Härkäpapupannukakut

lauantai 22. helmikuuta 2020



Tiirikkalan härkäpapujauhopussi (kiitos Marina) oli kauan odottanut avaamista keittiön työpöydällä. Chocochilin blogista löysin mainion pannukakkureseptin jota päätin testata. Taikina on ilman kananmunia ja lehmänmaitoa, siispä vegaaninen ja proteiinipitoinen härkäpapujen ansiosta. Jätin pois sokerin ja kanelin, koska silloin voi tarjota sekä suolaista että makeaa lisuketta lättyjen kanssa. Reseptiä kannattaa kokeilla, kun vaikka haluaa tehdä terveellisempiä brunssipannukakkuja. 

Ainekset noin 12 pieneen pannukakkuun:
1,5 dl härkäpapujauhoja
1 rkl mantelijauhoja
1 tl vaniljasokeria (jätin pois)
0,5 tl kanelia (jätin pois)
1/4 tl leivinjauhetta
noin 2,5 dl mantelimaitoa (olen joskus käyttänyt kauramaitoa)
rypsiöljyä paistamiseen





1. Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää mantelimaito ja sekoita tasaiseksi. Kannattaa sekoittaa taikina nokallisessa astiassa, josta on helppo kaataa massaa suoraan pannulle.

2. Anna taikinan turvota noin 10 minuuttia.

3. Kaada lettupannulle tilkka öljyä. Kaada sitten lettupannun kolot lähes täyteen taikinaa. Käännä pannukakut kun pinta alkaa hiukan kuplia ja paista vielä hetki toiselta puolelta (keskilämmöllä).

4. Tarjoa joko suolaisen tai makean täytteen kanssa ... miksei molemmilla.





Tämän annoksen täyte koostuu Lidlin valmiista punajuurikvinoasalaatista (namnam), vegaanisesta salaattijuustosta ja pikkelöidystä punasipulista.






Keltainen täyte on Lidlin currypapukvinoasalaatti (erittäin maukas) ja toinen täyte on vegaaninen pesto cashewpähkinöillä (resepti seuraavassa postauksessa).



Terveellisiä jälkiruokalättyjä viime kesän punaisilla ja valkoisilla viinimarjoilla sekä karviaisilla höystettynä. Niukasti vaahterasiirappia.



Pieni makea lopetus aterialle: pannukakku limesoijajugurtilla ja tuoreilla marjoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti