Pienet lammas-vihannesgratiinit

maanantai 2. huhtikuuta 2018



Näihin suloisiin annosgratiineihin saat upotettua pääsiäisen ylijäämälihat ja -juurekset maistuvalla tavalla. Voit käyttää joko lammaspaistin jämiä tai savulammasta. Mitä tahansa parhaat päivänsä nähneitä juureksia/vihanneksia voit tietysti hyödyntää. Suolaheinän voit korvata pinaatilla + rucolan lehdillä. Kasvatamme suolaheinää näin kevättalvella kasvilampun alla, koska luonnonvalo ei ihan vielä riitä antamaan satoa.

Ainekset neljälle:
120 g bataattia
120 g perunaa
120 g parsakaalin vartta
400 g savulammasta kuutioina
2 dl (kaura)kermaa
1 iso pilkottu punasipuli
2 pilkottua valkosipulin kynttä
10-12 isoa suolaheinän lehteä/pinaattia + rucolaa
mustapippuria
suolaa
hieman lihafondia
vettä
öljyä

1. Viipaloi bataatti, peruna ja parsakaali aika ohuiksi siivuiksi mandoliinilla. Freesaa sipulia ja valkosipulia muutama minuutti ja lisää suolaheinää.  Sekoita minuutin verran. Tässä vaiheessa suolaheinän kaunis vihreä väri muuttuu ikävä kyllä ruskeaksi. Lisää kerma, hieman vettä ja fondia sekä mustapippuria. Keitä 1-2 minuuttia. Maista ja mausta lisää tarvittaessa.

2. Voitele neljää uuninkestävää pikkuvuokaa ja laita kerros juureksia lomittain vuokien pohjalle. Suolaa ja pippuroi. Annostele lammaskuutiot päälle ja sitten vielä kerros juureksia. Paina kädellä/lusikalla, jotta ainekset tiivistyvät. Kaada päälle sipuli-suolaheinäseos. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Peitä foliolla osan ajasta, niin vuoka ei kuivu liikaa.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti