskon, että meillä maistuisi. Graavikalat ovat koko perheen herkkua.

    VastaaPoista
  2. Niin...miksei voisi kokeilla tehdä kirjolohestakin. Meilläkin tykätään graavatusta...siika on suosikki ja tein kerran jouluksi punajuurigraavattua kuhaa. Vaihtelu virkistää! Ja se sinappimajo on todella namia. Mukavaa ruokavuotta 2017! T. Anne

    VastaaPoista