Mustekalaa ja perunaa galicialaisittain

perjantai 13. huhtikuuta 2018



Kiinnostaako espanjalainen kotiruoka? Sehän eroaa hieman suomalaisesta, mutta tästä ruoasta löytyy kuitenkin suomalaisten suosikki peruna uusissa vaatteissa. Mustekala jakaa yleensä suomalaisten mielipiteet; itse kuulun mustekala fan clubiin. Tätä ruokaa tehdään kaikissa espanjalaisissa kodeissa omalla twistillä, mutta siihen sisältyy yleensä  ainakin mustekalaa, perunaa, chiliä, sipulia, valkosipulia ja tomaattia. Valkosipulia ja chiliä voit laittaa niin paljon kuin sielu sietää. Ja muista suolata perunien keitinvesi kunnolla ennen kuin kaadat perunat joukkoon. Sillä tavalla suola imeytyy niihin parhaiten. Pakastettua mustekalaa löytyy aasialaisista marketeista edulliseen hintaan. Pussini etiketissä luki tällä kertaa "whole cleaned cuttlefish". Aika söpöt nämä pienet mustekalat.


Ainekset kahdelle:
500 g kuorittua ja keitettyä pientä perunaa
400 g pieniä kokonaisia mustekaloja (sepia tai chipirones)
1 iso tomaatti
2-5 valkosipulin kynttä
2 laakerinlehteä
1 keltasipuli
tuoretta chiliä tai murskattua kuivattua chiliä maun mukaan
1,5 tl pimentón dulce (espanjalaista chilipulveria)
1-1,5 dl kuivaa valkoviiniä
suolaa
oliiviöljyä
persiljaa

1. Kuivaa sulatetut mustekalat kunnolla. Hienonna sipuli, valkosipuli ja chili (jos käytät tuoretta). Pese (kuori jos haluat) tomaatti ja leikkaa se kuutioiksi.

2. Freesaa kaikki vihannekset lämpimässä öljyssä paistinpannulla muutama minuutti . Lisää mustekala, viini, laakerinlehdet, pimentón, kuivattu murskattu chili ja suolaa. Anna kiehua hiljaa noin 5 minuuttia.

3. Puolita keitetyt perunat, mutta älä leikkaa veitsellä. Tee aloitus veitsen kärjellä ja revi sitten käsillä kahteen osaan. Tällä tavalla perunoiden tärkkelys irtoaa paremmin ja tekee kastikkeesta paksumman. Lisää perunat ja keitä vielä pari minuuttia. Tarkista maku ja lisää mustapippuria myllystä. Koristele persiljalla.






Älä unohda maukasta leipää: sitä kannattaa dipata hyvään kastikkeeseen. Lasillinen hyvää viiniä/olutta tekee ateriasta täydellisen.

Blogista löytyy kaksi muuta mustekalareseptiä:



Nauttikaa ruoasta ja tulevasta viikonlopusta! Ihanaa seurata luonnon heräämistä! Kohta pääsee uimaan!



2 kommenttia:

  1. Mustekala on ihanaa, ja tulee niin Espanja mieleen tästä. Kauniin värikästä ruokaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä... espanjalainen kotiruoka on sekä värikäs että maistuva! Mukavaa viikonloppua Kaura!

      Poista